Murumania

Talk muruja Aarni söisi loputtomiin.

Blw:n periaatteisiin kuuluu, että vauva tietää vaistomaisesti itse mitä ja kuinka paljon hänen täytyy syödä siinä tapauksessa, että hänelle tarjotaan terveellistä ja monipuolista ruokaa. Jos alle vuoden ikäiselle kaverille tarjoaisi suklaata tai sokerimuroja, niin kyllä ne varmasti uppoaisivat hyvin äkkiä pikkutyypin vatsaan, vaikka vauvan ei todellakaan kannattaisi niitä syödä. Ajatus viittaakin siihen, että jos vauva tarvitsee juuri sillä hetkellä vaikkapa paljon proteiinia, hän saattaa syödä tarjotulta aterialta pelkästään lihat tai muut proteiinipitoiset ruoat.

Sama ajatus koskee ruoan määrää. Tästä syystä vauvaa ei syötetä, sillä hänen uskotaan syövän itse juuri sen verran kuin tarvitsee. Pakko myöntää, että välillä tuntuu turhauttavalta katsella syöttötuolissa heiluvaa poikaa, joka ei koskekaan äidin rakkaudella valmistamiin kasvispihveihin tai korkeintaan pyyhkäisee ne vauhdilla lattialle. Mutta tässä taloudessa ei ole pakko syödä mitään jos ei maistu (katsotaan olenko vuoden-kahden pääastä vielä samaa mieltä). Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, aikuistenkaan, jos ei jaksa, sillä jämät voi lämmittää myöhemmin uudestaan (harvemmin, sillä yleensä iskä syö mitä äiti ei jaksa).

En ole ihan vakuuttunut siitä, pitääkö väite vauvan syömän ruoan määrästä paikkansa. Ainakaan Talk murujen kohdalla. Aarni alkaa täristä innosta jo kun otan muropaketin esille, ja hän varmasti poimisi hyvin kehittyvällä pinsettiotteellaan muruja vaikka koko paketillisen! Ehkä tässä ei ole kyse niinkään syömisestä, vaan pinsettiotteen harjoittamisesta. Ja hauskuudesta: kun äiti laittaa pöydälle Aarnin eteen hassusti ropisevia ja kieriviä pikkupalleroita, ei niitä kertakaikkiaan pysty vastustamaan. Talk murut sisältävät vain suomalaista kokojyväviljaa (ruista, ohraa, kauraa) sekä minimaalisen määrän suolaa (0,97%), mistä tuskin on haittaa kunhan ei koko paketillista anna syödä.

Päristelyä ja pinsettiotteen harjoittelua

Aarni on tänään seitsemän kuukautta vanha. Merkkipäivänsä kunniaksi poika esitteli aamiaisella äidille miten hienosti pinsettiote on jo hallinnassa. Pientä hienosäätöä toki vielä tarvitaan, mutta tosi taitavasti Aarni käsittelee pieniä palasia. Harjoittelu tekee mestarin, ja harjoitella Aarni todella haluaa! Välillä isommat ruoan palat eivät kiinnosta ollenkaan, vaan mielenkiinnoon kohteena ovat ne kaikista pienimmät muruset.

Pinsettiotteen harjoittelua Talk muruilla ja mustikoilla

Toinenkin tapa on tullut mukaan ruokailuhetkiin - päristely. Sitä tehdään kyllä muuallakin, mutta erityisen hauskaa se tuntuu olevan ruokapöydässä. Ensin suu täyteen ruokaa, sitten vähän päristellään. En usko viime päivinä ruokaa menneen kovin paljon vatsaan asti, sillä kaikki lentää päristellessä ulos. Päristelyn lisäksi Aarnilla on tapana hakata ruokaa muussiksi kädellään. Ehkä hän haluaa pilkkoa isommat palaset pieniksi, jotta voi harjoitella pinsettiotetta. :) Jokatapauksessa syöminen ei todellakaan ole ollut se ykkösjuttu ruokapöydässä viime aikoina.

Pärrrrrristelläääään!!!

Muutenkin tässä on ollut käynnissä jonkinlainen suvantovaihe. Aloittaessamme sormiruokailun olin hämmästynyt miten nopeasti poika oppi käsittelemään ruokaa suussaan ja käsissään. Jo parin viikon harjoittelun jälkeen Aarni katseli tarkkaavaisesti käsissään olevaa hedelmä- tai vihannespalaa, käänteli ja tutkaili joka suunnasta kunnes vei palasen suuhunsa. Hän todella söi ruokaa, ja äiti oli ihmeissään. Nyt otetaankin sitten takapakkia, eikä syöminen ole tällä hetkellä niin kiinnostavaa Aarnin mielestä. Ainakaan niin kiinnostavaa kuin kaikki muu, mitä ruokapöydässä voi tehdä!

7 kk :)