Nokkamuki

Aarnille ei oikein koskaan kelvannut tuttipullo kunnolla. Onneksi sille ei ollut tarvettakaan kovin usein. Kiinteiden aloitusten aikaan Aarni alkoi saamaan huikan vettä aina aterian päätteeksi pienestä shottilasista tai nokkamukista. Nokkis onkin sitten eri juttu ja paljon kivempi kuin tuttipullo.

Vähän aikaa sitten poitsu oppi juomaan itse kunnolla nokkamukista. Vesi on ollut sen jälkeen iso hitti. Tämä oli ihan hyvä juttu viikko sitten, kun Aarni sairastui vauvarokkoon ja oli kolme päivää yli 39 asteen kuumeessa. Ruoka ei maistunut, mutta vesi ja maito kyllä onneksi. Kuivumista ei tarvinnut pelätä, kun nokkamukista juominen oli niin hauskaa. Tässä aterialla on tarjolla paistettua jauhelihaa, ikisuosikki parsakaalia sekä raejuustoa. Juominen ja mukilla leikkiminen on kuitenkin se kaikista kiinnostavin juttu.

p.s. Ihana uusi ruokalappu on taas Minnan käsialaa.

Maitotuotteet mukaan!

Aamiaista

Aarni aloitti maitotuotteiden maistelun pikkuisen päälle kymmenen kuukauden ikäisenä. Pääsemme vihdoin syömään aamiaiseksi samaa ruokaa, eli hedelmällä ja marjoilla maustettua luonnonjogurttia. Oma suosikkini jogurtin lisukkeena on tuore ananas ja mustaherukat, ja sillä Aarnikin aloittaa nykyisin aamunsa. Alkuvaiheessa poika saa tietysti myös riisipuuroa, sillä maitojuttuja vasta maistellaan pieni määrä kerrallaan. Jogurtti taisi ilmeistä päätellen epäilyttää aluksi, mutta kaikki uusi vaatiikin pientä totuttelua meidän hitaasti lämpiävältä, harkitsevaiselta poitsulta. :)

Marjat massuun ensimmäiseksi

Tuorepuuroa!

Olen pitänyt puolivahingossa taukoa blogin kirjoittamisesta. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta ehtisi ympäriinsä konttailevan pojan kanssa seurustelun ja vahtimisen lisäksi selata netistä kiinnostavia juttuja (ja roikkua facebookissa), lukea kaikki kirjastosta lainatut kirjat (myös tenttikirjat), ulkoilla nyt kun vihdoin on oikeasti kevät, kirjoittaa blogia, tehdä ruokaa ja syödä, siivota, tavata ihmisiä... niin ja nukkua! Aarni nukkuu päiväunia koko ajan vähemmän, joten omaa aikaakin on vähemmän.

Tähän taukoon on vaikuttanut myös se, että alun innostuksen jälkeen sormiruokailu alkoi tuntua arkiselta ja niin "normaalilta", ettei ole tullut samanlaista intoa päivityksiin kuin alussa. Mutta missään nimessä en halua silti lopettaa tämän blogin kirjoittamista. Uusia reseptejä kokeillessa olen aina miettinyt, että tämä täytyy laittaa sitten blogiinkin, mutta homma on jäänyt ajatuksen tasolle.

Yksi ihan ehdottomasti jakamisen arvoinen juttu täytyy kertoa heti. Nimittäin tuorepuuro! Olen aina halunnut kokeilla (viljatonta) tuorepuuroa omassa ruokavaliossa, mutta kuitenkin pitänyt sitä vähän liian "hifistelynä" ja vaivalloisena. Miten hölmöä!

Tuorepuuro tuli taas mieleeni, kun ihmettelin Aarnin vatsan toimintaa (jos et halua lukea vauvan suolen toiminnasta, hyppää seuraavan kappaleen yli!). Ennen melko säännöllisesti toiminut suoli alkoi puskea tavaraa ihan miten sattuu, useita kertoja päivässä ja tuotos oli lisäksi vihertävää ja välillä limaistakin. Jokin siis oli pielessä. Ainut uusi juttu pojan ruokavaliossa oli se, että kaurapuuroa oli alkanut mennä ison pojan annoksia sekä aamulla että illalla.

Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilän mukaan vauvalle ei kannattaisi syöttää viljoja ollenkaan ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Hän (ja moni muu) pitää viljoja syypäänä moneen sairauteen ja vaivaan. Puuro on kuitenkin kuulunut perinteiseen suomalaiseen ruokavalioon kauan, eikä sen terveellisyyttä tai tarpeellisuutta yleensä kyseenalaisteta. En oikein tiedä, mitä itse ajattelisin asiasta. Sen kuitenkin tiedän, että Aarni ei kärsi siitä jos puuro ja viljatuotteet jätetään hänen ruokavaliostaan pois vähäksi aikaa.

Viikossa tilanne palasi normaaliksi, eli vatsa alkoi toimia paremmin. Tavallisen kaurapuuron sijaan aloin tarjota tuorepuuroa, joka maistui pojalle tosi hyvin! Tässä meidän lempparipuuron ohje, josta riittää annos myös äidille:

0,5 dl yön yli vedessä liotettuja manteleita
loraus raikasta vettä
kourallinen mustikoita
puolikas kypsä päärynä
pari tuoretta taatelia (kivi pois!)

Ajetaan kaikki ainekset tehosekoittimessa (tai hyvällä sauvasekoittimella) tasaiseksi "puuroksi". (Aikaisemmin pidin tuorepuuron valmistamista jotenkin muka vaivalloisena. Nopeampaahan tämä on kuin tavallisen puuron keittäminen!)

Kuivatuissa manteleissa ja pähkinöissä on kuulemma(?) homeitiöiden vaara, ja niitä ei varsinaisesti suositella alle vuoden ikäisille. Käsittääkseni tämä suositus perustuu kuitenkin enemmän tukehtumisvaaraan, eli siihen että vauva voi tukehtua kokonaiseen manteliin tai pähkinään. Lisäksi joidenkin näkemysten mukaan yleisesti voimakkaasti allergisoivia ruokia (kuten pähkinät) ei kannattaisi antaa vauvalle liian aikaisin. Toisten mukaan taas niitä nimenomaan kannattaisi lisätä jo varhaisessa vaiheessa vauvan ruokavalioon. Teet niin tai näin, niin jonkun mielestä toimit kuitenkin väärin. :)

Iskän kanssa iltapuurolla (iskä unohti laittaa essun)...

Eikä meillä tätä joka päivä syödä. Riisipuuro maistuu myös, mutta tuorepuuro on Aarnin mielestä parempaa. Hän syö sitä hienosti itse lusikalla, joka annetaan pöydälle valmiiksi täytettynä. Kerran kokeilin antaa Aarnin syödä lautaselta itse. Se oli virhe ja entinen lautanen.

Aarni on myös alkanut pitää syöttämisestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun hän käänsi päänsä päättäväisesti pois, jos yritin syöttää. Olin tästä ihan hyvilläni, koska halusin kuitenkin seurata melko tiukasti blw:n periaatetta. Nyt laittaessani puurolla täytettyä lusikkaa pojan eteen pöydälle saattaa Aarni nojata päätään eteenpäin suu auki ja napata lusikallisen suuhunsa kuin linnunpoikanen. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän sotkua tulisi syöttäessä! Jokaisella aterialla poitsu syö kuitenkin myös itse.

Kasvisruokia

Vihreää kasvissosekeittoa ja riisikakkua

Tofu-tomaattikastiketta ja lemppari-perunaveneitä

 Viikonlopun lihapläjäyksen jälkeen on hyvä syödä taas kasvispöperöitä vähän aikaa. Maanantaina syötiin koko perhe tofu-tomaattikastiketta ja riisiä (Aarni söi annoksensa perunalla, kun tykkää siitä niin kovasti) ja tänään tarjolla on vihreää kasvissosekeittoa.

Tofu-tomaattikastike

paketti maustamatonta tofua

puolikas kesäkurpitsa

sipulia

pari valkosipulinkynttä

tetra suolatonta tomaattimurskaa (tölkkisäilykkeitähän ei käsittääkseni suositella näin pienille, mutta onneksi tomaattimurskaa löytyy pahvitetroissakin suolattomana, esimerkiksi Pirkka luomu tomaattimurska)

chiliä ja suolaa aikuisten annokseen

Pilko kesäkurpitsa ja sipuli sopivan kokoisiksi paloiksi. Paista pannulla öljyssä. Lisää kuutioitu tofu ja jatka hetki paistamista. Lisää tomaattimurska, valkosipuli ja mausteet. Anna hautua hetki.

Vihreä kasvissosekeitto

litra vettä

suolaton kasvisliemikuutio

yksi purjo

puolikas kesäkurpitsa

parsakaali (400g)

pari perunaa

kolme valkosipulinkynttä

persiljaa, basilikaa tai muuta yrttiä

suolaa sekä loraus kermaa aikuisten annokseen

Pilko kasvikset ja perunat pieneksi. Keitä liemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi. Survo sauvasekoittimella soseeksi ja lisää lopuksi yrtit. Kun pienimmän ruokailijan osuus on otettu talteen, lisää vielä suolaa ja kermaa aikuisten osuuteen.

Sosekeittoa on helppo syödä riisikakkuun dipattuna.

Lihansyöjä-Aarni

Ei tullut Aarnista kasvissyöjää vaikka äiti ehkä ehti puolitosissaan niin toivoa. Ensimmäisen kerran Aarni maistoi lihaa noin kuukausi sitten jauhelihapihvin muodossa. Lihaa oli tarjolla useammalla ruokailukerralla ennen kuin poika osoitti minkäänlaista kiinnostusta tuota epämääräisen näköistä ruskeaa möykkyä kohtaan. Värikkäät kasvikset kiinnostivat paljon enemmän ja tietysti hyvä niin. Lihapalanen lojui siis koskemattomana pöydällä, ja minä jo ajattelin, että ei taida kelvata ollenkaan. Kyllä se sitten lopulta kelpasi, ja tomaattimurskaan tehdyistä basilikalla ja valkosipulilla maustetuista lihapullista tuli yksi parhaiten maistuneista ruoista. Mutta eilen löytyi Aarnin mielestä jotain vielä parempaa, nimittäin naudan ulkofile. Mehukasta lihapalaa imeskeltiin antaumuksella, ja yksi sen parhaista puolista näytti olevan se, että pala pysyi kivasti suussa imeskeltävänä pitämättä käsillä kiinni. Lisäksi lihaa pystyi pureskelemaan kahdella hampaalla ja ikenillä ilman, että siitä heti irtosi palanen suuhun. Pehmeämmät hedelmät ja kasvikset kun hajoavat heti kun niihin vähän testailee pieniä, tuliteriä hampaita. Lihan kanssa sai tehdä töitä, ja sekös oli mukavaa!

Kolmen kuukauden kokemuksia

Meillä on sormiruokailua takana nyt kolmisen kuukautta, ja sen kunniaksi ajattelin koota jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksistamme.

- Kakominen:

Se oli pelottavaa, mutta vain vanhempien mielestä. Aarni näytti selviävän tilanteesta aina hienosti, eikä ollut moksiskaan. Tilanteessa auttoi kun piti mielessä, ettei kakominen tarkoita sitä, että vauva olisi tukehtumassa. Jos en olisi lukenut aiheesta, olisin varmasti lopettanut sormiruokailukokeilut parin kerran jälkeen. Tietoa aiheesta kuitenkin oli, joten osasin myös suhtautua kakomiseen rennommin. Kakominen väheni parissa viikossa ja jo kuukauden harjoittelun jälkeen sitä tapahtui hyvin harvoin. Tietysti vauvat ovat yksilöitä, ja joillakin kakominen saattaa kestää kauemmin ja olla paljon voimakkaampaa.

- Turhautuminen:

Todella yleistä! Etenkin äidin kohdalla. Ruokaa päätyy lattialle paljon, ja välillä (usein!) sitä ei mene suuhun saati vatsaan asti ollenkaan. Rakkaudella ja vaivalla valmistetut kasvispihvit muussaantuvat pienten kämmenten välissä epämääräiseksi mössöksi, minkä jälkeen koko satsi pyyhkäistään käsivarrella lattialle. Syöttötuolin alusta kannattaa pitää sen verran puhtaana, että siitä voi nostaa ruokaa takaisin tarjolle. Tätä ei varmaan kannattaisi ääneen sanoa, mutta ihan viime päivinä olen ollut huomaavinani, että sotku on vähentynyt aika paljon. (kopkop)

- Kärsivällisyys:

Se kasvaa tässä hommassa! Ei sovi näyttää ärtymystään pienelle tiedemiehelle, joka testaa ruoan avulla painovoiman lakeja. Ja sitten se puuro! Tekisi mieli kääntää se lusikka tyypin kädessä oikein päin, avittaa vähän ja syöttää. Olen minä avittanutkin syöttämällä puuroa muutaman kerran enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Mutta mitä useammin poika syö sitä itse, sitä enemmän hän saa harjoitusta ja oppii.

- Ruokailun ajoittaminen:

Liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Eli ei ruokailua väsyneenä, eikä liian nälkäisenä! Vielä kolmen kuukauden jälkeenkään Aarni ei vaikuta syövän nälkäänsä, vaikka ruokaa onkin viime päivinä alkanut mennä enemmän vatsaan. Nälän taltuttamiseen paras keino on edelleen maito. Jos istutaan lounaalle liian nälkäisenä, ei syömisestä tule mitään. Tyyppi vain hermostuu. Sitten käydään nopeasti täyttämässä vatsa maidolla, ja tämän jälkeen ruokapöytään istuu kuin uusi pieni mies.

-Annostelu:

Tarjolle ei kannata laittaa liikaa ruokaa, eikä varsinkaan erilaisia vaihtoehtoja. Aarni menee ihan sekaisin silloin. :) Yleensä laitan pöydälle yhden kappaleen jokaista tarjottavaa, eli esimerkiksi yksi perunavene, yksi parsakaalin kukinto, yksi kurkkutikku ja yksi pala jauhelihapihviä. Kun niitä on mätystelty aikansa, laitan tarjolle toisen. Talk murujakin kannattaa laittaa yksi kerrallaan pojan eteen, sillä muuten ne lentävät kaaressa lattialle. 

-Syödyn ruoan määrä:

Se voi vaikuttaa pieneltä (usein olemattomalta), mutta täytyy muistaa, että vauvan vatsalaukku on suunnilleen hänen oman nyrkkinsä kokoinen. Aika pieni siis. Syötyä määrää ei missään nimessä kannattaisi verrata soseruokittujen vauvojen syömisiin. No, vertaanpa nyt kuitenkin. :) Esimerkiksi Piltin perunalihamuhennoksessa on naudanlihaa 10% ja perunaa 28%. Jos ajatellaan, että vauva söisi kokonaisen 200 gramman purkin vaikkapa lounaalla, niin silloin hän söisi lihaa 20 grammaa ja perunaa 56 grammaa. Jos annan Aarnille lounaalla pienen jauhelihapihvin ja 2-3 perunavenettä, uskaltaisin väittää, että tätänykyä vatsaan päätyy ainakin lähelle tuo sama määrä. Keittiövaakaa meillä ei ole, joten en tietenkään voi ihan varmaksi sanoa. Ei sillä, että grammoilla oikeasti mitään merkitystä tässä hommassa olisi niin kauan kuin poitsu voi hyvin ja kasvaa. Tietysti on huonoja päiviä, jolloin ruokaa ei vatsaan mene yhtä menestyksekkäästi. Varmaan soseruokituillakin on päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin.

-Ruokaseura:
Jostain syystä iskän kanssa syödessä Aarni syö paljon paremmin kuin äidin seurassa. Johtuukohan siitä, että iskältä ei saa maitoa... Äidin seurassa kitinä, syöttötuolissa venkoilu ja sotkeminen on paljon runsaampaa ja syödyt määrät joskus pienempiä.

-Maustaminen:

Ruoan täytyy olla suolatonta, mutta mautonta sen ei tarvitse olla! Tuoreet yrtit ovat huippuja maustamisessa ja lisäksi terveellisiä. Basilikaa, persiljaa, tilliä, korianteria, timjamia... unohtamatta valkosipulia ja chiliä. Ei tietenkään liian tulista!

-Meidän lempparit:

Tässä kolmen kuukauden aikana Aarni on syönyt vaikka mitä, ja tämän hetken ehdottomat lempparitkin on jo löytyneet. Niitä ovat höyrytetty parsakaali, valkosipulilla maustetut uuniperunaveneet, kookosöljyssä paistetut muikkufileet, vesi- ja hunajameloni sekä tomaatilla ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Myös eilen nautittu tomaatti-basilika-munakas maistui hienosti, mutta sitä ollaan syöty vasta kerran, joten ei voi vielä tietää päätyykö se suosikkilistalle. Niin ja ne ihanat Talk murut on edelleen kova hitti.

-Sormiruoan riittävyys:

Meillä on niin onnellinen tilanne, että imetys on onnistunut mukavasti koko ajan ja poika kasvoi ensimmäiset puoli vuotta tosi hienosti. Vähän jännitin, mitä vaaka mahtaisi näyttää, kun menin Aarnin kanssa 8kk neuvolatarkastukseen. Edellisellä kerralla tyyppi oli punnittu puolivuotiaana ja sen jälkeen oli imetyksen ohella sormiruokailtu kaksi kuukautta ja sairastettu vatsatautikin. Painoa ja pituutta oli kuitenkin tullut kivasti, joten meidän ei tarvitse ainakaan sen takia sormiruokailun riittävyyttä epäillä. Sitäpaitsi meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka on suhtautunut sormiruokailuun avoimesti ja positiivisesti. Tällainen suhtautuminen ei ilmeisesti ole todellakaan kovin yleistä neuvolassa.

-Fiiliksiä:

Jos ajoittaisia turhautumisen hetkiä ei lasketa, on tämä kolmen kuukauden sormiruokailuun tutustuminen ollut mielenkiintoista, hauskaa, opettavaista ja suurimmaksi osaksi tosi mukavaa. Vaikka syömisen opettelu on tapahtunut paljon hitaammin, kuin alussa odotin, olen silti sitä mieltä että tämä on meidän perheelle paras tapa siirtyä maidosta kiinteisiin ruokiin. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti ja pilke silmäkulmassa.

Porkkana-linssipihvit

Nämä eivät maistuneet poitsulle ensimmäisillä kerroilla, mutta myöhemmin pihvit ovat osoittautuneet aika hyviksi. Uusiin makuihin tottuminen vie siis aikansa. Ohje on Omin sormin suuhun -kirjasta, mutta lisäsin mukaan hieman chiliä ja alkuperäisen ohjeen vehnäjauhot korvasin tattarilla. Näitä pihvejä syö koko perhe. Äitin ja iskän annos tarjotaan kermaviilikastikkeen kanssa.

1 dl punaisia linssejä

4 isoa porkkanaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 kananmunaa

3 rkl tattarijauhoja

2 rkl limemehua

0,5 dl tuoretta hienonnettua korianteria

pieni chili

oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta porkkanat, silppua sipuli ja valkosipuli. Sekoita kasvikset linssien kanssa. Riko sekaan kananmunat ja lisää jauhot, korianteri, chili ja limemehu. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sivele leivinpaperi öljyllä. Muotoile taikina pihveiksi ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

Tomaattimunakas

Tämmöistä pikalounasta oli tarjolla tänään. Annoksesta riittää myös äidille. :)

2 munaa

1 dl suolatonta tomaattimurskaa

kourallinen tuoretta basilikaa

pieni valkosipulinkynsi

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää tomaattimurska, basilika ja silputtu valkosipuli joukkoon. Paista pannulla kookosöljyssä.

Flunssapäivän linssipata

Meillä on koko perhe kärsinyt enemmän tai vähemmän flunssasta viime päivinä. Aarni on onneksi selvinnyt pienimmillä oireilla ja on ollut vain vähän kröhäisen oloinen (mikä voi johtua myös puhkeamaisillaan olevista yläetuhampaista).

Ruoanlaitossa on otettu käyttöön pöpöntorjunta-arsenaali, eli valkosipuli, chili ja inkivääri. Tämä linssipadan ohje on Yhteishyvän sivulta, mutta muokkasin sitä hieman esimerkiksi lisäämällä porkkanoita ja jättämällä kanelin pois. Niin ja cayennen vaihdoin tietysti lemon drop -chiliin.

2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

2 porkkanaa

1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä

2 tl garam masala -mausteseosta

1 tl juustokuminaa

0,5 tl kurkumaa

1 pieni kuivattu chili

3 dl punaisia linssejä

500 g tomaattimurskaa

vettä

suolaa (vasta aikuisten annokseen)

 Kuullota sipuleita ja porkkanoita kasarissa. Lisää mausteet, kylmällä vedellä huuhdotut linssit, tomaattimurska ja vähän vettä. Anna kiehua hiljalleen kunnes linssit ovat pehmenneet. Lisää lopuksi vielä hieman vettä ja mausta aikuisten osuus suolalla (itse lisäsin vielä ihan lopuksi yhden chilin ja valkosipulinkynnen).

Linssipata maistuu perunoiden kanssa.

Muistutus perusasioista

Edellisessä tekstissä kirjoitin, kuinka ärsyttävää ja turhauttavaa on katsella vierestä viikkoa vaille kahdeksankuisen pojan touhuja ruokapöydässä. Tyyppi näyttäisi kokonaan unohtaneen mitä syöminen on. Nyt vähän hävettää.

Ensinnäkin tuosta kirjoituksesta seuraavana päivänä Aarni veti linssiporkkanapihviä kitaansaa reippaasti, ja vatsaankin asti sitä taisi päätyä. Ja toisekseen, tämä äiti vaati nyt liian paljon, liian pieneltä ja aivan liian pian. Sormiruokailu lähti meillä niin hienosti käyntiin, että taisin unohtaa perusasiat. Lueskelin pitkästä aikaa Omin sormin suuhun -kirjaa ja sain muistutuksen niistä.

Tässä kirjasta muutamia lainauksia, jotka palauttivat tämän äidin takaisin maan pinnalle:

"Vauvan kiinnostus syömiseen saattaa lopahtaa, jos vanhemmat (tai muut) seuraavat jokaista suupalaa, jolloin vauva tiedostaa itsensä liian hyvin tai tuntee olevansa paineen alla. Yritä olla huomioimatta vauvaa liikaa tämän syödessä - vauvaa saattaa olla kiehtovaa seurata, mutta tuijotus on hänestä kiusallista. Ruokahetkien tulisi olla tavallista, miellyttävää arkitoimintaa. Vanhempien hiljainen tuki ja ruoan käsittelystä ja syömisestä saatava mielihyvä ovat riittävä palkinto vauvan taitojen ja itseluottamuksen kehityksen kannalta."  (Kamera ruokapöydässä ei välttämättä ole paras juttu syömisen opettelun kannalta, vaikka Aarni näyttääkin tottuneen siihen!)

"Jos lapsesi kieltäytyy tietystä ruoasta, se johtuu siitä, ettei hän tarvitse tai halua sitä tai halua sitä juuri sillä hetkellä. Se ei kerro ruoanlaittotaidoistasi tai tarkoita sitä, ettei hän söisi ruokaa, jos samaa tarjotaan uudestaan."

"Oppimiseen matkimalla liittyy katsominen ja toimiminen, mutta myös virheiden tekeminen. On tärkeää, että annat vauvan löytää omat tapansa käsitellä ruokaa, etkä auta häntä enemmän kuin hän tarvitsee. Liika auttaminen, vauvalle nauraminen tai hänelle suuttuminen hämmentää vauvaa, jolloin hän saattaa lopettaa yrittämisen. Toisaalta vauvaa ei tarvitse myöskään ylistää onnistuessaan."

"Osa vauvoista vaikuttaa käyvän pian kiinteän ruoan syömisen aloitettuaan vaiheen, jolloin he turhautuvat siitä, etteivät heidän taitonsa kehity tarpeeksi nopeasti. Vauvan turhautuminen ei ole merkki siitä, ettei hän saa tarpeeksi kiinteää ruokaa ja että vanhempien tulisi "auttaa" häntä soseuttamalla ruoka ja syöttämällä sitä lusikalla. Maito on ruoantarpeeseen yhä riittävä."

"Vauva haluaa oppiessaan edetä omaan tahtiinsa, joten on tärkeää olla kiirehtimättä häntä."

"Lapsentahtisen ruokailun vaikein osa vanhemmille saattaa olla taustalla pysytteleminen ja asioihin puuttumattomuus, mutta jos pystyt rentoutumaan ja tekemään näin, huomaat ettei tämä vaihe kestä ikuisesti. Itseasiassa mitä enemmän aikaa annat vauvalle totutella ruokaan, haistella sitä, tunnustella sitä ja leikkiä sillä, sitä nopeammin hänestä tulee itsevarma ja taidokas ruokailija."

"Ajattele alussa ruokahetkiä leikkinä. Ruokailu on alussa oppimista ja tutkimista, ei niinkään syömistä. Vauvasi saa yhä ravintonsa maidosta. Älä oleta vauvan syövän paljonkaan alussa. Vauva ei yhtäkkiä puoli vuotta täytettyään tarvitse lisää ruokaa. Kun vauva löytää hyvänmakuisia ruokia, hän aloittaa pureskelun ja lopulta nielemisen. Monet vauvat syövät hyvin vähän ensimmäisten kiinteän ruoan kuukausien aikana."

"Vauvan totutellessa kiinteään ruokaan näet hänen taitojensa kehittyvän, kun hän oppii erilaisista mauista, koostumuksista ja muodoista. Monien vanhempien mielestä heidän lapsensa kehitys ei ole kuitenkaan niin sujuvaa kuin he odottavat. Jotkut vauvat aloittavat innolla, mutta sitten kiinnostus ruokaan lopahtaa viikoksi tai pariksi. Monilla taas kestää aikansa ennen kuin he alkavat syödä kunnolla. Kaikki tämä on normaalia lapsentahtisessa sormiruokailussa. Odotukset siitä, miten nopeasti vauvan tulisi lisätä syömänsä ruoan määrää, ovat usein epärealistisia ja perustuvat sellaiseen maidosta vieroitukseen ja kiinteän ruoan aloittamiseen, jossa vanhempi hallitsee ruokailua vauvan sijasta."

"Saatat verrata sormiruokailevan vauvan syömää kiinteän ruoan määrää soseita syövän vauvan annoksiin. Muista, että soseutettuun ruokaan on usein sekoitettu vettä tai maitoa, joten määrä näyttää suuremmalta kuin se on. Sormiruokailussa ruoka on täyttä tavaraa."

"Vauvan hoputtamisessa ei ole mieltä - se ei saa häntä oppimaan nopeasti vaan todennäköisesti hän vain ärtyy ja turhautuu. On parempi tehdä ruokahetkistä miellyttäviä ja antaa vauvan päättää, milloin hän on valmis kasvattamaan syömänsä ruoan määrää. On myös tavallista, että vauvalla on syömisessä hiljainen kausi 7-9 kuukauden iässä, jolloin edistystä ei tunnu tapahtuvan ja painonnousu hidastuu. Tästä ei kannata huolestua, jos vauva voi hyvin, saa usein maitoa ja osallistuu perheen aterioille. Vaihe on yleensä lyhyt ja sitä seuraa usein nopea ruokahalun kasvu ja ruokailutaitojen kehitys. Monien vanhempien mukaan tällöin vaikuttaa siltä, kuin vauva olisi yhtäkkiä saanut syömisen juonesta kiinni ja alkanut syödä toden teolla."

Sitä odotellessa. :)

Vastoinkäymisiä...

Välillä ärsyttää ja tekee mieli lopettaa koko sormiruokailu ja alkaa tunkea lusikalla ruokaa lapsen suuhun. Ei jaksa katsella vierestä, kun tyyppi heittelee ruokaa lattialle ja tilsii sitä mössöksi käsissään, mutta ei vahingossakaan vie suuhun. Kun aterialla yhtään ruokaa ei ole päätynyt vatsaan asti, ei ruokailun jälkeen kiinnostaisi pestä Aarnin käsiä ja kasvoja (ja tukkaa, kainaloita, vatsaa, niskaa...) eikä jaksaisi puhdistaa syöttötuolia ruoan tähteistä. Muutaman tunnin päästä ei voisi vähempää kiinnostaa aloittaa sama rumba taas alusta. Myöskään ruoan tekeminen ei oikein innosta, kun tietää ettei sitä syö kuin koirat.

Mutta silti tätä vaan jatkaa. Olen onnistuneesti välttänyt syöttämistä, vaikka on todella tehnyt mieli! Hoen vaan mielessäni "tämä on vain vaihe, tämä menee ohi", ja katselen turhautuneena pojan touhuja ruokapöydässä. Täytyy vain olla kärsivällinen. Olemme kuitenkin opetelleet ruokailua vasta pari hassua kuukautta. Sitäpaitsi hyviä hetkiä on ollut paljon enemmän. Ja hassua kyllä, iltapuuro menee ihan hienosti masuun asti äidin täyttämällä lusikalla itse syöden. Ihan hienosti tarkoittaa tässä sitä, että puurolla lastattu lusikka menee suuhun oikein päin ehkä viitisen kertaa. Lattialle se päätyy kymmenen kertaa.

Mutta silti väsyttää ja ärsyttää. Tai oikeastaan ärsyttää koska väsyttää. Luotan kuitenkin siihen, että tämä vaihe menee ohi ja vielä koittaa se päivä, kun Aarni syö innokkaasti ja hyvällä ruokahalulla. Tässä vaiheessa äidinmaito on kuitenkin se ykkösjuttu ja siitä ei onneksi kieltäydytä. Koputetaanpa puuta.

Edistystä lusikkarintamalla

"Älä ota kuvaa ku mä vasta harjottelen!"

En ole vähään aikaan päässyt päivittämään blogia, sillä viime viikolla meillä kävi kylässä kutsumaton vieras nimeltä norovirus. Ensin se iski kyntensä Aarniin ja sitten vei voimat vielä äidistäkin. Sormiruokailu oli tauolla muutaman päivän, koska Aarni ei syönyt muuta kuin rintamaitoa. Onneksi sentään maito kelpasi.

Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Ruoka maistuu taas vähän paremmin, mutta poika syö selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Joillain aterioilla ruokaa ei näytä menevän suuhun ollenkaan ja aivan kuin kiinnostus olisi vähän laskenut. Eihän tuo mikään ihme olisi sellaisen taudin jälkeen.

 Aarni on harjoitellut lusikalla syömistä aamu- ja iltapuuron kanssa, kun äiti ei ole jaksanut tehdä puurorieskoja. Lusikointi onnistuu yllättävän hyvin harjoitusmäärään nähden! Minä siis lastaan lusikkaan puuroa ja laitan sen Aarnin eteen tarjottimelle, mistä Aarni ottaa sen käteensä ja vie suuhun. Välillä oikein, välillä väärin päin. Itse puuroa menee suuhun siis vaihtelevalla menestyksellä. Mutta tässä vasta harjoitellaan.

Illalla puuro maistuu paljon paremmin kuin aamulla, ja aamupalat ovatkin usein enemmän ruoalla leikkimistä ja sotkemista kuin syömistä. Aarni näyttäisi osoittavan olevansa valmis alkamalla heittää puurolla lastattua lusikkaa lattialle tai hakkaamalla sitä pöytään niin että puuro roiskuu. Toinen tapa on sellainen, että poika alkaa pyyhkiä tarjotinta essullaan ja olen tämänkin tulkinnut aterian lopettamisen merkiksi.

Omppuraasteella maustettua kaurapuuroa lusikalla suuhun - ihan itte!

Sormiruokailijan kasvispihvit

Kasvispihvit menossa uuniin

Mietin, miten Aarnin ruokaan saisi ujutettua runsaasti rautaa sisältävää persiljaa. Mieleen tuli montakin ideaa, tässä niistä yksi. Näihin voi vaihdella kasviksia, juureksia ja yrttejä tosi monipuolisesti. Meillä menee tällä hetkellä ehkä yksi pihvi yhdellä aterialla (hävikki huomioiden) joten näitä kannattaa laittaa pakkaseenkin.

n. 9 pihviä:

2 dl vettä

2 dl kaurahiutaleita

1 kananmuna

pari porkkanaa

puolikas kesäkurpitsa

yksi peruna

pieni valkosipulinkynsi

puoli punttia tuoretta persiljaa

Sekoita vesi ja kaurahiutaleet, annan turvota sen aikaa kun raastat perunan, porkkanat, kesäkurpitsan ja valkosipulin. Lisää ne joukkoon kananmunan ja persiljasilpun kanssa. Painele pihveiksi pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Murumania

Talk muruja Aarni söisi loputtomiin.

Blw:n periaatteisiin kuuluu, että vauva tietää vaistomaisesti itse mitä ja kuinka paljon hänen täytyy syödä siinä tapauksessa, että hänelle tarjotaan terveellistä ja monipuolista ruokaa. Jos alle vuoden ikäiselle kaverille tarjoaisi suklaata tai sokerimuroja, niin kyllä ne varmasti uppoaisivat hyvin äkkiä pikkutyypin vatsaan, vaikka vauvan ei todellakaan kannattaisi niitä syödä. Ajatus viittaakin siihen, että jos vauva tarvitsee juuri sillä hetkellä vaikkapa paljon proteiinia, hän saattaa syödä tarjotulta aterialta pelkästään lihat tai muut proteiinipitoiset ruoat.

Sama ajatus koskee ruoan määrää. Tästä syystä vauvaa ei syötetä, sillä hänen uskotaan syövän itse juuri sen verran kuin tarvitsee. Pakko myöntää, että välillä tuntuu turhauttavalta katsella syöttötuolissa heiluvaa poikaa, joka ei koskekaan äidin rakkaudella valmistamiin kasvispihveihin tai korkeintaan pyyhkäisee ne vauhdilla lattialle. Mutta tässä taloudessa ei ole pakko syödä mitään jos ei maistu (katsotaan olenko vuoden-kahden pääastä vielä samaa mieltä). Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, aikuistenkaan, jos ei jaksa, sillä jämät voi lämmittää myöhemmin uudestaan (harvemmin, sillä yleensä iskä syö mitä äiti ei jaksa).

En ole ihan vakuuttunut siitä, pitääkö väite vauvan syömän ruoan määrästä paikkansa. Ainakaan Talk murujen kohdalla. Aarni alkaa täristä innosta jo kun otan muropaketin esille, ja hän varmasti poimisi hyvin kehittyvällä pinsettiotteellaan muruja vaikka koko paketillisen! Ehkä tässä ei ole kyse niinkään syömisestä, vaan pinsettiotteen harjoittamisesta. Ja hauskuudesta: kun äiti laittaa pöydälle Aarnin eteen hassusti ropisevia ja kieriviä pikkupalleroita, ei niitä kertakaikkiaan pysty vastustamaan. Talk murut sisältävät vain suomalaista kokojyväviljaa (ruista, ohraa, kauraa) sekä minimaalisen määrän suolaa (0,97%), mistä tuskin on haittaa kunhan ei koko paketillista anna syödä.

Uunikalaa

Kalakokeilut jatkuivat mummolareissulla, tällä kertaa vuorossa oli uunilohi. Puumalassa kasvatettu mummolan lähiruoka ei meinannut maistua Aarnille, sillä show-mies oli vauhdissa ja nauratti pöytäseuruetta minkä kerkesi. Eihän siinä syödä ehdi!

Pöytäseurueen vitsiniekka vauhdissa.

 Taas söimme koko porukka melkein samaa ruokaa. Aarnin annoksesta puuttuivat korianteri, lime, chili ja muut mausteet, joilla aikuisten kala oli maustettu aasialaiseen tyyliin. Mikään ei tietysti olisi estänyt maustamasta myös Aarnin ruokaa samoilla aineksilla, mutta ehtiihän noita mausteita kokeilla myöhemminkin. Nyt vasta totuttelemme kalaruokiin. Korianterin lehteä Aarni kyllä pyöritteli suussaan ruokailun jälkeen mietteliäänä, mutta ei kuitenkaan sylkäissyt pois.

Uusi hieno ruokalappu

Aarnilla on uusi ruokalappu. Tämän ihanuuden on tehnyt Minna ja se tuli meille postissa muutama päivä sitten. Hiukan essu on ehkä vielä iso, mutta äkkiähän poitsu kasvaa.

Avokadoa kahdella tapaa

Aarnin avokadopasta

Avokado on aika huippu hedelmä! Se sisältää paljon hyviä rasvoja, proteiinia, kuituja sekä vitamiineja, mutta siinä on kuitenkin vain vähän sokeria. Tein Aarnille avokadopastaa ja levitin avokadomössöä myös riisikakulle. Riisikakku maistui paremmin, pastasta tyyppi ei niin välittänyt. Emme halua vielä antaa Aarnille vehnää joten käyttämämme pasta on gluteenitonta. Ohje on helppo: muussaa avokado, keitä kourallinen pastaa ja sekoita ne keskenään.

Avokado maistui riisikakun päällä paremmin kuin pastan seassa.

Kalamiehen eväät

Sormiruokailun yksi ajatus on, että koko perhe voi syödä samaa ruokaa eikä vauvalle siis tarvitse valmistaa omia ruokia. Tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, että muu perhe syö terveellisesti ja monipuolisesti. Näin alussa Aarnin vasta totutellessa syömiseen ei saman ruoan valmistaminen ole aina mahdollista. Pikkuhiljaa ajattelimme kuitenkin alkaa tarjota pojalle samaa ruokaa kuin itsekin syömme, Aarnille tietenkin suolattomana ja maidottomana tässä vaiheessa. Tulee varmasti itsekin syötyä terveellisemmin, kun pojalle ei halua mitä tahansa tarjota. Tähän mennessä ruokavaliomme on kyllä ollut suurimmaksi osaksi terveellinen, mutta vähän liian usein meillä on ollut pizzapäiviä. Mutta saahan niitäkin joskus olla. :)

 Tässä ensimmäinen yhteinen ruokamme, eli muikkuja ja perunaa. Äiti ja isä söivät ruisjauhoilla leivitettyjä, voissa paistettuja muikkuja sekä perunamuussia, Aarni söi kookosöljyssä paistettuja muikkupihvejä (ruodot otettiin tietenkin pois) ja uuniperunaveneitä. Maistui pojalle todella hyvin, tästä taisi tulla uusi suosikkiruoka!

Sosetta syöttämättä

Aarnin vatsa ei ole viime päivinä toiminut ihan niin hyvin kuin voisi toivoa, joten kokeilin antaa pojalle luumusosetta. Olen nyt kuitenkin niin koukussa tähän blw-hommaan, että en halunnut syöttää sosettakaan. Niinpä dippasin iltapalalla puurorieskan palasia ja maissinaksuja soseeseen ja Aarni imeskeli soossit niistä. Toimii! Annoin myös pitkästä aikaa valmiiksi täytetyn lusikan pojalle käteen, ja kyllä se löysi tiensä suuhun, mutta valitettavasti myös lattialle jokaisen suupalan jälkeen. Ääni dippaukselle siis. :) Olen kuullut, että vauvat oppivat nopeasti dippaustekniikan itsekin. Näin ensimmäisellä kerralla äiti auttoi laittamalla valmiiksi dipatun puurorieskan palasen ja maissinaksun Aarnin eteen tarjottimelle tai käteen. Ehkäpä seuraavalla kerralla tyyppi saa kokeilla dippausta itse.

Puurorieskaa luumukastikkeella, nam!

Sose syntyi siten, että halkaisin noin kymmenen luumua ja poistin niistä kivet. Tein kuoriin veitsellä pistoja, jotta ne irtoavat keittämisen jälkeen helpommin. Keitin luumuja vedessä kymmenisen minuuttia, annoin jäähtyä, otin kuoret pois ja survoin hedelmät soseeksi sauvasekoittimella. Lisäsin joukkoon yhden päärynän raastettuna makeuttamaan sosetta. Alkuperäinen ohje on täältä. Sosetta tuli ehkä neljä desiä, mistä osa meni pakkaseen.

Aarni rakastui luumusoseeseen.

Violettia puurorieskaa

Kokeilin laittaa mustikkaa puurorieskaan, ja tulipas hauskan värisiä leipäsiä! :)

Aamupalaksi vesimelonia ja mustikkarieskaa.

Ohje:

5 dl vettä

1,5 dl riisihiutaleita

n. 2 tl kookosöljyä

vajaa 1 dl tattarijauhoja

pari kourallista mustikoita

Valmista puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää ensin mustikat, sitten öljy ja jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi puurosta pellille 8-9 kekoa ja painele ne kevyesti lyttyyn. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Päristelyä ja pinsettiotteen harjoittelua

Aarni on tänään seitsemän kuukautta vanha. Merkkipäivänsä kunniaksi poika esitteli aamiaisella äidille miten hienosti pinsettiote on jo hallinnassa. Pientä hienosäätöä toki vielä tarvitaan, mutta tosi taitavasti Aarni käsittelee pieniä palasia. Harjoittelu tekee mestarin, ja harjoitella Aarni todella haluaa! Välillä isommat ruoan palat eivät kiinnosta ollenkaan, vaan mielenkiinnoon kohteena ovat ne kaikista pienimmät muruset.

Pinsettiotteen harjoittelua Talk muruilla ja mustikoilla

Toinenkin tapa on tullut mukaan ruokailuhetkiin - päristely. Sitä tehdään kyllä muuallakin, mutta erityisen hauskaa se tuntuu olevan ruokapöydässä. Ensin suu täyteen ruokaa, sitten vähän päristellään. En usko viime päivinä ruokaa menneen kovin paljon vatsaan asti, sillä kaikki lentää päristellessä ulos. Päristelyn lisäksi Aarnilla on tapana hakata ruokaa muussiksi kädellään. Ehkä hän haluaa pilkkoa isommat palaset pieniksi, jotta voi harjoitella pinsettiotetta. :) Jokatapauksessa syöminen ei todellakaan ole ollut se ykkösjuttu ruokapöydässä viime aikoina.

Pärrrrrristelläääään!!!

Muutenkin tässä on ollut käynnissä jonkinlainen suvantovaihe. Aloittaessamme sormiruokailun olin hämmästynyt miten nopeasti poika oppi käsittelemään ruokaa suussaan ja käsissään. Jo parin viikon harjoittelun jälkeen Aarni katseli tarkkaavaisesti käsissään olevaa hedelmä- tai vihannespalaa, käänteli ja tutkaili joka suunnasta kunnes vei palasen suuhunsa. Hän todella söi ruokaa, ja äiti oli ihmeissään. Nyt otetaankin sitten takapakkia, eikä syöminen ole tällä hetkellä niin kiinnostavaa Aarnin mielestä. Ainakaan niin kiinnostavaa kuin kaikki muu, mitä ruokapöydässä voi tehdä!

7 kk :)

Suojavarustuksesta

Kuten olen jo aiemmin todennut, on sormiruokailu sotkuista puuhaa. Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään tarkka kodin siisteydestä. Lattialla saa olla ruoanmurusia (harvoin niitä kuitenkaan on, kiitos koirien) ja nurkissa pyörivät koirankarvalla päällystetyt pölypallot. Kyllä meillä imuroidaan monta kertaa viikossa, mutta ei siitä ole juuri hyötyä.

Tässä touhussa ei kuitenkaan sotkeudu ainoastaan koti, vaan myös ruokailija itse on aina ruokailun päätyttyä pesun tarpeessa (usein myös äiti ja iskä). Vauvan herkkä iho reagoi jatkuvaan pesemiseen kuivumalla, vaikka en mitään pesuaineita käytäkään. Kookosöljy on ollut kovassa käytössä sekä pojan kylpyvedessä että kosteusvoiteena.

Välillä kokeilin antaa Aarnin syödä pelkässä vaipassa, mutta sitten alkoi kuivua vatsakin pesemisestä. Suojavarustus on siis oltava, ja olemmekin kokeilleet nyt kolmea eri vaihtoehtoa.

1. Äitiyspakkauksen ruokalappu. Ei mitään apua.

Äitiyspakkauksen ruokalappu

2. Citymarketista ostettu mekkomallinen suojaessu. Muuten ihan hyvä, mutta käsivarret jäivät edelleen paljaaksi ja kuivuivat jatkuvasta pesemisestä. Lisäksi essu on aika kovaa muovia ja oli jatkuvasti tiellä. Kiinnitetään solmimalla kahdesta kohtaa selkäpuolelle, joten ei niin nopeakaan. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin pelkkä ruokalappu.

Vähän liian jäykkää muovia.

3. Ikeasta ostettu paitamallinen essu. Paras vaihtoehto tähän mennessä! On hiukan iso, mutta onneksi Aarnikaan ei ole pienimmästä päästä. Hihat suojaavat käsivarsia ja essu on mukavan ohutta kangasta. Helppo ja nopea kiinnittää tarroilla. Miinuspuolena ehkä kahiseva ääni, mikä häiritsee välillä syömiseen keskittymistä.

Ikean essu on paras tähän mennessä.

Poskia ei oikein voi suojata mitenkään, joten niitä täytyy vain rasvata kovasti. Onneksi kohta (on se ihan kohta!) tulee kesä mikä varmaan vähentää kuivumista. Niin ja tietysti asiaa auttaa sekin, että sotku toivottavasti vähenee vielä joku päivä, kun ruoka alkaa mennä ihan ensimmäisellä yrityksellä suuhun asti. :)

Vielä joku päivä se lusikka osuu ekalla yrityksellä suuhun eikä sinne päin.

Hampaat, pirulaiset!

Aarni oli vasta parin kuukauden ikäinen, kun aloimme jo odotella hampaiden puhkeamista. Oireita oli havaittavissa; kuolaamista, huulien imeskelyä, maiskuttelua, kuolaamista, tavaroiden maanista järsimistä, nyrkkien imeskelyä, kuolaamista, kitinää, muutama levoton yö, vähän lisää kitinää... mainitsinko jo kuolaamisen? Parin kuukauden ajalta kaikissa Aarnista otetuissa valokuvissa hänellä roikkuu kuolavana suusta!

"Vähän vaikea vaihe menossa, varmaan hampaita tulossa" oli vastaus aika monta kertaa, kun joku kyseli kuulumisia. Hampaita ei vaan näkynyt, ja pojan puolivuotispäivään mennessä olin jo hyväksynyt ettei pojalle kasva hampaita ollenkaan. Kunnes eräänä päivänä huomasin jotain valkoista pilkistävän suusta. Siellä se oli, ensimmäinen hammas pienenpienenä helmenvalkoisena nystyränä, joka ei ollut varmaan milliä korkeampi. Ja se oli tullut ihan yhtäkkiä. Melkein heti perään viereen kasvoi toinen helmi ja nyt Aarnilla on komeat kaksi hampaan alkua suussaan. Äiti on aika ylpeä. :)

Hampaita näkyvissä!

 Joskus kuulee ihmeteltävän, miten vauva pystyy järsimään palasia ruoasta kun eihän sillä ole vielä hampaitakaan. Ikenillä saa kyllä yllättävän hyvin pienennettyä ruokaa, kunhan se on vain tarpeeksi pehmeää jo valmiiksi. Parsakaalit ja hunajamelonit murenevat ihan yhtä pieneksi silpuksi ikenillä kuin hampaillakin. Kannattaa kokeilla joskus antaa sormensa hampaattomalle vauvalle "puruleluksi" niin huomaa kuinka paljon voimaa ikenissäkin on. Aarni on syönyt jopa riisikakkua hampaattomana eikä siinä ollut mitään vaikeuksia. Alkuunhan syöminen on imeskelyä, eikä siinä hampaita tarvitse.

Hampaiden puhkeaminen vaikutti meillä ruokailuun siten, ettei ruoka ole maistunut niin hyvin. Tai korjaan, lämmin ruoka ei ole maistunut. Kylmiä hedelmiä ja kurkkutikkuja Aarni voisi syödä loputtomasti. Voi tietysti olla niinkin, että tässä vaiheessa meillä olisi meneillään hedelmäkausi hampaista huolimatta (vauvoilla on kuulemma vaiheita, jolloin he suostuvat syömään vain jotain tiettyä ruokaa vaikka kokonaisen viikon). Niin tai näin, jääkaapissa on tällä hetkellä oltava aina kurkkua ja hunajamelonia. Mielellään myös vesimelonia. Se on niin hauskan väristä. :)

Puurorieskaa!

 Sormiruokaillessa ei voi välttyä sotkulta. Mutta se sotku, mikä syntyy kun antaa puolivuotiaan syödä puuroa itse, on ihan omaa luokkaansa. Onneksi luin jostain, että puurosta voisi tehdä myös rieskoja. Meillä kyllä kokeiltiin puuron syömistä sekä käsin että lusikalla (lusikka tietenkin Aarnin omaan käteen), mutta muutaman kerran siivottuani aamupuuron keittiön (ja vähän olohuoneenkin) ympäristöstä ja löydettyäni kovettunutta puuroa pitkäkarvaisen koiramme turkin uumenista päätin, että olisi aika kokeilla jotain muuta. Riisipuuro muuntui helposti vähemmän sotkuisiksi rieskoiksi, jotka maistuvat hyvin pikkuruokailijallemme.

Aarni ei ole saanut vielä muita viljoja kuin riisiä ja tattaria. Rieskat syntyvät siten, että teen riisipuuron paketin ohjeen mukaan, sekoitan valmiiseen puuroon vähän kookosöljyä, tattarijauhoja ja raastettua omenaa tai päärynää, taputtelen satsista rieskoja pellille ja paistan niitä 200 asteessa reilun vartin. Nämä säilyvät hyvinä jääkaapissa muutaman päivän, joten aamulla tarvitsee vain lämmittää rieskaa puoli minuuttia mikrossa ja aamiainen on valmis.

Uusia makuja

Omena pistää naurattamaan ja avokado tekee mietteliääksi

 Aarni on maistellut uusia ruokia aika tiheään tahtiin. Aluksi annoimme uusia makuja vähän varovaisemmin, mutta nyt kun mistään ei ole tullut mitään allergia- tai vatsaoireita (kopkop), niin olemme ottaneet rennommin ja Aarni maistelee uusia ruokia jatkuvasti. Uusimpina testivuorossa ovat olleet omena, avokado ja maissinaksut. Hyvin kelpasivat kaikki, omenaa poitsu jyysti oikein antaumuksella! :) Maissinaksut aiheuttivat vähän hämmennystä, ne kun vain sulivat suuhun. Avokadoa Aarni mutusteli mietteliäänä, eikä koskenut tarjolla olleeseen toiseen palaseen. Kaikkea uutta tyyppi kuitenkin maistaa uteliaana ja innoissaan.

Hassut maissinaksut sulavat suuhun!

Sormiruokailun perusajatus lyhyesti

Törmäsin ensimmäisen kerran sormiruokailu -termiin Aarnin ollessa noin kaksi kuukautta vanha. Luin netistä aiheesta ja se alkoi kiinnostaa minua. Ostin ensin Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin kirjan Omin Sormin Suuhun ja sen jälkeen vielä kotimaisen Hanna-Mari Arosillan, Ulla-Maija Lähteenmäen ja Soile Ruottisen kirjoittaman Minä Syön Itse. Ne luettuani olin vakuuttunut siitä, että sormiruokailu olisi meidän juttu tai ainakin halusin yrittää. Se tuntui luonnolliselta ja minun maalaisjärkeeni sopivalta tavalta. En olisi malttanut odottaa joulukuuta, jolloin poika olisi sen puoli vuotta ja voisimme aloittaa.

Sormiruokailu ei ole tietenkään mikään ainoa oikea tapa huolehtia vauvan ruokailusta. Syöttämällä soseita kasvaa taatusti terveitä ja onnellisia ihmisiä. :) Sormiruokailu on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, ja muiden ruokintatyylien tapaan on siinä omat hyvät ja huonot puolensa, joita aion tässä blogissa käydä läpi sekä kirjatiedon että omien kokemusteni perusteella. Vaikka puhunkin sormiruokailun puolesta (ainakin tässä vaiheessa ;)), en missään nimessä pidä soseiden syöttämistä pahana.

Meillä imetys sujui ja sujuu edelleen onneksi tosi hienosti, joten pystyimme venyttämään kiinteiden aloitusta puolivuotiaaksi saakka. Sormiruokailua ei voi aloittaa ennen kuin vauva osaa istua tuettuna, joten jos kiinteät täytyy aloittaa jo neljän kuukauden ikäisenä, sormiruokailu ei tietenkään ole vaihtoehto (mutta siihen voi siirtyä joko osittain tai kokonaan heti kun vauva on puolivuotias ja kasvaa hyvin). Virallisten suositusten mukaan vauvaa tulisi  imettää tai syöttää korvikkeella kuuden kuukauden ikään asti.

Sormiruokailu eli baby-led weaning (suomennettuna vauvajohtoinen vieroitus) antaa vallan syömisessä vauvalle itselleen. Kun lapsentahtisessa imetyksessä vauva päättää itse, kuinka usein ja miten paljon syö maitoa, on sormiruokailu tälle luonnollinen jatkumo. Vauva saa itse valita mitä hän syö, kuinka paljon ja miten kauan. Vauvalle ei syötetä, hänelle ei tuputeta ruokaa eikä houkutella syömään enemmän. Blw:n perusajatuksiin kuuluu, että vauvalla on vaistot joita ei haluta sammuttaa. Vauva kyllä tietää itse kuinka paljon hän tarvitsee ruokaa. Blw:n periaatteen mukaan vauva myös tietää, mitä ruokaa hän tarvitsee. Omin sormin suuhun -kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa vauva ei ole koskenutkaan vaikkapa appelsiiniin, vaikka kaikkea muuta hän on syönyt, ja myöhemmin on paljastunut vauvan olevan appelsiinille allerginen. Erään teorian mukaan vauva valitsee makuaistinsa ohjaamana vaistomaisesti sellaisia ruokia, joiden sisältämistä ravintoaineista hänellä mahdollisesti on puute.

Sormiruokailu aloitetaan antamalla vauvalle mahdollisuus tarttua ruokaan itse. Vauva istuu aikuisen sylissä tai syöttötuolissa ja hänen eteensä laitetaan sopivan isoja ja pehmeitä paloja ruokaa. Joskus vauvalla menee viikkoja, ennen kuin hän edes vie mitään syötäväksi kelpaavaa suuhunsa. Silloin voisi olettaa, ettei vauva ole vielä valmis syömään kiinteää ruokaa. Kun sitä kuitenkin sinnikkäästi tarjotaan, vauva kyllä alkaa jossain vaiheessa sitä myös syömään. Ja vaikka vauva alkaisikin viemään ruokaa suuhunsa, menee yleensä pari kuukautta ennen kuin hän ymmärtää ruoan vievän nälän. Jos on kiire päästä imetyksestä tai korvikkeesta nopeasti eroon, ei kannata valita sormiruokailua. Ruokailuhetket ovat vauvalle pitkään leikkiä. Leikin avullahan vauva oppii maailmasta muutenkin, joten miksei tämä pätisi myös syömiseen.

Lukemieni kirjojen mukaan sormiruokailussa on useita etuja. Tässä muutama niistä:

- Vauvasta kasvaa ennakkoluuloton ruokailija, joka rohkeasti maistaa uusia makuja. Vauvalle kehittyy terve asenne ruokaa kohtaan kun hän saa syödä sen verran mitä tarvitsee eikä häntä pakoteta maistamaan tai syömään mitään. Kun vauva itse saa päättää syömänsä ruoan määrän, ei hän ylensyö. Positiiviset ruokailukokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisikään asti.
- Vauvan hienomotoriikka saa hyvää harjoitusta. Sorminäppäryys sekä käsien ja silmien yhteistyö kehittyy.
- Vauva oppii alusta asti pureskelemaan, liikuttelemaan ja käsittelemään ruokaa suussaan. Nämä taidot ovat hyödyksi esimerkiksi puheen oppimisen kannalta.
- Vauva saa alusta asti hallita itse syömistään, kuunnella kehoaan ja sen tarpeita. Hän oppii luottamaan vaistoihinsa. Vauvan itseluottamus kasvaa.
- Vauva oppii ruoan koostumuksista, väreistä, mauista, pinnoista, tuoksuista...
- Vauvalle ei tarvitse tehdä omia ruokia, vaan hän voi syödä sitä mitä muukin perhe, kunhan se on terveellistä (alle vuoden ikäiselle on tietysti rajoituksia, esim. suolaa ei saa vauvan ruokaan laittaa. Myös tukehtumisvaaran aiheuttavat ruoat kuten pähkinät eivät sovi vauvoille). Itsekin tulee samalla syötyä terveellisemmin, kun haluaa tarjota vauvalle terveellistä ruokaa. Vauvalla ei ole myöskään omia ruoka-aikoja, vaan hän ruokailee muun perheen kanssa samaan aikaan. Vanhemman ei tarvitse syöttää, vaan koko perhe voi syödä yhtäaikaa rennossa tunnelmassa.
- Sormiruokailu on luonnollista: vauva oppii itse kääntymään, ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, täysin omassa tahdissaan eikä häntä voi näissä taidoissa hoputtaa. Miksei hän siis oppisi myös syömään?

Itselläni ei ole vielä juurikaan kokemusta sormiruokailusta, sillä olemme harjoitelleet tätä esikoiseni kanssa vasta kuukauden. En siis pysty sanomaan vielä pitävätkö yllä olevat väitteet paikkansa Aarnin kohdalla. Meille kuitenkin riittää yksi ainoa syy tämän tyylin jatkamiseen: sormiruokailu on ihan superhauskaa koko perheen mielestä! :)

Tämä on ihan huippuhauskaa!!!

Lisää Blw:n periaatteesta löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksesta. Jos haluaa lukea lisää sormiruokailusta käytännössä, tässä on yksi hyvä teksti. Myös aihetta käsitteleviä blogeja löytyy, esimerkiksi:

- Ella ja Essu
- Lenni-led Weaning
- Diapers and delicatessen

Kuoritaan, pilkotaan, syödään, siivotaan

Välillä tuntuu, että elämä pyörii tällä hetkellä pelkän ruoan tai sen valmistuksen ja tähteiden siivoamisen ympärillä. Aamulla heti ensimmäisenä laitan Aarnille aamiaista, eli pilkon hedelmää ja kurkkua sopivan kokoisiksi paloiksi ja lämmitän puurorieskan mikrossa. Sen jälkeen kehitän itsellenikin jotain syötävää. Sitten istutaan aamiaispöytään ja ruokailun päätyttyä siivotaan sotku. Ja sitä on paljon! (Vähemmän kuitenkin kuin mustikalla maustetun riisipuuron syömisen jälkeen...) Sama toistuu päivän kaikkien aterioiden yhteydessä. Onneksi joka kerta ei tarvitse kuitenkaan alusta asti tehdä kaikkea, vaan voi ottaa jääkaapista valmiiksi kypsennettyjä palasia ja lämmittää vain ne uudelleen. Vaikka ruokaa ei koko ajan tarvitsekaan tehdä, on se mielessä kuitenkin usein. Olen vielä niin innoissani tästä touhusta, että jatkuvasti mietin mitä kaikkea uutta Aarni voisi seuraavana maistaa.

Näin alkuvaiheessa ruokaa menee vielä paljon lattialle (eli koirille), joten sitä pitää olla valmiina melko paljon jotta edes pieni osa menisi vatsaan asti. Kerralla pystyn valmistamaan maksimissaan kolmen päivän ateriat, joten välillä on päiviä jolloin ruokaa ei tarvitse tehdä ollenkaan (aamu- ja iltapalan pilkkomista lukuunottamatta). Minusta ruuan laittaminen on kuitenkin mukavaa, enkä olisi tähän hommaan ryhtynytkään jos en nauttisi kokkailusta muutenkin. :)

Kesäkurpitsat ja perunat uuniin, porkkanat ja kukkakaalit aikuisten keiton päälle höyrystymään.

Värikästä lounasta ja mustikan kuorintaa

Annoin vähän aikaa sitten Aarnille jäisiä mustikoita. Ja pakko myöntää, sorruin antamaan mustikan pojan huulille eli periaatteessa syöttämään. Pinsettiote ei ole ihan hallussa vielä, vaikka yritystä on kovasti!

Mustikkasuu

Hetken aikaa Aarni pyöritteli sitä suussaan ja hämmästyksekseni työnsi kohta mustikan kuoret ulos. Sama toistui uudelleen. Taitavasti hän siis jo osaa pyöritellä marjaa suussaan ja työntää ulos sellaiset osat, joita ei halua tai voi niellä. Myös esimerkiksi hunajamelonia syödessä hän imeskelee ja pyörittelee haukkaamaansa palasta suussaan ja kun mehukkain neste on saatu talteen voidaan loppupala tiputtaa suusta pöydälle. Se olisikin liian suuri nielaistavaksi.

Värikästä lounasta on hauska syödä!

Meillä ei ole vielä kunnollista essua (tai paremmin sanottuna kokopukua) suojaamassa Aarnin vaatteita ruokailutilanteissa, joten yksi päivä hän sai ruokailla pelkkä vaippa yllään. Sisällä on sen verran lämmin eikä poika ole mikään vilukissa, joten tuskinpa tuosta haittaa on.

Ensimmäinen kuukausi sormiruokailua takana

Puuroa suuhun lusikalla ja käsin!

Aloitimme sormiruokailun Aarnin kanssa melkein kuukausi sitten.Tarkoituksenani oli kirjoittaa useampi eri teksti tuolta ajalta, mutta päätinkin koota ensimmäisen kuukauden kokemukset tähän yhteen tekstiin.

Aarni on kehittynyt ruokailussa valtavasti, vaikka harjoittelua on takana näinkin vähän. Tässä lista ruoista, joita Aarni on maistellut: parsakaali, porkkana, kukkakaali, bataatti, peruna, kesäkurpitsa, kurkku, hunajameloni, appelsiini, vesimeloni, päärynä, banaani, riisipuuro, mustikka, riisikakut. Ehdoton suosikki on hunajameloni ja kurkku tulee hyvänä kakkosena. Kumpaakin on helppo imeskellä, ja jääkaappikylminä auttavat hampaita tehtaileviin kutiaviin ikeniin.

Vesi- ja hunajameloni maistuvat puolivuotiaalle.

 Aloitimme yhdellä aterialla päivässä, ja vajaan viikon välein siirryimme ensin kahteen, sitten kolmeen ja nyt Aarni syö meidän kanssa aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan.

Suurin osa ruoasta päätyy edelleen syliin ja lattialle. Eikä pelkästään vahingossa, vaan nyt on myös opittu heittämään ruokaa lattialle, ja sekös vasta on hauskaa! Kuitenkin osa menee vatsaan asti, siitä on ihan todistusaineistoakin! Enpä olisi ennen Aarnin syntymää kuvitellut miten innokkaana sitä odottaa, että pääsee pesemään kakkavaippaa ja tutkimaan, mitä kaikkea ruuan palasia sieltä löytyy. :) Äidinmaito on kuitenkin edelleen Aarnin pääasiallinen ravinnonlähde, ja tulee olemaan vielä seuraavat puoli vuotta.

Alun haasteista suurin (ja ainoa) oli kakominen! Kerran hyppäsin jo pystyyn valmiina hakkaamaan Aarnin selkää (tai tarvittaessa vaikka roikottamaan poikaa jaloista), mutta poitsu selviytyi tilanteesta hyvin itsekin. Vaikeinta on siis ollut pysyä itse rauhallisena ja luottaa siihen, että tyyppi kyllä pärjää. Toistelin vain mielessäni hyvin opiskeltujen kirjojen lauseita "kakominen kuuluu asiaan, se ei tarkoita että vauva on tukehtumassa, tärkeintä on pysyä rauhallisena..." Onneksi kakominen väheni yllättävän nopeasti, ja enää sitä ei ole juuri ollenkaan. Joskus Aarni työntää kurkkutikkua liian syvälle suuhun ja sitten alkaa yökkimään, mutta tukehtumisen näköistä kakomista ei ole ollut oikeastaan ensimmäisen viikon jälkeen. Nykyisin ruokailuhetket sujuvat rennossa ja rauhallisessa tunnelmassa, ja voi että meillä kaikilla on hauskaa! :)

Tonttu tomera odottaa joulupuuroa.

Eka kerta syöttötuolissa

Aarni oli maistellut ruokaa vain muutamia kertoja kotona kun lähdimme joulun viettoon Mikkeliin. Sinne oli hankittu ruokailua helpottamaan syöttötuoli, ja näin äitikin pääsi ensimmäistä kertaa seuraamaan kaverin touhuja ja maisteluja.

Ruokalistalla oli edelleen parsakaalia ja porkkanaa, joista parsa kiinnostaa selvästi enemmän. Se myös sotkee enemmän! Parsakaalin kukinnon pienenpieniä palasia löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Täytyy kyllä sanoa, että onneksi meillä on loistava siivouspartio, joka pääsee hommiin aina ruokailun päätyttyä.

Kakominen vähentyi muuten jo parin maistelukerran jälkeen, ja näyttäisi siltä että ruokaa päätyy myös vatsaan asti.

Ensimmäinen ateria

Ensimmäset maistiaiset oikeaa ruokaa Aarni sai 5,5 kuukauden ikäisenä. Edellisenä päivänä Aarni oli ottanut äidin lautaselta vähän mansikkakakkua, mitä ei onneksi suuhun asti ehtinyt päätyä. Poika myös istui tukevasti ja vei kaiken mahdollisen suuhun, joten päätimme aloittaa varovaisen tutustumisen ruoan ihmeellisen maailmaan. Mikään kiire kiinteiden aloittamisella ei kuitenkaan ollut, sillä tyyppi kasvaa rintamaidolla hienosti.

Tarjolla oli höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa. Äitiä pikkasen jännitti! Syöttötuolia ei oltu vielä hankittu, vaan ruokailu tapahtui turvallisesti äidin sylistä käsin. Aarni ihmetteli paloja aikansa, kunnes lopulta työnsi parsakaalin kukintoa suuhunsa. Vatsaan asti ruokaa ei päätynyt, vaan suurin osa lensi lopulta lattialle koirien iloksi. Mutta matka onkin vasta alussa. :)