Tuorepuuroa!

Olen pitänyt puolivahingossa taukoa blogin kirjoittamisesta. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta ehtisi ympäriinsä konttailevan pojan kanssa seurustelun ja vahtimisen lisäksi selata netistä kiinnostavia juttuja (ja roikkua facebookissa), lukea kaikki kirjastosta lainatut kirjat (myös tenttikirjat), ulkoilla nyt kun vihdoin on oikeasti kevät, kirjoittaa blogia, tehdä ruokaa ja syödä, siivota, tavata ihmisiä... niin ja nukkua! Aarni nukkuu päiväunia koko ajan vähemmän, joten omaa aikaakin on vähemmän.

Tähän taukoon on vaikuttanut myös se, että alun innostuksen jälkeen sormiruokailu alkoi tuntua arkiselta ja niin "normaalilta", ettei ole tullut samanlaista intoa päivityksiin kuin alussa. Mutta missään nimessä en halua silti lopettaa tämän blogin kirjoittamista. Uusia reseptejä kokeillessa olen aina miettinyt, että tämä täytyy laittaa sitten blogiinkin, mutta homma on jäänyt ajatuksen tasolle.

Yksi ihan ehdottomasti jakamisen arvoinen juttu täytyy kertoa heti. Nimittäin tuorepuuro! Olen aina halunnut kokeilla (viljatonta) tuorepuuroa omassa ruokavaliossa, mutta kuitenkin pitänyt sitä vähän liian "hifistelynä" ja vaivalloisena. Miten hölmöä!

Tuorepuuro tuli taas mieleeni, kun ihmettelin Aarnin vatsan toimintaa (jos et halua lukea vauvan suolen toiminnasta, hyppää seuraavan kappaleen yli!). Ennen melko säännöllisesti toiminut suoli alkoi puskea tavaraa ihan miten sattuu, useita kertoja päivässä ja tuotos oli lisäksi vihertävää ja välillä limaistakin. Jokin siis oli pielessä. Ainut uusi juttu pojan ruokavaliossa oli se, että kaurapuuroa oli alkanut mennä ison pojan annoksia sekä aamulla että illalla.

Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilän mukaan vauvalle ei kannattaisi syöttää viljoja ollenkaan ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Hän (ja moni muu) pitää viljoja syypäänä moneen sairauteen ja vaivaan. Puuro on kuitenkin kuulunut perinteiseen suomalaiseen ruokavalioon kauan, eikä sen terveellisyyttä tai tarpeellisuutta yleensä kyseenalaisteta. En oikein tiedä, mitä itse ajattelisin asiasta. Sen kuitenkin tiedän, että Aarni ei kärsi siitä jos puuro ja viljatuotteet jätetään hänen ruokavaliostaan pois vähäksi aikaa.

Viikossa tilanne palasi normaaliksi, eli vatsa alkoi toimia paremmin. Tavallisen kaurapuuron sijaan aloin tarjota tuorepuuroa, joka maistui pojalle tosi hyvin! Tässä meidän lempparipuuron ohje, josta riittää annos myös äidille:

0,5 dl yön yli vedessä liotettuja manteleita
loraus raikasta vettä
kourallinen mustikoita
puolikas kypsä päärynä
pari tuoretta taatelia (kivi pois!)

Ajetaan kaikki ainekset tehosekoittimessa (tai hyvällä sauvasekoittimella) tasaiseksi "puuroksi". (Aikaisemmin pidin tuorepuuron valmistamista jotenkin muka vaivalloisena. Nopeampaahan tämä on kuin tavallisen puuron keittäminen!)

Kuivatuissa manteleissa ja pähkinöissä on kuulemma(?) homeitiöiden vaara, ja niitä ei varsinaisesti suositella alle vuoden ikäisille. Käsittääkseni tämä suositus perustuu kuitenkin enemmän tukehtumisvaaraan, eli siihen että vauva voi tukehtua kokonaiseen manteliin tai pähkinään. Lisäksi joidenkin näkemysten mukaan yleisesti voimakkaasti allergisoivia ruokia (kuten pähkinät) ei kannattaisi antaa vauvalle liian aikaisin. Toisten mukaan taas niitä nimenomaan kannattaisi lisätä jo varhaisessa vaiheessa vauvan ruokavalioon. Teet niin tai näin, niin jonkun mielestä toimit kuitenkin väärin. :)

Iskän kanssa iltapuurolla (iskä unohti laittaa essun)...

Eikä meillä tätä joka päivä syödä. Riisipuuro maistuu myös, mutta tuorepuuro on Aarnin mielestä parempaa. Hän syö sitä hienosti itse lusikalla, joka annetaan pöydälle valmiiksi täytettynä. Kerran kokeilin antaa Aarnin syödä lautaselta itse. Se oli virhe ja entinen lautanen.

Aarni on myös alkanut pitää syöttämisestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun hän käänsi päänsä päättäväisesti pois, jos yritin syöttää. Olin tästä ihan hyvilläni, koska halusin kuitenkin seurata melko tiukasti blw:n periaatetta. Nyt laittaessani puurolla täytettyä lusikkaa pojan eteen pöydälle saattaa Aarni nojata päätään eteenpäin suu auki ja napata lusikallisen suuhunsa kuin linnunpoikanen. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän sotkua tulisi syöttäessä! Jokaisella aterialla poitsu syö kuitenkin myös itse.

Edistystä lusikkarintamalla

"Älä ota kuvaa ku mä vasta harjottelen!"

En ole vähään aikaan päässyt päivittämään blogia, sillä viime viikolla meillä kävi kylässä kutsumaton vieras nimeltä norovirus. Ensin se iski kyntensä Aarniin ja sitten vei voimat vielä äidistäkin. Sormiruokailu oli tauolla muutaman päivän, koska Aarni ei syönyt muuta kuin rintamaitoa. Onneksi sentään maito kelpasi.

Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Ruoka maistuu taas vähän paremmin, mutta poika syö selvästi vähemmän kuin aikaisemmin. Joillain aterioilla ruokaa ei näytä menevän suuhun ollenkaan ja aivan kuin kiinnostus olisi vähän laskenut. Eihän tuo mikään ihme olisi sellaisen taudin jälkeen.

 Aarni on harjoitellut lusikalla syömistä aamu- ja iltapuuron kanssa, kun äiti ei ole jaksanut tehdä puurorieskoja. Lusikointi onnistuu yllättävän hyvin harjoitusmäärään nähden! Minä siis lastaan lusikkaan puuroa ja laitan sen Aarnin eteen tarjottimelle, mistä Aarni ottaa sen käteensä ja vie suuhun. Välillä oikein, välillä väärin päin. Itse puuroa menee suuhun siis vaihtelevalla menestyksellä. Mutta tässä vasta harjoitellaan.

Illalla puuro maistuu paljon paremmin kuin aamulla, ja aamupalat ovatkin usein enemmän ruoalla leikkimistä ja sotkemista kuin syömistä. Aarni näyttäisi osoittavan olevansa valmis alkamalla heittää puurolla lastattua lusikkaa lattialle tai hakkaamalla sitä pöytään niin että puuro roiskuu. Toinen tapa on sellainen, että poika alkaa pyyhkiä tarjotinta essullaan ja olen tämänkin tulkinnut aterian lopettamisen merkiksi.

Omppuraasteella maustettua kaurapuuroa lusikalla suuhun - ihan itte!