Tuorepuuroa!

Olen pitänyt puolivahingossa taukoa blogin kirjoittamisesta. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta ehtisi ympäriinsä konttailevan pojan kanssa seurustelun ja vahtimisen lisäksi selata netistä kiinnostavia juttuja (ja roikkua facebookissa), lukea kaikki kirjastosta lainatut kirjat (myös tenttikirjat), ulkoilla nyt kun vihdoin on oikeasti kevät, kirjoittaa blogia, tehdä ruokaa ja syödä, siivota, tavata ihmisiä... niin ja nukkua! Aarni nukkuu päiväunia koko ajan vähemmän, joten omaa aikaakin on vähemmän.

Tähän taukoon on vaikuttanut myös se, että alun innostuksen jälkeen sormiruokailu alkoi tuntua arkiselta ja niin "normaalilta", ettei ole tullut samanlaista intoa päivityksiin kuin alussa. Mutta missään nimessä en halua silti lopettaa tämän blogin kirjoittamista. Uusia reseptejä kokeillessa olen aina miettinyt, että tämä täytyy laittaa sitten blogiinkin, mutta homma on jäänyt ajatuksen tasolle.

Yksi ihan ehdottomasti jakamisen arvoinen juttu täytyy kertoa heti. Nimittäin tuorepuuro! Olen aina halunnut kokeilla (viljatonta) tuorepuuroa omassa ruokavaliossa, mutta kuitenkin pitänyt sitä vähän liian "hifistelynä" ja vaivalloisena. Miten hölmöä!

Tuorepuuro tuli taas mieleeni, kun ihmettelin Aarnin vatsan toimintaa (jos et halua lukea vauvan suolen toiminnasta, hyppää seuraavan kappaleen yli!). Ennen melko säännöllisesti toiminut suoli alkoi puskea tavaraa ihan miten sattuu, useita kertoja päivässä ja tuotos oli lisäksi vihertävää ja välillä limaistakin. Jokin siis oli pielessä. Ainut uusi juttu pojan ruokavaliossa oli se, että kaurapuuroa oli alkanut mennä ison pojan annoksia sekä aamulla että illalla.

Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilän mukaan vauvalle ei kannattaisi syöttää viljoja ollenkaan ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Hän (ja moni muu) pitää viljoja syypäänä moneen sairauteen ja vaivaan. Puuro on kuitenkin kuulunut perinteiseen suomalaiseen ruokavalioon kauan, eikä sen terveellisyyttä tai tarpeellisuutta yleensä kyseenalaisteta. En oikein tiedä, mitä itse ajattelisin asiasta. Sen kuitenkin tiedän, että Aarni ei kärsi siitä jos puuro ja viljatuotteet jätetään hänen ruokavaliostaan pois vähäksi aikaa.

Viikossa tilanne palasi normaaliksi, eli vatsa alkoi toimia paremmin. Tavallisen kaurapuuron sijaan aloin tarjota tuorepuuroa, joka maistui pojalle tosi hyvin! Tässä meidän lempparipuuron ohje, josta riittää annos myös äidille:

0,5 dl yön yli vedessä liotettuja manteleita
loraus raikasta vettä
kourallinen mustikoita
puolikas kypsä päärynä
pari tuoretta taatelia (kivi pois!)

Ajetaan kaikki ainekset tehosekoittimessa (tai hyvällä sauvasekoittimella) tasaiseksi "puuroksi". (Aikaisemmin pidin tuorepuuron valmistamista jotenkin muka vaivalloisena. Nopeampaahan tämä on kuin tavallisen puuron keittäminen!)

Kuivatuissa manteleissa ja pähkinöissä on kuulemma(?) homeitiöiden vaara, ja niitä ei varsinaisesti suositella alle vuoden ikäisille. Käsittääkseni tämä suositus perustuu kuitenkin enemmän tukehtumisvaaraan, eli siihen että vauva voi tukehtua kokonaiseen manteliin tai pähkinään. Lisäksi joidenkin näkemysten mukaan yleisesti voimakkaasti allergisoivia ruokia (kuten pähkinät) ei kannattaisi antaa vauvalle liian aikaisin. Toisten mukaan taas niitä nimenomaan kannattaisi lisätä jo varhaisessa vaiheessa vauvan ruokavalioon. Teet niin tai näin, niin jonkun mielestä toimit kuitenkin väärin. :)

Iskän kanssa iltapuurolla (iskä unohti laittaa essun)...

Eikä meillä tätä joka päivä syödä. Riisipuuro maistuu myös, mutta tuorepuuro on Aarnin mielestä parempaa. Hän syö sitä hienosti itse lusikalla, joka annetaan pöydälle valmiiksi täytettynä. Kerran kokeilin antaa Aarnin syödä lautaselta itse. Se oli virhe ja entinen lautanen.

Aarni on myös alkanut pitää syöttämisestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun hän käänsi päänsä päättäväisesti pois, jos yritin syöttää. Olin tästä ihan hyvilläni, koska halusin kuitenkin seurata melko tiukasti blw:n periaatetta. Nyt laittaessani puurolla täytettyä lusikkaa pojan eteen pöydälle saattaa Aarni nojata päätään eteenpäin suu auki ja napata lusikallisen suuhunsa kuin linnunpoikanen. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän sotkua tulisi syöttäessä! Jokaisella aterialla poitsu syö kuitenkin myös itse.

Kolmen kuukauden kokemuksia

Meillä on sormiruokailua takana nyt kolmisen kuukautta, ja sen kunniaksi ajattelin koota jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksistamme.

- Kakominen:

Se oli pelottavaa, mutta vain vanhempien mielestä. Aarni näytti selviävän tilanteesta aina hienosti, eikä ollut moksiskaan. Tilanteessa auttoi kun piti mielessä, ettei kakominen tarkoita sitä, että vauva olisi tukehtumassa. Jos en olisi lukenut aiheesta, olisin varmasti lopettanut sormiruokailukokeilut parin kerran jälkeen. Tietoa aiheesta kuitenkin oli, joten osasin myös suhtautua kakomiseen rennommin. Kakominen väheni parissa viikossa ja jo kuukauden harjoittelun jälkeen sitä tapahtui hyvin harvoin. Tietysti vauvat ovat yksilöitä, ja joillakin kakominen saattaa kestää kauemmin ja olla paljon voimakkaampaa.

- Turhautuminen:

Todella yleistä! Etenkin äidin kohdalla. Ruokaa päätyy lattialle paljon, ja välillä (usein!) sitä ei mene suuhun saati vatsaan asti ollenkaan. Rakkaudella ja vaivalla valmistetut kasvispihvit muussaantuvat pienten kämmenten välissä epämääräiseksi mössöksi, minkä jälkeen koko satsi pyyhkäistään käsivarrella lattialle. Syöttötuolin alusta kannattaa pitää sen verran puhtaana, että siitä voi nostaa ruokaa takaisin tarjolle. Tätä ei varmaan kannattaisi ääneen sanoa, mutta ihan viime päivinä olen ollut huomaavinani, että sotku on vähentynyt aika paljon. (kopkop)

- Kärsivällisyys:

Se kasvaa tässä hommassa! Ei sovi näyttää ärtymystään pienelle tiedemiehelle, joka testaa ruoan avulla painovoiman lakeja. Ja sitten se puuro! Tekisi mieli kääntää se lusikka tyypin kädessä oikein päin, avittaa vähän ja syöttää. Olen minä avittanutkin syöttämällä puuroa muutaman kerran enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Mutta mitä useammin poika syö sitä itse, sitä enemmän hän saa harjoitusta ja oppii.

- Ruokailun ajoittaminen:

Liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Eli ei ruokailua väsyneenä, eikä liian nälkäisenä! Vielä kolmen kuukauden jälkeenkään Aarni ei vaikuta syövän nälkäänsä, vaikka ruokaa onkin viime päivinä alkanut mennä enemmän vatsaan. Nälän taltuttamiseen paras keino on edelleen maito. Jos istutaan lounaalle liian nälkäisenä, ei syömisestä tule mitään. Tyyppi vain hermostuu. Sitten käydään nopeasti täyttämässä vatsa maidolla, ja tämän jälkeen ruokapöytään istuu kuin uusi pieni mies.

-Annostelu:

Tarjolle ei kannata laittaa liikaa ruokaa, eikä varsinkaan erilaisia vaihtoehtoja. Aarni menee ihan sekaisin silloin. :) Yleensä laitan pöydälle yhden kappaleen jokaista tarjottavaa, eli esimerkiksi yksi perunavene, yksi parsakaalin kukinto, yksi kurkkutikku ja yksi pala jauhelihapihviä. Kun niitä on mätystelty aikansa, laitan tarjolle toisen. Talk murujakin kannattaa laittaa yksi kerrallaan pojan eteen, sillä muuten ne lentävät kaaressa lattialle. 

-Syödyn ruoan määrä:

Se voi vaikuttaa pieneltä (usein olemattomalta), mutta täytyy muistaa, että vauvan vatsalaukku on suunnilleen hänen oman nyrkkinsä kokoinen. Aika pieni siis. Syötyä määrää ei missään nimessä kannattaisi verrata soseruokittujen vauvojen syömisiin. No, vertaanpa nyt kuitenkin. :) Esimerkiksi Piltin perunalihamuhennoksessa on naudanlihaa 10% ja perunaa 28%. Jos ajatellaan, että vauva söisi kokonaisen 200 gramman purkin vaikkapa lounaalla, niin silloin hän söisi lihaa 20 grammaa ja perunaa 56 grammaa. Jos annan Aarnille lounaalla pienen jauhelihapihvin ja 2-3 perunavenettä, uskaltaisin väittää, että tätänykyä vatsaan päätyy ainakin lähelle tuo sama määrä. Keittiövaakaa meillä ei ole, joten en tietenkään voi ihan varmaksi sanoa. Ei sillä, että grammoilla oikeasti mitään merkitystä tässä hommassa olisi niin kauan kuin poitsu voi hyvin ja kasvaa. Tietysti on huonoja päiviä, jolloin ruokaa ei vatsaan mene yhtä menestyksekkäästi. Varmaan soseruokituillakin on päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin.

-Ruokaseura:
Jostain syystä iskän kanssa syödessä Aarni syö paljon paremmin kuin äidin seurassa. Johtuukohan siitä, että iskältä ei saa maitoa... Äidin seurassa kitinä, syöttötuolissa venkoilu ja sotkeminen on paljon runsaampaa ja syödyt määrät joskus pienempiä.

-Maustaminen:

Ruoan täytyy olla suolatonta, mutta mautonta sen ei tarvitse olla! Tuoreet yrtit ovat huippuja maustamisessa ja lisäksi terveellisiä. Basilikaa, persiljaa, tilliä, korianteria, timjamia... unohtamatta valkosipulia ja chiliä. Ei tietenkään liian tulista!

-Meidän lempparit:

Tässä kolmen kuukauden aikana Aarni on syönyt vaikka mitä, ja tämän hetken ehdottomat lempparitkin on jo löytyneet. Niitä ovat höyrytetty parsakaali, valkosipulilla maustetut uuniperunaveneet, kookosöljyssä paistetut muikkufileet, vesi- ja hunajameloni sekä tomaatilla ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Myös eilen nautittu tomaatti-basilika-munakas maistui hienosti, mutta sitä ollaan syöty vasta kerran, joten ei voi vielä tietää päätyykö se suosikkilistalle. Niin ja ne ihanat Talk murut on edelleen kova hitti.

-Sormiruoan riittävyys:

Meillä on niin onnellinen tilanne, että imetys on onnistunut mukavasti koko ajan ja poika kasvoi ensimmäiset puoli vuotta tosi hienosti. Vähän jännitin, mitä vaaka mahtaisi näyttää, kun menin Aarnin kanssa 8kk neuvolatarkastukseen. Edellisellä kerralla tyyppi oli punnittu puolivuotiaana ja sen jälkeen oli imetyksen ohella sormiruokailtu kaksi kuukautta ja sairastettu vatsatautikin. Painoa ja pituutta oli kuitenkin tullut kivasti, joten meidän ei tarvitse ainakaan sen takia sormiruokailun riittävyyttä epäillä. Sitäpaitsi meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka on suhtautunut sormiruokailuun avoimesti ja positiivisesti. Tällainen suhtautuminen ei ilmeisesti ole todellakaan kovin yleistä neuvolassa.

-Fiiliksiä:

Jos ajoittaisia turhautumisen hetkiä ei lasketa, on tämä kolmen kuukauden sormiruokailuun tutustuminen ollut mielenkiintoista, hauskaa, opettavaista ja suurimmaksi osaksi tosi mukavaa. Vaikka syömisen opettelu on tapahtunut paljon hitaammin, kuin alussa odotin, olen silti sitä mieltä että tämä on meidän perheelle paras tapa siirtyä maidosta kiinteisiin ruokiin. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti ja pilke silmäkulmassa.

Muistutus perusasioista

Edellisessä tekstissä kirjoitin, kuinka ärsyttävää ja turhauttavaa on katsella vierestä viikkoa vaille kahdeksankuisen pojan touhuja ruokapöydässä. Tyyppi näyttäisi kokonaan unohtaneen mitä syöminen on. Nyt vähän hävettää.

Ensinnäkin tuosta kirjoituksesta seuraavana päivänä Aarni veti linssiporkkanapihviä kitaansaa reippaasti, ja vatsaankin asti sitä taisi päätyä. Ja toisekseen, tämä äiti vaati nyt liian paljon, liian pieneltä ja aivan liian pian. Sormiruokailu lähti meillä niin hienosti käyntiin, että taisin unohtaa perusasiat. Lueskelin pitkästä aikaa Omin sormin suuhun -kirjaa ja sain muistutuksen niistä.

Tässä kirjasta muutamia lainauksia, jotka palauttivat tämän äidin takaisin maan pinnalle:

"Vauvan kiinnostus syömiseen saattaa lopahtaa, jos vanhemmat (tai muut) seuraavat jokaista suupalaa, jolloin vauva tiedostaa itsensä liian hyvin tai tuntee olevansa paineen alla. Yritä olla huomioimatta vauvaa liikaa tämän syödessä - vauvaa saattaa olla kiehtovaa seurata, mutta tuijotus on hänestä kiusallista. Ruokahetkien tulisi olla tavallista, miellyttävää arkitoimintaa. Vanhempien hiljainen tuki ja ruoan käsittelystä ja syömisestä saatava mielihyvä ovat riittävä palkinto vauvan taitojen ja itseluottamuksen kehityksen kannalta."  (Kamera ruokapöydässä ei välttämättä ole paras juttu syömisen opettelun kannalta, vaikka Aarni näyttääkin tottuneen siihen!)

"Jos lapsesi kieltäytyy tietystä ruoasta, se johtuu siitä, ettei hän tarvitse tai halua sitä tai halua sitä juuri sillä hetkellä. Se ei kerro ruoanlaittotaidoistasi tai tarkoita sitä, ettei hän söisi ruokaa, jos samaa tarjotaan uudestaan."

"Oppimiseen matkimalla liittyy katsominen ja toimiminen, mutta myös virheiden tekeminen. On tärkeää, että annat vauvan löytää omat tapansa käsitellä ruokaa, etkä auta häntä enemmän kuin hän tarvitsee. Liika auttaminen, vauvalle nauraminen tai hänelle suuttuminen hämmentää vauvaa, jolloin hän saattaa lopettaa yrittämisen. Toisaalta vauvaa ei tarvitse myöskään ylistää onnistuessaan."

"Osa vauvoista vaikuttaa käyvän pian kiinteän ruoan syömisen aloitettuaan vaiheen, jolloin he turhautuvat siitä, etteivät heidän taitonsa kehity tarpeeksi nopeasti. Vauvan turhautuminen ei ole merkki siitä, ettei hän saa tarpeeksi kiinteää ruokaa ja että vanhempien tulisi "auttaa" häntä soseuttamalla ruoka ja syöttämällä sitä lusikalla. Maito on ruoantarpeeseen yhä riittävä."

"Vauva haluaa oppiessaan edetä omaan tahtiinsa, joten on tärkeää olla kiirehtimättä häntä."

"Lapsentahtisen ruokailun vaikein osa vanhemmille saattaa olla taustalla pysytteleminen ja asioihin puuttumattomuus, mutta jos pystyt rentoutumaan ja tekemään näin, huomaat ettei tämä vaihe kestä ikuisesti. Itseasiassa mitä enemmän aikaa annat vauvalle totutella ruokaan, haistella sitä, tunnustella sitä ja leikkiä sillä, sitä nopeammin hänestä tulee itsevarma ja taidokas ruokailija."

"Ajattele alussa ruokahetkiä leikkinä. Ruokailu on alussa oppimista ja tutkimista, ei niinkään syömistä. Vauvasi saa yhä ravintonsa maidosta. Älä oleta vauvan syövän paljonkaan alussa. Vauva ei yhtäkkiä puoli vuotta täytettyään tarvitse lisää ruokaa. Kun vauva löytää hyvänmakuisia ruokia, hän aloittaa pureskelun ja lopulta nielemisen. Monet vauvat syövät hyvin vähän ensimmäisten kiinteän ruoan kuukausien aikana."

"Vauvan totutellessa kiinteään ruokaan näet hänen taitojensa kehittyvän, kun hän oppii erilaisista mauista, koostumuksista ja muodoista. Monien vanhempien mielestä heidän lapsensa kehitys ei ole kuitenkaan niin sujuvaa kuin he odottavat. Jotkut vauvat aloittavat innolla, mutta sitten kiinnostus ruokaan lopahtaa viikoksi tai pariksi. Monilla taas kestää aikansa ennen kuin he alkavat syödä kunnolla. Kaikki tämä on normaalia lapsentahtisessa sormiruokailussa. Odotukset siitä, miten nopeasti vauvan tulisi lisätä syömänsä ruoan määrää, ovat usein epärealistisia ja perustuvat sellaiseen maidosta vieroitukseen ja kiinteän ruoan aloittamiseen, jossa vanhempi hallitsee ruokailua vauvan sijasta."

"Saatat verrata sormiruokailevan vauvan syömää kiinteän ruoan määrää soseita syövän vauvan annoksiin. Muista, että soseutettuun ruokaan on usein sekoitettu vettä tai maitoa, joten määrä näyttää suuremmalta kuin se on. Sormiruokailussa ruoka on täyttä tavaraa."

"Vauvan hoputtamisessa ei ole mieltä - se ei saa häntä oppimaan nopeasti vaan todennäköisesti hän vain ärtyy ja turhautuu. On parempi tehdä ruokahetkistä miellyttäviä ja antaa vauvan päättää, milloin hän on valmis kasvattamaan syömänsä ruoan määrää. On myös tavallista, että vauvalla on syömisessä hiljainen kausi 7-9 kuukauden iässä, jolloin edistystä ei tunnu tapahtuvan ja painonnousu hidastuu. Tästä ei kannata huolestua, jos vauva voi hyvin, saa usein maitoa ja osallistuu perheen aterioille. Vaihe on yleensä lyhyt ja sitä seuraa usein nopea ruokahalun kasvu ja ruokailutaitojen kehitys. Monien vanhempien mukaan tällöin vaikuttaa siltä, kuin vauva olisi yhtäkkiä saanut syömisen juonesta kiinni ja alkanut syödä toden teolla."

Sitä odotellessa. :)

Murumania

Talk muruja Aarni söisi loputtomiin.

Blw:n periaatteisiin kuuluu, että vauva tietää vaistomaisesti itse mitä ja kuinka paljon hänen täytyy syödä siinä tapauksessa, että hänelle tarjotaan terveellistä ja monipuolista ruokaa. Jos alle vuoden ikäiselle kaverille tarjoaisi suklaata tai sokerimuroja, niin kyllä ne varmasti uppoaisivat hyvin äkkiä pikkutyypin vatsaan, vaikka vauvan ei todellakaan kannattaisi niitä syödä. Ajatus viittaakin siihen, että jos vauva tarvitsee juuri sillä hetkellä vaikkapa paljon proteiinia, hän saattaa syödä tarjotulta aterialta pelkästään lihat tai muut proteiinipitoiset ruoat.

Sama ajatus koskee ruoan määrää. Tästä syystä vauvaa ei syötetä, sillä hänen uskotaan syövän itse juuri sen verran kuin tarvitsee. Pakko myöntää, että välillä tuntuu turhauttavalta katsella syöttötuolissa heiluvaa poikaa, joka ei koskekaan äidin rakkaudella valmistamiin kasvispihveihin tai korkeintaan pyyhkäisee ne vauhdilla lattialle. Mutta tässä taloudessa ei ole pakko syödä mitään jos ei maistu (katsotaan olenko vuoden-kahden pääastä vielä samaa mieltä). Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, aikuistenkaan, jos ei jaksa, sillä jämät voi lämmittää myöhemmin uudestaan (harvemmin, sillä yleensä iskä syö mitä äiti ei jaksa).

En ole ihan vakuuttunut siitä, pitääkö väite vauvan syömän ruoan määrästä paikkansa. Ainakaan Talk murujen kohdalla. Aarni alkaa täristä innosta jo kun otan muropaketin esille, ja hän varmasti poimisi hyvin kehittyvällä pinsettiotteellaan muruja vaikka koko paketillisen! Ehkä tässä ei ole kyse niinkään syömisestä, vaan pinsettiotteen harjoittamisesta. Ja hauskuudesta: kun äiti laittaa pöydälle Aarnin eteen hassusti ropisevia ja kieriviä pikkupalleroita, ei niitä kertakaikkiaan pysty vastustamaan. Talk murut sisältävät vain suomalaista kokojyväviljaa (ruista, ohraa, kauraa) sekä minimaalisen määrän suolaa (0,97%), mistä tuskin on haittaa kunhan ei koko paketillista anna syödä.

Suojavarustuksesta

Kuten olen jo aiemmin todennut, on sormiruokailu sotkuista puuhaa. Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään tarkka kodin siisteydestä. Lattialla saa olla ruoanmurusia (harvoin niitä kuitenkaan on, kiitos koirien) ja nurkissa pyörivät koirankarvalla päällystetyt pölypallot. Kyllä meillä imuroidaan monta kertaa viikossa, mutta ei siitä ole juuri hyötyä.

Tässä touhussa ei kuitenkaan sotkeudu ainoastaan koti, vaan myös ruokailija itse on aina ruokailun päätyttyä pesun tarpeessa (usein myös äiti ja iskä). Vauvan herkkä iho reagoi jatkuvaan pesemiseen kuivumalla, vaikka en mitään pesuaineita käytäkään. Kookosöljy on ollut kovassa käytössä sekä pojan kylpyvedessä että kosteusvoiteena.

Välillä kokeilin antaa Aarnin syödä pelkässä vaipassa, mutta sitten alkoi kuivua vatsakin pesemisestä. Suojavarustus on siis oltava, ja olemmekin kokeilleet nyt kolmea eri vaihtoehtoa.

1. Äitiyspakkauksen ruokalappu. Ei mitään apua.

Äitiyspakkauksen ruokalappu

2. Citymarketista ostettu mekkomallinen suojaessu. Muuten ihan hyvä, mutta käsivarret jäivät edelleen paljaaksi ja kuivuivat jatkuvasta pesemisestä. Lisäksi essu on aika kovaa muovia ja oli jatkuvasti tiellä. Kiinnitetään solmimalla kahdesta kohtaa selkäpuolelle, joten ei niin nopeakaan. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin pelkkä ruokalappu.

Vähän liian jäykkää muovia.

3. Ikeasta ostettu paitamallinen essu. Paras vaihtoehto tähän mennessä! On hiukan iso, mutta onneksi Aarnikaan ei ole pienimmästä päästä. Hihat suojaavat käsivarsia ja essu on mukavan ohutta kangasta. Helppo ja nopea kiinnittää tarroilla. Miinuspuolena ehkä kahiseva ääni, mikä häiritsee välillä syömiseen keskittymistä.

Ikean essu on paras tähän mennessä.

Poskia ei oikein voi suojata mitenkään, joten niitä täytyy vain rasvata kovasti. Onneksi kohta (on se ihan kohta!) tulee kesä mikä varmaan vähentää kuivumista. Niin ja tietysti asiaa auttaa sekin, että sotku toivottavasti vähenee vielä joku päivä, kun ruoka alkaa mennä ihan ensimmäisellä yrityksellä suuhun asti. :)

Vielä joku päivä se lusikka osuu ekalla yrityksellä suuhun eikä sinne päin.

Sormiruokailun perusajatus lyhyesti

Törmäsin ensimmäisen kerran sormiruokailu -termiin Aarnin ollessa noin kaksi kuukautta vanha. Luin netistä aiheesta ja se alkoi kiinnostaa minua. Ostin ensin Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin kirjan Omin Sormin Suuhun ja sen jälkeen vielä kotimaisen Hanna-Mari Arosillan, Ulla-Maija Lähteenmäen ja Soile Ruottisen kirjoittaman Minä Syön Itse. Ne luettuani olin vakuuttunut siitä, että sormiruokailu olisi meidän juttu tai ainakin halusin yrittää. Se tuntui luonnolliselta ja minun maalaisjärkeeni sopivalta tavalta. En olisi malttanut odottaa joulukuuta, jolloin poika olisi sen puoli vuotta ja voisimme aloittaa.

Sormiruokailu ei ole tietenkään mikään ainoa oikea tapa huolehtia vauvan ruokailusta. Syöttämällä soseita kasvaa taatusti terveitä ja onnellisia ihmisiä. :) Sormiruokailu on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, ja muiden ruokintatyylien tapaan on siinä omat hyvät ja huonot puolensa, joita aion tässä blogissa käydä läpi sekä kirjatiedon että omien kokemusteni perusteella. Vaikka puhunkin sormiruokailun puolesta (ainakin tässä vaiheessa ;)), en missään nimessä pidä soseiden syöttämistä pahana.

Meillä imetys sujui ja sujuu edelleen onneksi tosi hienosti, joten pystyimme venyttämään kiinteiden aloitusta puolivuotiaaksi saakka. Sormiruokailua ei voi aloittaa ennen kuin vauva osaa istua tuettuna, joten jos kiinteät täytyy aloittaa jo neljän kuukauden ikäisenä, sormiruokailu ei tietenkään ole vaihtoehto (mutta siihen voi siirtyä joko osittain tai kokonaan heti kun vauva on puolivuotias ja kasvaa hyvin). Virallisten suositusten mukaan vauvaa tulisi  imettää tai syöttää korvikkeella kuuden kuukauden ikään asti.

Sormiruokailu eli baby-led weaning (suomennettuna vauvajohtoinen vieroitus) antaa vallan syömisessä vauvalle itselleen. Kun lapsentahtisessa imetyksessä vauva päättää itse, kuinka usein ja miten paljon syö maitoa, on sormiruokailu tälle luonnollinen jatkumo. Vauva saa itse valita mitä hän syö, kuinka paljon ja miten kauan. Vauvalle ei syötetä, hänelle ei tuputeta ruokaa eikä houkutella syömään enemmän. Blw:n perusajatuksiin kuuluu, että vauvalla on vaistot joita ei haluta sammuttaa. Vauva kyllä tietää itse kuinka paljon hän tarvitsee ruokaa. Blw:n periaatteen mukaan vauva myös tietää, mitä ruokaa hän tarvitsee. Omin sormin suuhun -kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa vauva ei ole koskenutkaan vaikkapa appelsiiniin, vaikka kaikkea muuta hän on syönyt, ja myöhemmin on paljastunut vauvan olevan appelsiinille allerginen. Erään teorian mukaan vauva valitsee makuaistinsa ohjaamana vaistomaisesti sellaisia ruokia, joiden sisältämistä ravintoaineista hänellä mahdollisesti on puute.

Sormiruokailu aloitetaan antamalla vauvalle mahdollisuus tarttua ruokaan itse. Vauva istuu aikuisen sylissä tai syöttötuolissa ja hänen eteensä laitetaan sopivan isoja ja pehmeitä paloja ruokaa. Joskus vauvalla menee viikkoja, ennen kuin hän edes vie mitään syötäväksi kelpaavaa suuhunsa. Silloin voisi olettaa, ettei vauva ole vielä valmis syömään kiinteää ruokaa. Kun sitä kuitenkin sinnikkäästi tarjotaan, vauva kyllä alkaa jossain vaiheessa sitä myös syömään. Ja vaikka vauva alkaisikin viemään ruokaa suuhunsa, menee yleensä pari kuukautta ennen kuin hän ymmärtää ruoan vievän nälän. Jos on kiire päästä imetyksestä tai korvikkeesta nopeasti eroon, ei kannata valita sormiruokailua. Ruokailuhetket ovat vauvalle pitkään leikkiä. Leikin avullahan vauva oppii maailmasta muutenkin, joten miksei tämä pätisi myös syömiseen.

Lukemieni kirjojen mukaan sormiruokailussa on useita etuja. Tässä muutama niistä:

- Vauvasta kasvaa ennakkoluuloton ruokailija, joka rohkeasti maistaa uusia makuja. Vauvalle kehittyy terve asenne ruokaa kohtaan kun hän saa syödä sen verran mitä tarvitsee eikä häntä pakoteta maistamaan tai syömään mitään. Kun vauva itse saa päättää syömänsä ruoan määrän, ei hän ylensyö. Positiiviset ruokailukokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisikään asti.
- Vauvan hienomotoriikka saa hyvää harjoitusta. Sorminäppäryys sekä käsien ja silmien yhteistyö kehittyy.
- Vauva oppii alusta asti pureskelemaan, liikuttelemaan ja käsittelemään ruokaa suussaan. Nämä taidot ovat hyödyksi esimerkiksi puheen oppimisen kannalta.
- Vauva saa alusta asti hallita itse syömistään, kuunnella kehoaan ja sen tarpeita. Hän oppii luottamaan vaistoihinsa. Vauvan itseluottamus kasvaa.
- Vauva oppii ruoan koostumuksista, väreistä, mauista, pinnoista, tuoksuista...
- Vauvalle ei tarvitse tehdä omia ruokia, vaan hän voi syödä sitä mitä muukin perhe, kunhan se on terveellistä (alle vuoden ikäiselle on tietysti rajoituksia, esim. suolaa ei saa vauvan ruokaan laittaa. Myös tukehtumisvaaran aiheuttavat ruoat kuten pähkinät eivät sovi vauvoille). Itsekin tulee samalla syötyä terveellisemmin, kun haluaa tarjota vauvalle terveellistä ruokaa. Vauvalla ei ole myöskään omia ruoka-aikoja, vaan hän ruokailee muun perheen kanssa samaan aikaan. Vanhemman ei tarvitse syöttää, vaan koko perhe voi syödä yhtäaikaa rennossa tunnelmassa.
- Sormiruokailu on luonnollista: vauva oppii itse kääntymään, ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, täysin omassa tahdissaan eikä häntä voi näissä taidoissa hoputtaa. Miksei hän siis oppisi myös syömään?

Itselläni ei ole vielä juurikaan kokemusta sormiruokailusta, sillä olemme harjoitelleet tätä esikoiseni kanssa vasta kuukauden. En siis pysty sanomaan vielä pitävätkö yllä olevat väitteet paikkansa Aarnin kohdalla. Meille kuitenkin riittää yksi ainoa syy tämän tyylin jatkamiseen: sormiruokailu on ihan superhauskaa koko perheen mielestä! :)

Tämä on ihan huippuhauskaa!!!

Lisää Blw:n periaatteesta löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksesta. Jos haluaa lukea lisää sormiruokailusta käytännössä, tässä on yksi hyvä teksti. Myös aihetta käsitteleviä blogeja löytyy, esimerkiksi:

- Ella ja Essu
- Lenni-led Weaning
- Diapers and delicatessen