Kolmen kuukauden kokemuksia

Meillä on sormiruokailua takana nyt kolmisen kuukautta, ja sen kunniaksi ajattelin koota jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksistamme.

- Kakominen:

Se oli pelottavaa, mutta vain vanhempien mielestä. Aarni näytti selviävän tilanteesta aina hienosti, eikä ollut moksiskaan. Tilanteessa auttoi kun piti mielessä, ettei kakominen tarkoita sitä, että vauva olisi tukehtumassa. Jos en olisi lukenut aiheesta, olisin varmasti lopettanut sormiruokailukokeilut parin kerran jälkeen. Tietoa aiheesta kuitenkin oli, joten osasin myös suhtautua kakomiseen rennommin. Kakominen väheni parissa viikossa ja jo kuukauden harjoittelun jälkeen sitä tapahtui hyvin harvoin. Tietysti vauvat ovat yksilöitä, ja joillakin kakominen saattaa kestää kauemmin ja olla paljon voimakkaampaa.

- Turhautuminen:

Todella yleistä! Etenkin äidin kohdalla. Ruokaa päätyy lattialle paljon, ja välillä (usein!) sitä ei mene suuhun saati vatsaan asti ollenkaan. Rakkaudella ja vaivalla valmistetut kasvispihvit muussaantuvat pienten kämmenten välissä epämääräiseksi mössöksi, minkä jälkeen koko satsi pyyhkäistään käsivarrella lattialle. Syöttötuolin alusta kannattaa pitää sen verran puhtaana, että siitä voi nostaa ruokaa takaisin tarjolle. Tätä ei varmaan kannattaisi ääneen sanoa, mutta ihan viime päivinä olen ollut huomaavinani, että sotku on vähentynyt aika paljon. (kopkop)

- Kärsivällisyys:

Se kasvaa tässä hommassa! Ei sovi näyttää ärtymystään pienelle tiedemiehelle, joka testaa ruoan avulla painovoiman lakeja. Ja sitten se puuro! Tekisi mieli kääntää se lusikka tyypin kädessä oikein päin, avittaa vähän ja syöttää. Olen minä avittanutkin syöttämällä puuroa muutaman kerran enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Mutta mitä useammin poika syö sitä itse, sitä enemmän hän saa harjoitusta ja oppii.

- Ruokailun ajoittaminen:

Liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Eli ei ruokailua väsyneenä, eikä liian nälkäisenä! Vielä kolmen kuukauden jälkeenkään Aarni ei vaikuta syövän nälkäänsä, vaikka ruokaa onkin viime päivinä alkanut mennä enemmän vatsaan. Nälän taltuttamiseen paras keino on edelleen maito. Jos istutaan lounaalle liian nälkäisenä, ei syömisestä tule mitään. Tyyppi vain hermostuu. Sitten käydään nopeasti täyttämässä vatsa maidolla, ja tämän jälkeen ruokapöytään istuu kuin uusi pieni mies.

-Annostelu:

Tarjolle ei kannata laittaa liikaa ruokaa, eikä varsinkaan erilaisia vaihtoehtoja. Aarni menee ihan sekaisin silloin. :) Yleensä laitan pöydälle yhden kappaleen jokaista tarjottavaa, eli esimerkiksi yksi perunavene, yksi parsakaalin kukinto, yksi kurkkutikku ja yksi pala jauhelihapihviä. Kun niitä on mätystelty aikansa, laitan tarjolle toisen. Talk murujakin kannattaa laittaa yksi kerrallaan pojan eteen, sillä muuten ne lentävät kaaressa lattialle. 

-Syödyn ruoan määrä:

Se voi vaikuttaa pieneltä (usein olemattomalta), mutta täytyy muistaa, että vauvan vatsalaukku on suunnilleen hänen oman nyrkkinsä kokoinen. Aika pieni siis. Syötyä määrää ei missään nimessä kannattaisi verrata soseruokittujen vauvojen syömisiin. No, vertaanpa nyt kuitenkin. :) Esimerkiksi Piltin perunalihamuhennoksessa on naudanlihaa 10% ja perunaa 28%. Jos ajatellaan, että vauva söisi kokonaisen 200 gramman purkin vaikkapa lounaalla, niin silloin hän söisi lihaa 20 grammaa ja perunaa 56 grammaa. Jos annan Aarnille lounaalla pienen jauhelihapihvin ja 2-3 perunavenettä, uskaltaisin väittää, että tätänykyä vatsaan päätyy ainakin lähelle tuo sama määrä. Keittiövaakaa meillä ei ole, joten en tietenkään voi ihan varmaksi sanoa. Ei sillä, että grammoilla oikeasti mitään merkitystä tässä hommassa olisi niin kauan kuin poitsu voi hyvin ja kasvaa. Tietysti on huonoja päiviä, jolloin ruokaa ei vatsaan mene yhtä menestyksekkäästi. Varmaan soseruokituillakin on päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin.

-Ruokaseura:
Jostain syystä iskän kanssa syödessä Aarni syö paljon paremmin kuin äidin seurassa. Johtuukohan siitä, että iskältä ei saa maitoa... Äidin seurassa kitinä, syöttötuolissa venkoilu ja sotkeminen on paljon runsaampaa ja syödyt määrät joskus pienempiä.

-Maustaminen:

Ruoan täytyy olla suolatonta, mutta mautonta sen ei tarvitse olla! Tuoreet yrtit ovat huippuja maustamisessa ja lisäksi terveellisiä. Basilikaa, persiljaa, tilliä, korianteria, timjamia... unohtamatta valkosipulia ja chiliä. Ei tietenkään liian tulista!

-Meidän lempparit:

Tässä kolmen kuukauden aikana Aarni on syönyt vaikka mitä, ja tämän hetken ehdottomat lempparitkin on jo löytyneet. Niitä ovat höyrytetty parsakaali, valkosipulilla maustetut uuniperunaveneet, kookosöljyssä paistetut muikkufileet, vesi- ja hunajameloni sekä tomaatilla ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Myös eilen nautittu tomaatti-basilika-munakas maistui hienosti, mutta sitä ollaan syöty vasta kerran, joten ei voi vielä tietää päätyykö se suosikkilistalle. Niin ja ne ihanat Talk murut on edelleen kova hitti.

-Sormiruoan riittävyys:

Meillä on niin onnellinen tilanne, että imetys on onnistunut mukavasti koko ajan ja poika kasvoi ensimmäiset puoli vuotta tosi hienosti. Vähän jännitin, mitä vaaka mahtaisi näyttää, kun menin Aarnin kanssa 8kk neuvolatarkastukseen. Edellisellä kerralla tyyppi oli punnittu puolivuotiaana ja sen jälkeen oli imetyksen ohella sormiruokailtu kaksi kuukautta ja sairastettu vatsatautikin. Painoa ja pituutta oli kuitenkin tullut kivasti, joten meidän ei tarvitse ainakaan sen takia sormiruokailun riittävyyttä epäillä. Sitäpaitsi meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka on suhtautunut sormiruokailuun avoimesti ja positiivisesti. Tällainen suhtautuminen ei ilmeisesti ole todellakaan kovin yleistä neuvolassa.

-Fiiliksiä:

Jos ajoittaisia turhautumisen hetkiä ei lasketa, on tämä kolmen kuukauden sormiruokailuun tutustuminen ollut mielenkiintoista, hauskaa, opettavaista ja suurimmaksi osaksi tosi mukavaa. Vaikka syömisen opettelu on tapahtunut paljon hitaammin, kuin alussa odotin, olen silti sitä mieltä että tämä on meidän perheelle paras tapa siirtyä maidosta kiinteisiin ruokiin. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti ja pilke silmäkulmassa.