lauantai 9. helmikuuta 2013

Uunikalaa


Kalakokeilut jatkuivat mummolareissulla, tällä kertaa vuorossa oli uunilohi. Puumalassa kasvatettu mummolan lähiruoka ei meinannut maistua Aarnille, sillä show-mies oli vauhdissa ja nauratti pöytäseuruetta minkä kerkesi. Eihän siinä syödä ehdi!

Pöytäseurueen vitsiniekka vauhdissa.
 Taas söimme koko porukka melkein samaa ruokaa. Aarnin annoksesta puuttuivat korianteri, lime, chili ja muut mausteet, joilla aikuisten kala oli maustettu aasialaiseen tyyliin. Mikään ei tietysti olisi estänyt maustamasta myös Aarnin ruokaa samoilla aineksilla, mutta ehtiihän noita mausteita kokeilla myöhemminkin. Nyt vasta totuttelemme kalaruokiin. Korianterin lehteä Aarni kyllä pyöritteli suussaan ruokailun jälkeen mietteliäänä, mutta ei kuitenkaan sylkäissyt pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti