Vastoinkäymisiä...

Välillä ärsyttää ja tekee mieli lopettaa koko sormiruokailu ja alkaa tunkea lusikalla ruokaa lapsen suuhun. Ei jaksa katsella vierestä, kun tyyppi heittelee ruokaa lattialle ja tilsii sitä mössöksi käsissään, mutta ei vahingossakaan vie suuhun. Kun aterialla yhtään ruokaa ei ole päätynyt vatsaan asti, ei ruokailun jälkeen kiinnostaisi pestä Aarnin käsiä ja kasvoja (ja tukkaa, kainaloita, vatsaa, niskaa...) eikä jaksaisi puhdistaa syöttötuolia ruoan tähteistä. Muutaman tunnin päästä ei voisi vähempää kiinnostaa aloittaa sama rumba taas alusta. Myöskään ruoan tekeminen ei oikein innosta, kun tietää ettei sitä syö kuin koirat.

Mutta silti tätä vaan jatkaa. Olen onnistuneesti välttänyt syöttämistä, vaikka on todella tehnyt mieli! Hoen vaan mielessäni "tämä on vain vaihe, tämä menee ohi", ja katselen turhautuneena pojan touhuja ruokapöydässä. Täytyy vain olla kärsivällinen. Olemme kuitenkin opetelleet ruokailua vasta pari hassua kuukautta. Sitäpaitsi hyviä hetkiä on ollut paljon enemmän. Ja hassua kyllä, iltapuuro menee ihan hienosti masuun asti äidin täyttämällä lusikalla itse syöden. Ihan hienosti tarkoittaa tässä sitä, että puurolla lastattu lusikka menee suuhun oikein päin ehkä viitisen kertaa. Lattialle se päätyy kymmenen kertaa.

Mutta silti väsyttää ja ärsyttää. Tai oikeastaan ärsyttää koska väsyttää. Luotan kuitenkin siihen, että tämä vaihe menee ohi ja vielä koittaa se päivä, kun Aarni syö innokkaasti ja hyvällä ruokahalulla. Tässä vaiheessa äidinmaito on kuitenkin se ykkösjuttu ja siitä ei onneksi kieltäydytä. Koputetaanpa puuta.