Murumania

Talk muruja Aarni söisi loputtomiin.

Blw:n periaatteisiin kuuluu, että vauva tietää vaistomaisesti itse mitä ja kuinka paljon hänen täytyy syödä siinä tapauksessa, että hänelle tarjotaan terveellistä ja monipuolista ruokaa. Jos alle vuoden ikäiselle kaverille tarjoaisi suklaata tai sokerimuroja, niin kyllä ne varmasti uppoaisivat hyvin äkkiä pikkutyypin vatsaan, vaikka vauvan ei todellakaan kannattaisi niitä syödä. Ajatus viittaakin siihen, että jos vauva tarvitsee juuri sillä hetkellä vaikkapa paljon proteiinia, hän saattaa syödä tarjotulta aterialta pelkästään lihat tai muut proteiinipitoiset ruoat.

Sama ajatus koskee ruoan määrää. Tästä syystä vauvaa ei syötetä, sillä hänen uskotaan syövän itse juuri sen verran kuin tarvitsee. Pakko myöntää, että välillä tuntuu turhauttavalta katsella syöttötuolissa heiluvaa poikaa, joka ei koskekaan äidin rakkaudella valmistamiin kasvispihveihin tai korkeintaan pyyhkäisee ne vauhdilla lattialle. Mutta tässä taloudessa ei ole pakko syödä mitään jos ei maistu (katsotaan olenko vuoden-kahden pääastä vielä samaa mieltä). Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, aikuistenkaan, jos ei jaksa, sillä jämät voi lämmittää myöhemmin uudestaan (harvemmin, sillä yleensä iskä syö mitä äiti ei jaksa).

En ole ihan vakuuttunut siitä, pitääkö väite vauvan syömän ruoan määrästä paikkansa. Ainakaan Talk murujen kohdalla. Aarni alkaa täristä innosta jo kun otan muropaketin esille, ja hän varmasti poimisi hyvin kehittyvällä pinsettiotteellaan muruja vaikka koko paketillisen! Ehkä tässä ei ole kyse niinkään syömisestä, vaan pinsettiotteen harjoittamisesta. Ja hauskuudesta: kun äiti laittaa pöydälle Aarnin eteen hassusti ropisevia ja kieriviä pikkupalleroita, ei niitä kertakaikkiaan pysty vastustamaan. Talk murut sisältävät vain suomalaista kokojyväviljaa (ruista, ohraa, kauraa) sekä minimaalisen määrän suolaa (0,97%), mistä tuskin on haittaa kunhan ei koko paketillista anna syödä.