Kolmen kuukauden kokemuksia

Meillä on sormiruokailua takana nyt kolmisen kuukautta, ja sen kunniaksi ajattelin koota jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksistamme.

- Kakominen:

Se oli pelottavaa, mutta vain vanhempien mielestä. Aarni näytti selviävän tilanteesta aina hienosti, eikä ollut moksiskaan. Tilanteessa auttoi kun piti mielessä, ettei kakominen tarkoita sitä, että vauva olisi tukehtumassa. Jos en olisi lukenut aiheesta, olisin varmasti lopettanut sormiruokailukokeilut parin kerran jälkeen. Tietoa aiheesta kuitenkin oli, joten osasin myös suhtautua kakomiseen rennommin. Kakominen väheni parissa viikossa ja jo kuukauden harjoittelun jälkeen sitä tapahtui hyvin harvoin. Tietysti vauvat ovat yksilöitä, ja joillakin kakominen saattaa kestää kauemmin ja olla paljon voimakkaampaa.

- Turhautuminen:

Todella yleistä! Etenkin äidin kohdalla. Ruokaa päätyy lattialle paljon, ja välillä (usein!) sitä ei mene suuhun saati vatsaan asti ollenkaan. Rakkaudella ja vaivalla valmistetut kasvispihvit muussaantuvat pienten kämmenten välissä epämääräiseksi mössöksi, minkä jälkeen koko satsi pyyhkäistään käsivarrella lattialle. Syöttötuolin alusta kannattaa pitää sen verran puhtaana, että siitä voi nostaa ruokaa takaisin tarjolle. Tätä ei varmaan kannattaisi ääneen sanoa, mutta ihan viime päivinä olen ollut huomaavinani, että sotku on vähentynyt aika paljon. (kopkop)

- Kärsivällisyys:

Se kasvaa tässä hommassa! Ei sovi näyttää ärtymystään pienelle tiedemiehelle, joka testaa ruoan avulla painovoiman lakeja. Ja sitten se puuro! Tekisi mieli kääntää se lusikka tyypin kädessä oikein päin, avittaa vähän ja syöttää. Olen minä avittanutkin syöttämällä puuroa muutaman kerran enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Mutta mitä useammin poika syö sitä itse, sitä enemmän hän saa harjoitusta ja oppii.

- Ruokailun ajoittaminen:

Liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Eli ei ruokailua väsyneenä, eikä liian nälkäisenä! Vielä kolmen kuukauden jälkeenkään Aarni ei vaikuta syövän nälkäänsä, vaikka ruokaa onkin viime päivinä alkanut mennä enemmän vatsaan. Nälän taltuttamiseen paras keino on edelleen maito. Jos istutaan lounaalle liian nälkäisenä, ei syömisestä tule mitään. Tyyppi vain hermostuu. Sitten käydään nopeasti täyttämässä vatsa maidolla, ja tämän jälkeen ruokapöytään istuu kuin uusi pieni mies.

-Annostelu:

Tarjolle ei kannata laittaa liikaa ruokaa, eikä varsinkaan erilaisia vaihtoehtoja. Aarni menee ihan sekaisin silloin. :) Yleensä laitan pöydälle yhden kappaleen jokaista tarjottavaa, eli esimerkiksi yksi perunavene, yksi parsakaalin kukinto, yksi kurkkutikku ja yksi pala jauhelihapihviä. Kun niitä on mätystelty aikansa, laitan tarjolle toisen. Talk murujakin kannattaa laittaa yksi kerrallaan pojan eteen, sillä muuten ne lentävät kaaressa lattialle. 

-Syödyn ruoan määrä:

Se voi vaikuttaa pieneltä (usein olemattomalta), mutta täytyy muistaa, että vauvan vatsalaukku on suunnilleen hänen oman nyrkkinsä kokoinen. Aika pieni siis. Syötyä määrää ei missään nimessä kannattaisi verrata soseruokittujen vauvojen syömisiin. No, vertaanpa nyt kuitenkin. :) Esimerkiksi Piltin perunalihamuhennoksessa on naudanlihaa 10% ja perunaa 28%. Jos ajatellaan, että vauva söisi kokonaisen 200 gramman purkin vaikkapa lounaalla, niin silloin hän söisi lihaa 20 grammaa ja perunaa 56 grammaa. Jos annan Aarnille lounaalla pienen jauhelihapihvin ja 2-3 perunavenettä, uskaltaisin väittää, että tätänykyä vatsaan päätyy ainakin lähelle tuo sama määrä. Keittiövaakaa meillä ei ole, joten en tietenkään voi ihan varmaksi sanoa. Ei sillä, että grammoilla oikeasti mitään merkitystä tässä hommassa olisi niin kauan kuin poitsu voi hyvin ja kasvaa. Tietysti on huonoja päiviä, jolloin ruokaa ei vatsaan mene yhtä menestyksekkäästi. Varmaan soseruokituillakin on päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin.

-Ruokaseura:
Jostain syystä iskän kanssa syödessä Aarni syö paljon paremmin kuin äidin seurassa. Johtuukohan siitä, että iskältä ei saa maitoa... Äidin seurassa kitinä, syöttötuolissa venkoilu ja sotkeminen on paljon runsaampaa ja syödyt määrät joskus pienempiä.

-Maustaminen:

Ruoan täytyy olla suolatonta, mutta mautonta sen ei tarvitse olla! Tuoreet yrtit ovat huippuja maustamisessa ja lisäksi terveellisiä. Basilikaa, persiljaa, tilliä, korianteria, timjamia... unohtamatta valkosipulia ja chiliä. Ei tietenkään liian tulista!

-Meidän lempparit:

Tässä kolmen kuukauden aikana Aarni on syönyt vaikka mitä, ja tämän hetken ehdottomat lempparitkin on jo löytyneet. Niitä ovat höyrytetty parsakaali, valkosipulilla maustetut uuniperunaveneet, kookosöljyssä paistetut muikkufileet, vesi- ja hunajameloni sekä tomaatilla ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Myös eilen nautittu tomaatti-basilika-munakas maistui hienosti, mutta sitä ollaan syöty vasta kerran, joten ei voi vielä tietää päätyykö se suosikkilistalle. Niin ja ne ihanat Talk murut on edelleen kova hitti.

-Sormiruoan riittävyys:

Meillä on niin onnellinen tilanne, että imetys on onnistunut mukavasti koko ajan ja poika kasvoi ensimmäiset puoli vuotta tosi hienosti. Vähän jännitin, mitä vaaka mahtaisi näyttää, kun menin Aarnin kanssa 8kk neuvolatarkastukseen. Edellisellä kerralla tyyppi oli punnittu puolivuotiaana ja sen jälkeen oli imetyksen ohella sormiruokailtu kaksi kuukautta ja sairastettu vatsatautikin. Painoa ja pituutta oli kuitenkin tullut kivasti, joten meidän ei tarvitse ainakaan sen takia sormiruokailun riittävyyttä epäillä. Sitäpaitsi meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka on suhtautunut sormiruokailuun avoimesti ja positiivisesti. Tällainen suhtautuminen ei ilmeisesti ole todellakaan kovin yleistä neuvolassa.

-Fiiliksiä:

Jos ajoittaisia turhautumisen hetkiä ei lasketa, on tämä kolmen kuukauden sormiruokailuun tutustuminen ollut mielenkiintoista, hauskaa, opettavaista ja suurimmaksi osaksi tosi mukavaa. Vaikka syömisen opettelu on tapahtunut paljon hitaammin, kuin alussa odotin, olen silti sitä mieltä että tämä on meidän perheelle paras tapa siirtyä maidosta kiinteisiin ruokiin. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti ja pilke silmäkulmassa.

Sormiruokailun perusajatus lyhyesti

Törmäsin ensimmäisen kerran sormiruokailu -termiin Aarnin ollessa noin kaksi kuukautta vanha. Luin netistä aiheesta ja se alkoi kiinnostaa minua. Ostin ensin Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin kirjan Omin Sormin Suuhun ja sen jälkeen vielä kotimaisen Hanna-Mari Arosillan, Ulla-Maija Lähteenmäen ja Soile Ruottisen kirjoittaman Minä Syön Itse. Ne luettuani olin vakuuttunut siitä, että sormiruokailu olisi meidän juttu tai ainakin halusin yrittää. Se tuntui luonnolliselta ja minun maalaisjärkeeni sopivalta tavalta. En olisi malttanut odottaa joulukuuta, jolloin poika olisi sen puoli vuotta ja voisimme aloittaa.

Sormiruokailu ei ole tietenkään mikään ainoa oikea tapa huolehtia vauvan ruokailusta. Syöttämällä soseita kasvaa taatusti terveitä ja onnellisia ihmisiä. :) Sormiruokailu on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, ja muiden ruokintatyylien tapaan on siinä omat hyvät ja huonot puolensa, joita aion tässä blogissa käydä läpi sekä kirjatiedon että omien kokemusteni perusteella. Vaikka puhunkin sormiruokailun puolesta (ainakin tässä vaiheessa ;)), en missään nimessä pidä soseiden syöttämistä pahana.

Meillä imetys sujui ja sujuu edelleen onneksi tosi hienosti, joten pystyimme venyttämään kiinteiden aloitusta puolivuotiaaksi saakka. Sormiruokailua ei voi aloittaa ennen kuin vauva osaa istua tuettuna, joten jos kiinteät täytyy aloittaa jo neljän kuukauden ikäisenä, sormiruokailu ei tietenkään ole vaihtoehto (mutta siihen voi siirtyä joko osittain tai kokonaan heti kun vauva on puolivuotias ja kasvaa hyvin). Virallisten suositusten mukaan vauvaa tulisi  imettää tai syöttää korvikkeella kuuden kuukauden ikään asti.

Sormiruokailu eli baby-led weaning (suomennettuna vauvajohtoinen vieroitus) antaa vallan syömisessä vauvalle itselleen. Kun lapsentahtisessa imetyksessä vauva päättää itse, kuinka usein ja miten paljon syö maitoa, on sormiruokailu tälle luonnollinen jatkumo. Vauva saa itse valita mitä hän syö, kuinka paljon ja miten kauan. Vauvalle ei syötetä, hänelle ei tuputeta ruokaa eikä houkutella syömään enemmän. Blw:n perusajatuksiin kuuluu, että vauvalla on vaistot joita ei haluta sammuttaa. Vauva kyllä tietää itse kuinka paljon hän tarvitsee ruokaa. Blw:n periaatteen mukaan vauva myös tietää, mitä ruokaa hän tarvitsee. Omin sormin suuhun -kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa vauva ei ole koskenutkaan vaikkapa appelsiiniin, vaikka kaikkea muuta hän on syönyt, ja myöhemmin on paljastunut vauvan olevan appelsiinille allerginen. Erään teorian mukaan vauva valitsee makuaistinsa ohjaamana vaistomaisesti sellaisia ruokia, joiden sisältämistä ravintoaineista hänellä mahdollisesti on puute.

Sormiruokailu aloitetaan antamalla vauvalle mahdollisuus tarttua ruokaan itse. Vauva istuu aikuisen sylissä tai syöttötuolissa ja hänen eteensä laitetaan sopivan isoja ja pehmeitä paloja ruokaa. Joskus vauvalla menee viikkoja, ennen kuin hän edes vie mitään syötäväksi kelpaavaa suuhunsa. Silloin voisi olettaa, ettei vauva ole vielä valmis syömään kiinteää ruokaa. Kun sitä kuitenkin sinnikkäästi tarjotaan, vauva kyllä alkaa jossain vaiheessa sitä myös syömään. Ja vaikka vauva alkaisikin viemään ruokaa suuhunsa, menee yleensä pari kuukautta ennen kuin hän ymmärtää ruoan vievän nälän. Jos on kiire päästä imetyksestä tai korvikkeesta nopeasti eroon, ei kannata valita sormiruokailua. Ruokailuhetket ovat vauvalle pitkään leikkiä. Leikin avullahan vauva oppii maailmasta muutenkin, joten miksei tämä pätisi myös syömiseen.

Lukemieni kirjojen mukaan sormiruokailussa on useita etuja. Tässä muutama niistä:

- Vauvasta kasvaa ennakkoluuloton ruokailija, joka rohkeasti maistaa uusia makuja. Vauvalle kehittyy terve asenne ruokaa kohtaan kun hän saa syödä sen verran mitä tarvitsee eikä häntä pakoteta maistamaan tai syömään mitään. Kun vauva itse saa päättää syömänsä ruoan määrän, ei hän ylensyö. Positiiviset ruokailukokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisikään asti.
- Vauvan hienomotoriikka saa hyvää harjoitusta. Sorminäppäryys sekä käsien ja silmien yhteistyö kehittyy.
- Vauva oppii alusta asti pureskelemaan, liikuttelemaan ja käsittelemään ruokaa suussaan. Nämä taidot ovat hyödyksi esimerkiksi puheen oppimisen kannalta.
- Vauva saa alusta asti hallita itse syömistään, kuunnella kehoaan ja sen tarpeita. Hän oppii luottamaan vaistoihinsa. Vauvan itseluottamus kasvaa.
- Vauva oppii ruoan koostumuksista, väreistä, mauista, pinnoista, tuoksuista...
- Vauvalle ei tarvitse tehdä omia ruokia, vaan hän voi syödä sitä mitä muukin perhe, kunhan se on terveellistä (alle vuoden ikäiselle on tietysti rajoituksia, esim. suolaa ei saa vauvan ruokaan laittaa. Myös tukehtumisvaaran aiheuttavat ruoat kuten pähkinät eivät sovi vauvoille). Itsekin tulee samalla syötyä terveellisemmin, kun haluaa tarjota vauvalle terveellistä ruokaa. Vauvalla ei ole myöskään omia ruoka-aikoja, vaan hän ruokailee muun perheen kanssa samaan aikaan. Vanhemman ei tarvitse syöttää, vaan koko perhe voi syödä yhtäaikaa rennossa tunnelmassa.
- Sormiruokailu on luonnollista: vauva oppii itse kääntymään, ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, täysin omassa tahdissaan eikä häntä voi näissä taidoissa hoputtaa. Miksei hän siis oppisi myös syömään?

Itselläni ei ole vielä juurikaan kokemusta sormiruokailusta, sillä olemme harjoitelleet tätä esikoiseni kanssa vasta kuukauden. En siis pysty sanomaan vielä pitävätkö yllä olevat väitteet paikkansa Aarnin kohdalla. Meille kuitenkin riittää yksi ainoa syy tämän tyylin jatkamiseen: sormiruokailu on ihan superhauskaa koko perheen mielestä! :)

Tämä on ihan huippuhauskaa!!!

Lisää Blw:n periaatteesta löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksesta. Jos haluaa lukea lisää sormiruokailusta käytännössä, tässä on yksi hyvä teksti. Myös aihetta käsitteleviä blogeja löytyy, esimerkiksi:

- Ella ja Essu
- Lenni-led Weaning
- Diapers and delicatessen

Ensimmäinen ateria

Ensimmäset maistiaiset oikeaa ruokaa Aarni sai 5,5 kuukauden ikäisenä. Edellisenä päivänä Aarni oli ottanut äidin lautaselta vähän mansikkakakkua, mitä ei onneksi suuhun asti ehtinyt päätyä. Poika myös istui tukevasti ja vei kaiken mahdollisen suuhun, joten päätimme aloittaa varovaisen tutustumisen ruoan ihmeellisen maailmaan. Mikään kiire kiinteiden aloittamisella ei kuitenkaan ollut, sillä tyyppi kasvaa rintamaidolla hienosti.

Tarjolla oli höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa. Äitiä pikkasen jännitti! Syöttötuolia ei oltu vielä hankittu, vaan ruokailu tapahtui turvallisesti äidin sylistä käsin. Aarni ihmetteli paloja aikansa, kunnes lopulta työnsi parsakaalin kukintoa suuhunsa. Vatsaan asti ruokaa ei päätynyt, vaan suurin osa lensi lopulta lattialle koirien iloksi. Mutta matka onkin vasta alussa. :)