keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vastoinkäymisiä...

Välillä ärsyttää ja tekee mieli lopettaa koko sormiruokailu ja alkaa tunkea lusikalla ruokaa lapsen suuhun. Ei jaksa katsella vierestä, kun tyyppi heittelee ruokaa lattialle ja tilsii sitä mössöksi käsissään, mutta ei vahingossakaan vie suuhun. Kun aterialla yhtään ruokaa ei ole päätynyt vatsaan asti, ei ruokailun jälkeen kiinnostaisi pestä Aarnin käsiä ja kasvoja (ja tukkaa, kainaloita, vatsaa, niskaa...) eikä jaksaisi puhdistaa syöttötuolia ruoan tähteistä. Muutaman tunnin päästä ei voisi vähempää kiinnostaa aloittaa sama rumba taas alusta. Myöskään ruoan tekeminen ei oikein innosta, kun tietää ettei sitä syö kuin koirat.

Mutta silti tätä vaan jatkaa. Olen onnistuneesti välttänyt syöttämistä, vaikka on todella tehnyt mieli! Hoen vaan mielessäni "tämä on vain vaihe, tämä menee ohi", ja katselen turhautuneena pojan touhuja ruokapöydässä. Täytyy vain olla kärsivällinen. Olemme kuitenkin opetelleet ruokailua vasta pari hassua kuukautta. Sitäpaitsi hyviä hetkiä on ollut paljon enemmän. Ja hassua kyllä, iltapuuro menee ihan hienosti masuun asti äidin täyttämällä lusikalla itse syöden. Ihan hienosti tarkoittaa tässä sitä, että puurolla lastattu lusikka menee suuhun oikein päin ehkä viitisen kertaa. Lattialle se päätyy kymmenen kertaa.

Mutta silti väsyttää ja ärsyttää. Tai oikeastaan ärsyttää koska väsyttää. Luotan kuitenkin siihen, että tämä vaihe menee ohi ja vielä koittaa se päivä, kun Aarni syö innokkaasti ja hyvällä ruokahalulla. Tässä vaiheessa äidinmaito on kuitenkin se ykkösjuttu ja siitä ei onneksi kieltäydytä. Koputetaanpa puuta.




2 kommenttia:

  1. Voi, niin tuttua.. Tänään on ruokaa lennellyt lattialle paljon, mikä ahdistaa jo siinä mielessä että olen ollut huolissani ton pojan painosta. Tiedän kuitenkin että sama syöttämisen kanssa, ei se anna syöttää itseään :/

    Tsemppiä teille ruokailuihin!

    -Saida, melko uusi lukija

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Meillä on ollut neuvola melkein kaksi kuukautta sitten, joten en tiedä mitä poitsun painolle on käynyt sormiruokailun aloittamisen jälkeen. Tähän asti painosta ei ole onneksi tarvinnut huolehtia. Imetän edelleen melko paljon, joten en usko että nytkään tarvitsee huolestua. Toivottavasti. Tosin viikko sitten piinannut norovirus vei kyllä varmaan osansa... Ensi viikolla on 8kk lääkärineuvola, katsotaan mitä vaaka näyttää. :) Sulla on muuten kiva blogi, täytyykin alkaa seurata. :)

    VastaaPoista