Muistutus perusasioista

Edellisessä tekstissä kirjoitin, kuinka ärsyttävää ja turhauttavaa on katsella vierestä viikkoa vaille kahdeksankuisen pojan touhuja ruokapöydässä. Tyyppi näyttäisi kokonaan unohtaneen mitä syöminen on. Nyt vähän hävettää.

Ensinnäkin tuosta kirjoituksesta seuraavana päivänä Aarni veti linssiporkkanapihviä kitaansaa reippaasti, ja vatsaankin asti sitä taisi päätyä. Ja toisekseen, tämä äiti vaati nyt liian paljon, liian pieneltä ja aivan liian pian. Sormiruokailu lähti meillä niin hienosti käyntiin, että taisin unohtaa perusasiat. Lueskelin pitkästä aikaa Omin sormin suuhun -kirjaa ja sain muistutuksen niistä.

Tässä kirjasta muutamia lainauksia, jotka palauttivat tämän äidin takaisin maan pinnalle:

"Vauvan kiinnostus syömiseen saattaa lopahtaa, jos vanhemmat (tai muut) seuraavat jokaista suupalaa, jolloin vauva tiedostaa itsensä liian hyvin tai tuntee olevansa paineen alla. Yritä olla huomioimatta vauvaa liikaa tämän syödessä - vauvaa saattaa olla kiehtovaa seurata, mutta tuijotus on hänestä kiusallista. Ruokahetkien tulisi olla tavallista, miellyttävää arkitoimintaa. Vanhempien hiljainen tuki ja ruoan käsittelystä ja syömisestä saatava mielihyvä ovat riittävä palkinto vauvan taitojen ja itseluottamuksen kehityksen kannalta."  (Kamera ruokapöydässä ei välttämättä ole paras juttu syömisen opettelun kannalta, vaikka Aarni näyttääkin tottuneen siihen!)

"Jos lapsesi kieltäytyy tietystä ruoasta, se johtuu siitä, ettei hän tarvitse tai halua sitä tai halua sitä juuri sillä hetkellä. Se ei kerro ruoanlaittotaidoistasi tai tarkoita sitä, ettei hän söisi ruokaa, jos samaa tarjotaan uudestaan."

"Oppimiseen matkimalla liittyy katsominen ja toimiminen, mutta myös virheiden tekeminen. On tärkeää, että annat vauvan löytää omat tapansa käsitellä ruokaa, etkä auta häntä enemmän kuin hän tarvitsee. Liika auttaminen, vauvalle nauraminen tai hänelle suuttuminen hämmentää vauvaa, jolloin hän saattaa lopettaa yrittämisen. Toisaalta vauvaa ei tarvitse myöskään ylistää onnistuessaan."

"Osa vauvoista vaikuttaa käyvän pian kiinteän ruoan syömisen aloitettuaan vaiheen, jolloin he turhautuvat siitä, etteivät heidän taitonsa kehity tarpeeksi nopeasti. Vauvan turhautuminen ei ole merkki siitä, ettei hän saa tarpeeksi kiinteää ruokaa ja että vanhempien tulisi "auttaa" häntä soseuttamalla ruoka ja syöttämällä sitä lusikalla. Maito on ruoantarpeeseen yhä riittävä."

"Vauva haluaa oppiessaan edetä omaan tahtiinsa, joten on tärkeää olla kiirehtimättä häntä."

"Lapsentahtisen ruokailun vaikein osa vanhemmille saattaa olla taustalla pysytteleminen ja asioihin puuttumattomuus, mutta jos pystyt rentoutumaan ja tekemään näin, huomaat ettei tämä vaihe kestä ikuisesti. Itseasiassa mitä enemmän aikaa annat vauvalle totutella ruokaan, haistella sitä, tunnustella sitä ja leikkiä sillä, sitä nopeammin hänestä tulee itsevarma ja taidokas ruokailija."

"Ajattele alussa ruokahetkiä leikkinä. Ruokailu on alussa oppimista ja tutkimista, ei niinkään syömistä. Vauvasi saa yhä ravintonsa maidosta. Älä oleta vauvan syövän paljonkaan alussa. Vauva ei yhtäkkiä puoli vuotta täytettyään tarvitse lisää ruokaa. Kun vauva löytää hyvänmakuisia ruokia, hän aloittaa pureskelun ja lopulta nielemisen. Monet vauvat syövät hyvin vähän ensimmäisten kiinteän ruoan kuukausien aikana."

"Vauvan totutellessa kiinteään ruokaan näet hänen taitojensa kehittyvän, kun hän oppii erilaisista mauista, koostumuksista ja muodoista. Monien vanhempien mielestä heidän lapsensa kehitys ei ole kuitenkaan niin sujuvaa kuin he odottavat. Jotkut vauvat aloittavat innolla, mutta sitten kiinnostus ruokaan lopahtaa viikoksi tai pariksi. Monilla taas kestää aikansa ennen kuin he alkavat syödä kunnolla. Kaikki tämä on normaalia lapsentahtisessa sormiruokailussa. Odotukset siitä, miten nopeasti vauvan tulisi lisätä syömänsä ruoan määrää, ovat usein epärealistisia ja perustuvat sellaiseen maidosta vieroitukseen ja kiinteän ruoan aloittamiseen, jossa vanhempi hallitsee ruokailua vauvan sijasta."

"Saatat verrata sormiruokailevan vauvan syömää kiinteän ruoan määrää soseita syövän vauvan annoksiin. Muista, että soseutettuun ruokaan on usein sekoitettu vettä tai maitoa, joten määrä näyttää suuremmalta kuin se on. Sormiruokailussa ruoka on täyttä tavaraa."

"Vauvan hoputtamisessa ei ole mieltä - se ei saa häntä oppimaan nopeasti vaan todennäköisesti hän vain ärtyy ja turhautuu. On parempi tehdä ruokahetkistä miellyttäviä ja antaa vauvan päättää, milloin hän on valmis kasvattamaan syömänsä ruoan määrää. On myös tavallista, että vauvalla on syömisessä hiljainen kausi 7-9 kuukauden iässä, jolloin edistystä ei tunnu tapahtuvan ja painonnousu hidastuu. Tästä ei kannata huolestua, jos vauva voi hyvin, saa usein maitoa ja osallistuu perheen aterioille. Vaihe on yleensä lyhyt ja sitä seuraa usein nopea ruokahalun kasvu ja ruokailutaitojen kehitys. Monien vanhempien mukaan tällöin vaikuttaa siltä, kuin vauva olisi yhtäkkiä saanut syömisen juonesta kiinni ja alkanut syödä toden teolla."

Sitä odotellessa. :)

Vastoinkäymisiä...

Välillä ärsyttää ja tekee mieli lopettaa koko sormiruokailu ja alkaa tunkea lusikalla ruokaa lapsen suuhun. Ei jaksa katsella vierestä, kun tyyppi heittelee ruokaa lattialle ja tilsii sitä mössöksi käsissään, mutta ei vahingossakaan vie suuhun. Kun aterialla yhtään ruokaa ei ole päätynyt vatsaan asti, ei ruokailun jälkeen kiinnostaisi pestä Aarnin käsiä ja kasvoja (ja tukkaa, kainaloita, vatsaa, niskaa...) eikä jaksaisi puhdistaa syöttötuolia ruoan tähteistä. Muutaman tunnin päästä ei voisi vähempää kiinnostaa aloittaa sama rumba taas alusta. Myöskään ruoan tekeminen ei oikein innosta, kun tietää ettei sitä syö kuin koirat.

Mutta silti tätä vaan jatkaa. Olen onnistuneesti välttänyt syöttämistä, vaikka on todella tehnyt mieli! Hoen vaan mielessäni "tämä on vain vaihe, tämä menee ohi", ja katselen turhautuneena pojan touhuja ruokapöydässä. Täytyy vain olla kärsivällinen. Olemme kuitenkin opetelleet ruokailua vasta pari hassua kuukautta. Sitäpaitsi hyviä hetkiä on ollut paljon enemmän. Ja hassua kyllä, iltapuuro menee ihan hienosti masuun asti äidin täyttämällä lusikalla itse syöden. Ihan hienosti tarkoittaa tässä sitä, että puurolla lastattu lusikka menee suuhun oikein päin ehkä viitisen kertaa. Lattialle se päätyy kymmenen kertaa.

Mutta silti väsyttää ja ärsyttää. Tai oikeastaan ärsyttää koska väsyttää. Luotan kuitenkin siihen, että tämä vaihe menee ohi ja vielä koittaa se päivä, kun Aarni syö innokkaasti ja hyvällä ruokahalulla. Tässä vaiheessa äidinmaito on kuitenkin se ykkösjuttu ja siitä ei onneksi kieltäydytä. Koputetaanpa puuta.

Edistystä lusikkarintamalla

"Älä ota kuvaa ku mä vasta harjottelen!"

En ole vähään aikaan päässyt päivittämään blogia, sillä viime viikolla meillä kävi kylässä kutsumaton vieras nimeltä norovirus. Ensin se iski kyntensä Aarniin ja sitten vei voimat vielä äidistäkin. Sormiruokailu oli tauolla muutaman päivän, koska Aarni ei syönyt muuta kuin rintamaitoa. Onneksi sentään maito kelpasi.

Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Ruoka maistuu taas vähän paremmin, mutta poika syö selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Joillain aterioilla ruokaa ei näytä menevän suuhun ollenkaan ja aivan kuin kiinnostus olisi vähän laskenut. Eihän tuo mikään ihme olisi sellaisen taudin jälkeen.

 Aarni on harjoitellut lusikalla syömistä aamu- ja iltapuuron kanssa, kun äiti ei ole jaksanut tehdä puurorieskoja. Lusikointi onnistuu yllättävän hyvin harjoitusmäärään nähden! Minä siis lastaan lusikkaan puuroa ja laitan sen Aarnin eteen tarjottimelle, mistä Aarni ottaa sen käteensä ja vie suuhun. Välillä oikein, välillä väärin päin. Itse puuroa menee suuhun siis vaihtelevalla menestyksellä. Mutta tässä vasta harjoitellaan.

Illalla puuro maistuu paljon paremmin kuin aamulla, ja aamupalat ovatkin usein enemmän ruoalla leikkimistä ja sotkemista kuin syömistä. Aarni näyttäisi osoittavan olevansa valmis alkamalla heittää puurolla lastattua lusikkaa lattialle tai hakkaamalla sitä pöytään niin että puuro roiskuu. Toinen tapa on sellainen, että poika alkaa pyyhkiä tarjotinta essullaan ja olen tämänkin tulkinnut aterian lopettamisen merkiksi.

Omppuraasteella maustettua kaurapuuroa lusikalla suuhun - ihan itte!

Sormiruokailijan kasvispihvit

Kasvispihvit menossa uuniin

Mietin, miten Aarnin ruokaan saisi ujutettua runsaasti rautaa sisältävää persiljaa. Mieleen tuli montakin ideaa, tässä niistä yksi. Näihin voi vaihdella kasviksia, juureksia ja yrttejä tosi monipuolisesti. Meillä menee tällä hetkellä ehkä yksi pihvi yhdellä aterialla (hävikki huomioiden) joten näitä kannattaa laittaa pakkaseenkin.

n. 9 pihviä:

2 dl vettä

2 dl kaurahiutaleita

1 kananmuna

pari porkkanaa

puolikas kesäkurpitsa

yksi peruna

pieni valkosipulinkynsi

puoli punttia tuoretta persiljaa

Sekoita vesi ja kaurahiutaleet, annan turvota sen aikaa kun raastat perunan, porkkanat, kesäkurpitsan ja valkosipulin. Lisää ne joukkoon kananmunan ja persiljasilpun kanssa. Painele pihveiksi pellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 200 asteessa noin puoli tuntia.

Murumania

Talk muruja Aarni söisi loputtomiin.

Blw:n periaatteisiin kuuluu, että vauva tietää vaistomaisesti itse mitä ja kuinka paljon hänen täytyy syödä siinä tapauksessa, että hänelle tarjotaan terveellistä ja monipuolista ruokaa. Jos alle vuoden ikäiselle kaverille tarjoaisi suklaata tai sokerimuroja, niin kyllä ne varmasti uppoaisivat hyvin äkkiä pikkutyypin vatsaan, vaikka vauvan ei todellakaan kannattaisi niitä syödä. Ajatus viittaakin siihen, että jos vauva tarvitsee juuri sillä hetkellä vaikkapa paljon proteiinia, hän saattaa syödä tarjotulta aterialta pelkästään lihat tai muut proteiinipitoiset ruoat.

Sama ajatus koskee ruoan määrää. Tästä syystä vauvaa ei syötetä, sillä hänen uskotaan syövän itse juuri sen verran kuin tarvitsee. Pakko myöntää, että välillä tuntuu turhauttavalta katsella syöttötuolissa heiluvaa poikaa, joka ei koskekaan äidin rakkaudella valmistamiin kasvispihveihin tai korkeintaan pyyhkäisee ne vauhdilla lattialle. Mutta tässä taloudessa ei ole pakko syödä mitään jos ei maistu (katsotaan olenko vuoden-kahden pääastä vielä samaa mieltä). Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, aikuistenkaan, jos ei jaksa, sillä jämät voi lämmittää myöhemmin uudestaan (harvemmin, sillä yleensä iskä syö mitä äiti ei jaksa).

En ole ihan vakuuttunut siitä, pitääkö väite vauvan syömän ruoan määrästä paikkansa. Ainakaan Talk murujen kohdalla. Aarni alkaa täristä innosta jo kun otan muropaketin esille, ja hän varmasti poimisi hyvin kehittyvällä pinsettiotteellaan muruja vaikka koko paketillisen! Ehkä tässä ei ole kyse niinkään syömisestä, vaan pinsettiotteen harjoittamisesta. Ja hauskuudesta: kun äiti laittaa pöydälle Aarnin eteen hassusti ropisevia ja kieriviä pikkupalleroita, ei niitä kertakaikkiaan pysty vastustamaan. Talk murut sisältävät vain suomalaista kokojyväviljaa (ruista, ohraa, kauraa) sekä minimaalisen määrän suolaa (0,97%), mistä tuskin on haittaa kunhan ei koko paketillista anna syödä.

Uunikalaa

Kalakokeilut jatkuivat mummolareissulla, tällä kertaa vuorossa oli uunilohi. Puumalassa kasvatettu mummolan lähiruoka ei meinannut maistua Aarnille, sillä show-mies oli vauhdissa ja nauratti pöytäseuruetta minkä kerkesi. Eihän siinä syödä ehdi!

Pöytäseurueen vitsiniekka vauhdissa.

 Taas söimme koko porukka melkein samaa ruokaa. Aarnin annoksesta puuttuivat korianteri, lime, chili ja muut mausteet, joilla aikuisten kala oli maustettu aasialaiseen tyyliin. Mikään ei tietysti olisi estänyt maustamasta myös Aarnin ruokaa samoilla aineksilla, mutta ehtiihän noita mausteita kokeilla myöhemminkin. Nyt vasta totuttelemme kalaruokiin. Korianterin lehteä Aarni kyllä pyöritteli suussaan ruokailun jälkeen mietteliäänä, mutta ei kuitenkaan sylkäissyt pois.

Uusi hieno ruokalappu

Aarnilla on uusi ruokalappu. Tämän ihanuuden on tehnyt Minna ja se tuli meille postissa muutama päivä sitten. Hiukan essu on ehkä vielä iso, mutta äkkiähän poitsu kasvaa.

Avokadoa kahdella tapaa

Aarnin avokadopasta

Avokado on aika huippu hedelmä! Se sisältää paljon hyviä rasvoja, proteiinia, kuituja sekä vitamiineja, mutta siinä on kuitenkin vain vähän sokeria. Tein Aarnille avokadopastaa ja levitin avokadomössöä myös riisikakulle. Riisikakku maistui paremmin, pastasta tyyppi ei niin välittänyt. Emme halua vielä antaa Aarnille vehnää joten käyttämämme pasta on gluteenitonta. Ohje on helppo: muussaa avokado, keitä kourallinen pastaa ja sekoita ne keskenään.

Avokado maistui riisikakun päällä paremmin kuin pastan seassa.

Kalamiehen eväät

Sormiruokailun yksi ajatus on, että koko perhe voi syödä samaa ruokaa eikä vauvalle siis tarvitse valmistaa omia ruokia. Tämä tietenkin vain siinä tapauksessa, että muu perhe syö terveellisesti ja monipuolisesti. Näin alussa Aarnin vasta totutellessa syömiseen ei saman ruoan valmistaminen ole aina mahdollista. Pikkuhiljaa ajattelimme kuitenkin alkaa tarjota pojalle samaa ruokaa kuin itsekin syömme, Aarnille tietenkin suolattomana ja maidottomana tässä vaiheessa. Tulee varmasti itsekin syötyä terveellisemmin, kun pojalle ei halua mitä tahansa tarjota. Tähän mennessä ruokavaliomme on kyllä ollut suurimmaksi osaksi terveellinen, mutta vähän liian usein meillä on ollut pizzapäiviä. Mutta saahan niitäkin joskus olla. :)

 Tässä ensimmäinen yhteinen ruokamme, eli muikkuja ja perunaa. Äiti ja isä söivät ruisjauhoilla leivitettyjä, voissa paistettuja muikkuja sekä perunamuussia, Aarni söi kookosöljyssä paistettuja muikkupihvejä (ruodot otettiin tietenkin pois) ja uuniperunaveneitä. Maistui pojalle todella hyvin, tästä taisi tulla uusi suosikkiruoka!

Sosetta syöttämättä

Aarnin vatsa ei ole viime päivinä toiminut ihan niin hyvin kuin voisi toivoa, joten kokeilin antaa pojalle luumusosetta. Olen nyt kuitenkin niin koukussa tähän blw-hommaan, että en halunnut syöttää sosettakaan. Niinpä dippasin iltapalalla puurorieskan palasia ja maissinaksuja soseeseen ja Aarni imeskeli soossit niistä. Toimii! Annoin myös pitkästä aikaa valmiiksi täytetyn lusikan pojalle käteen, ja kyllä se löysi tiensä suuhun, mutta valitettavasti myös lattialle jokaisen suupalan jälkeen. Ääni dippaukselle siis. :) Olen kuullut, että vauvat oppivat nopeasti dippaustekniikan itsekin. Näin ensimmäisellä kerralla äiti auttoi laittamalla valmiiksi dipatun puurorieskan palasen ja maissinaksun Aarnin eteen tarjottimelle tai käteen. Ehkäpä seuraavalla kerralla tyyppi saa kokeilla dippausta itse.

Puurorieskaa luumukastikkeella, nam!

Sose syntyi siten, että halkaisin noin kymmenen luumua ja poistin niistä kivet. Tein kuoriin veitsellä pistoja, jotta ne irtoavat keittämisen jälkeen helpommin. Keitin luumuja vedessä kymmenisen minuuttia, annoin jäähtyä, otin kuoret pois ja survoin hedelmät soseeksi sauvasekoittimella. Lisäsin joukkoon yhden päärynän raastettuna makeuttamaan sosetta. Alkuperäinen ohje on täältä. Sosetta tuli ehkä neljä desiä, mistä osa meni pakkaseen.

Aarni rakastui luumusoseeseen.