perjantai 17. toukokuuta 2013

Nokkamuki


Aarnille ei oikein koskaan kelvannut tuttipullo kunnolla. Onneksi sille ei ollut tarvettakaan kovin usein. Kiinteiden aloitusten aikaan Aarni alkoi saamaan huikan vettä aina aterian päätteeksi pienestä shottilasista tai nokkamukista. Nokkis onkin sitten eri juttu ja paljon kivempi kuin tuttipullo.

Vähän aikaa sitten poitsu oppi juomaan itse kunnolla nokkamukista. Vesi on ollut sen jälkeen iso hitti. Tämä oli ihan hyvä juttu viikko sitten, kun Aarni sairastui vauvarokkoon ja oli kolme päivää yli 39 asteen kuumeessa. Ruoka ei maistunut, mutta vesi ja maito kyllä onneksi. Kuivumista ei tarvinnut pelätä, kun nokkamukista juominen oli niin hauskaa. Tässä aterialla on tarjolla paistettua jauhelihaa, ikisuosikki parsakaalia sekä raejuustoa. Juominen ja mukilla leikkiminen on kuitenkin se kaikista kiinnostavin juttu.

p.s. Ihana uusi ruokalappu on taas Minnan käsialaa.

torstai 2. toukokuuta 2013

Maitotuotteet mukaan!

Aamiaista
Aarni aloitti maitotuotteiden maistelun pikkuisen päälle kymmenen kuukauden ikäisenä. Pääsemme vihdoin syömään aamiaiseksi samaa ruokaa, eli hedelmällä ja marjoilla maustettua luonnonjogurttia. Oma suosikkini jogurtin lisukkeena on tuore ananas ja mustaherukat, ja sillä Aarnikin aloittaa nykyisin aamunsa. Alkuvaiheessa poika saa tietysti myös riisipuuroa, sillä maitojuttuja vasta maistellaan pieni määrä kerrallaan. Jogurtti taisi ilmeistä päätellen epäilyttää aluksi, mutta kaikki uusi vaatiikin pientä totuttelua meidän hitaasti lämpiävältä, harkitsevaiselta poitsulta. :)
Marjat massuun ensimmäiseksi

torstai 25. huhtikuuta 2013

Tuorepuuroa!

Olen pitänyt puolivahingossa taukoa blogin kirjoittamisesta. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja, jotta ehtisi ympäriinsä konttailevan pojan kanssa seurustelun ja vahtimisen lisäksi selata netistä kiinnostavia juttuja (ja roikkua facebookissa), lukea kaikki kirjastosta lainatut kirjat (myös tenttikirjat), ulkoilla nyt kun vihdoin on oikeasti kevät, kirjoittaa blogia, tehdä ruokaa ja syödä, siivota, tavata ihmisiä... niin ja nukkua! Aarni nukkuu päiväunia koko ajan vähemmän, joten omaa aikaakin on vähemmän.

Tähän taukoon on vaikuttanut myös se, että alun innostuksen jälkeen sormiruokailu alkoi tuntua arkiselta ja niin "normaalilta", ettei ole tullut samanlaista intoa päivityksiin kuin alussa. Mutta missään nimessä en halua silti lopettaa tämän blogin kirjoittamista. Uusia reseptejä kokeillessa olen aina miettinyt, että tämä täytyy laittaa sitten blogiinkin, mutta homma on jäänyt ajatuksen tasolle.

Yksi ihan ehdottomasti jakamisen arvoinen juttu täytyy kertoa heti. Nimittäin tuorepuuro! Olen aina halunnut kokeilla (viljatonta) tuorepuuroa omassa ruokavaliossa, mutta kuitenkin pitänyt sitä vähän liian "hifistelynä" ja vaivalloisena. Miten hölmöä!

Tuorepuuro tuli taas mieleeni, kun ihmettelin Aarnin vatsan toimintaa (jos et halua lukea vauvan suolen toiminnasta, hyppää seuraavan kappaleen yli!). Ennen melko säännöllisesti toiminut suoli alkoi puskea tavaraa ihan miten sattuu, useita kertoja päivässä ja tuotos oli lisäksi vihertävää ja välillä limaistakin. Jokin siis oli pielessä. Ainut uusi juttu pojan ruokavaliossa oli se, että kaurapuuroa oli alkanut mennä ison pojan annoksia sekä aamulla että illalla.

Esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilän mukaan vauvalle ei kannattaisi syöttää viljoja ollenkaan ensimmäisten kolmen vuoden aikana. Hän (ja moni muu) pitää viljoja syypäänä moneen sairauteen ja vaivaan. Puuro on kuitenkin kuulunut perinteiseen suomalaiseen ruokavalioon kauan, eikä sen terveellisyyttä tai tarpeellisuutta yleensä kyseenalaisteta. En oikein tiedä, mitä itse ajattelisin asiasta. Sen kuitenkin tiedän, että Aarni ei kärsi siitä jos puuro ja viljatuotteet jätetään hänen ruokavaliostaan pois vähäksi aikaa.

Viikossa tilanne palasi normaaliksi, eli vatsa alkoi toimia paremmin. Tavallisen kaurapuuron sijaan aloin tarjota tuorepuuroa, joka maistui pojalle tosi hyvin! Tässä meidän lempparipuuron ohje, josta riittää annos myös äidille:

0,5 dl yön yli vedessä liotettuja manteleita
loraus raikasta vettä
kourallinen mustikoita
puolikas kypsä päärynä
pari tuoretta taatelia (kivi pois!)

Ajetaan kaikki ainekset tehosekoittimessa (tai hyvällä sauvasekoittimella) tasaiseksi "puuroksi". (Aikaisemmin pidin tuorepuuron valmistamista jotenkin muka vaivalloisena. Nopeampaahan tämä on kuin tavallisen puuron keittäminen!)

Kuivatuissa manteleissa ja pähkinöissä on kuulemma(?) homeitiöiden vaara, ja niitä ei varsinaisesti suositella alle vuoden ikäisille. Käsittääkseni tämä suositus perustuu kuitenkin enemmän tukehtumisvaaraan, eli siihen että vauva voi tukehtua kokonaiseen manteliin tai pähkinään. Lisäksi joidenkin näkemysten mukaan yleisesti voimakkaasti allergisoivia ruokia (kuten pähkinät) ei kannattaisi antaa vauvalle liian aikaisin. Toisten mukaan taas niitä nimenomaan kannattaisi lisätä jo varhaisessa vaiheessa vauvan ruokavalioon. Teet niin tai näin, niin jonkun mielestä toimit kuitenkin väärin. :)

Iskän kanssa iltapuurolla (iskä unohti laittaa essun)...
Eikä meillä tätä joka päivä syödä. Riisipuuro maistuu myös, mutta tuorepuuro on Aarnin mielestä parempaa. Hän syö sitä hienosti itse lusikalla, joka annetaan pöydälle valmiiksi täytettynä. Kerran kokeilin antaa Aarnin syödä lautaselta itse. Se oli virhe ja entinen lautanen.

Aarni on myös alkanut pitää syöttämisestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun hän käänsi päänsä päättäväisesti pois, jos yritin syöttää. Olin tästä ihan hyvilläni, koska halusin kuitenkin seurata melko tiukasti blw:n periaatetta. Nyt laittaessani puurolla täytettyä lusikkaa pojan eteen pöydälle saattaa Aarni nojata päätään eteenpäin suu auki ja napata lusikallisen suuhunsa kuin linnunpoikanen. Olen yllättynyt siitä, kuinka vähän sotkua tulisi syöttäessä! Jokaisella aterialla poitsu syö kuitenkin myös itse.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kasvisruokia

Vihreää kasvissosekeittoa ja riisikakkua
Tofu-tomaattikastiketta ja lemppari-perunaveneitä
 Viikonlopun lihapläjäyksen jälkeen on hyvä syödä taas kasvispöperöitä vähän aikaa. Maanantaina syötiin koko perhe tofu-tomaattikastiketta ja riisiä (Aarni söi annoksensa perunalla, kun tykkää siitä niin kovasti) ja tänään tarjolla on vihreää kasvissosekeittoa.

Tofu-tomaattikastike

paketti maustamatonta tofua
puolikas kesäkurpitsa
sipulia
pari valkosipulinkynttä
tetra suolatonta tomaattimurskaa (tölkkisäilykkeitähän ei käsittääkseni suositella näin pienille, mutta onneksi tomaattimurskaa löytyy pahvitetroissakin suolattomana, esimerkiksi Pirkka luomu tomaattimurska)
chiliä ja suolaa aikuisten annokseen

Pilko kesäkurpitsa ja sipuli sopivan kokoisiksi paloiksi. Paista pannulla öljyssä. Lisää kuutioitu tofu ja jatka hetki paistamista. Lisää tomaattimurska, valkosipuli ja mausteet. Anna hautua hetki.

Vihreä kasvissosekeitto

litra vettä
suolaton kasvisliemikuutio
yksi purjo
puolikas kesäkurpitsa
parsakaali (400g)
pari perunaa
kolme valkosipulinkynttä
persiljaa, basilikaa tai muuta yrttiä
suolaa sekä loraus kermaa aikuisten annokseen

Pilko kasvikset ja perunat pieneksi. Keitä liemikuutiolla maustetussa vedessä pehmeiksi. Survo sauvasekoittimella soseeksi ja lisää lopuksi yrtit. Kun pienimmän ruokailijan osuus on otettu talteen, lisää vielä suolaa ja kermaa aikuisten osuuteen.

Sosekeittoa on helppo syödä riisikakkuun dipattuna.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lihansyöjä-Aarni


Ei tullut Aarnista kasvissyöjää vaikka äiti ehkä ehti puolitosissaan niin toivoa. Ensimmäisen kerran Aarni maistoi lihaa noin kuukausi sitten jauhelihapihvin muodossa. Lihaa oli tarjolla useammalla ruokailukerralla ennen kuin poika osoitti minkäänlaista kiinnostusta tuota epämääräisen näköistä ruskeaa möykkyä kohtaan. Värikkäät kasvikset kiinnostivat paljon enemmän ja tietysti hyvä niin. Lihapalanen lojui siis koskemattomana pöydällä, ja minä jo ajattelin, että ei taida kelvata ollenkaan. Kyllä se sitten lopulta kelpasi, ja tomaattimurskaan tehdyistä basilikalla ja valkosipulilla maustetuista lihapullista tuli yksi parhaiten maistuneista ruoista. Mutta eilen löytyi Aarnin mielestä jotain vielä parempaa, nimittäin naudan ulkofile. Mehukasta lihapalaa imeskeltiin antaumuksella, ja yksi sen parhaista puolista näytti olevan se, että pala pysyi kivasti suussa imeskeltävänä pitämättä käsillä kiinni. Lisäksi lihaa pystyi pureskelemaan kahdella hampaalla ja ikenillä ilman, että siitä heti irtosi palanen suuhun. Pehmeämmät hedelmät ja kasvikset kun hajoavat heti kun niihin vähän testailee pieniä, tuliteriä hampaita. Lihan kanssa sai tehdä töitä, ja sekös oli mukavaa!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kolmen kuukauden kokemuksia

Meillä on sormiruokailua takana nyt kolmisen kuukautta, ja sen kunniaksi ajattelin koota jonkinlaisen yhteenvedon kokemuksistamme.

- Kakominen:
Se oli pelottavaa, mutta vain vanhempien mielestä. Aarni näytti selviävän tilanteesta aina hienosti, eikä ollut moksiskaan. Tilanteessa auttoi kun piti mielessä, ettei kakominen tarkoita sitä, että vauva olisi tukehtumassa. Jos en olisi lukenut aiheesta, olisin varmasti lopettanut sormiruokailukokeilut parin kerran jälkeen. Tietoa aiheesta kuitenkin oli, joten osasin myös suhtautua kakomiseen rennommin. Kakominen väheni parissa viikossa ja jo kuukauden harjoittelun jälkeen sitä tapahtui hyvin harvoin. Tietysti vauvat ovat yksilöitä, ja joillakin kakominen saattaa kestää kauemmin ja olla paljon voimakkaampaa.

- Turhautuminen:
Todella yleistä! Etenkin äidin kohdalla. Ruokaa päätyy lattialle paljon, ja välillä (usein!) sitä ei mene suuhun saati vatsaan asti ollenkaan. Rakkaudella ja vaivalla valmistetut kasvispihvit muussaantuvat pienten kämmenten välissä epämääräiseksi mössöksi, minkä jälkeen koko satsi pyyhkäistään käsivarrella lattialle. Syöttötuolin alusta kannattaa pitää sen verran puhtaana, että siitä voi nostaa ruokaa takaisin tarjolle. Tätä ei varmaan kannattaisi ääneen sanoa, mutta ihan viime päivinä olen ollut huomaavinani, että sotku on vähentynyt aika paljon. (kopkop)

- Kärsivällisyys:
Se kasvaa tässä hommassa! Ei sovi näyttää ärtymystään pienelle tiedemiehelle, joka testaa ruoan avulla painovoiman lakeja. Ja sitten se puuro! Tekisi mieli kääntää se lusikka tyypin kädessä oikein päin, avittaa vähän ja syöttää. Olen minä avittanutkin syöttämällä puuroa muutaman kerran enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Mutta mitä useammin poika syö sitä itse, sitä enemmän hän saa harjoitusta ja oppii.

- Ruokailun ajoittaminen:
Liittyy läheisesti kahteen edelliseen. Eli ei ruokailua väsyneenä, eikä liian nälkäisenä! Vielä kolmen kuukauden jälkeenkään Aarni ei vaikuta syövän nälkäänsä, vaikka ruokaa onkin viime päivinä alkanut mennä enemmän vatsaan. Nälän taltuttamiseen paras keino on edelleen maito. Jos istutaan lounaalle liian nälkäisenä, ei syömisestä tule mitään. Tyyppi vain hermostuu. Sitten käydään nopeasti täyttämässä vatsa maidolla, ja tämän jälkeen ruokapöytään istuu kuin uusi pieni mies.

-Annostelu:
Tarjolle ei kannata laittaa liikaa ruokaa, eikä varsinkaan erilaisia vaihtoehtoja. Aarni menee ihan sekaisin silloin. :) Yleensä laitan pöydälle yhden kappaleen jokaista tarjottavaa, eli esimerkiksi yksi perunavene, yksi parsakaalin kukinto, yksi kurkkutikku ja yksi pala jauhelihapihviä. Kun niitä on mätystelty aikansa, laitan tarjolle toisen. Talk murujakin kannattaa laittaa yksi kerrallaan pojan eteen, sillä muuten ne lentävät kaaressa lattialle. 

-Syödyn ruoan määrä:
Se voi vaikuttaa pieneltä (usein olemattomalta), mutta täytyy muistaa, että vauvan vatsalaukku on suunnilleen hänen oman nyrkkinsä kokoinen. Aika pieni siis. Syötyä määrää ei missään nimessä kannattaisi verrata soseruokittujen vauvojen syömisiin. No, vertaanpa nyt kuitenkin. :) Esimerkiksi Piltin perunalihamuhennoksessa on naudanlihaa 10% ja perunaa 28%. Jos ajatellaan, että vauva söisi kokonaisen 200 gramman purkin vaikkapa lounaalla, niin silloin hän söisi lihaa 20 grammaa ja perunaa 56 grammaa. Jos annan Aarnille lounaalla pienen jauhelihapihvin ja 2-3 perunavenettä, uskaltaisin väittää, että tätänykyä vatsaan päätyy ainakin lähelle tuo sama määrä. Keittiövaakaa meillä ei ole, joten en tietenkään voi ihan varmaksi sanoa. Ei sillä, että grammoilla oikeasti mitään merkitystä tässä hommassa olisi niin kauan kuin poitsu voi hyvin ja kasvaa. Tietysti on huonoja päiviä, jolloin ruokaa ei vatsaan mene yhtä menestyksekkäästi. Varmaan soseruokituillakin on päiviä, jolloin ruoka ei maistu yhtä hyvin.

-Ruokaseura:
Jostain syystä iskän kanssa syödessä Aarni syö paljon paremmin kuin äidin seurassa. Johtuukohan siitä, että iskältä ei saa maitoa... Äidin seurassa kitinä, syöttötuolissa venkoilu ja sotkeminen on paljon runsaampaa ja syödyt määrät joskus pienempiä.

-Maustaminen:
Ruoan täytyy olla suolatonta, mutta mautonta sen ei tarvitse olla! Tuoreet yrtit ovat huippuja maustamisessa ja lisäksi terveellisiä. Basilikaa, persiljaa, tilliä, korianteria, timjamia... unohtamatta valkosipulia ja chiliä. Ei tietenkään liian tulista!

-Meidän lempparit:
Tässä kolmen kuukauden aikana Aarni on syönyt vaikka mitä, ja tämän hetken ehdottomat lempparitkin on jo löytyneet. Niitä ovat höyrytetty parsakaali, valkosipulilla maustetut uuniperunaveneet, kookosöljyssä paistetut muikkufileet, vesi- ja hunajameloni sekä tomaatilla ja basilikalla maustetut jauhelihapihvit. Myös eilen nautittu tomaatti-basilika-munakas maistui hienosti, mutta sitä ollaan syöty vasta kerran, joten ei voi vielä tietää päätyykö se suosikkilistalle. Niin ja ne ihanat Talk murut on edelleen kova hitti.

-Sormiruoan riittävyys:
Meillä on niin onnellinen tilanne, että imetys on onnistunut mukavasti koko ajan ja poika kasvoi ensimmäiset puoli vuotta tosi hienosti. Vähän jännitin, mitä vaaka mahtaisi näyttää, kun menin Aarnin kanssa 8kk neuvolatarkastukseen. Edellisellä kerralla tyyppi oli punnittu puolivuotiaana ja sen jälkeen oli imetyksen ohella sormiruokailtu kaksi kuukautta ja sairastettu vatsatautikin. Painoa ja pituutta oli kuitenkin tullut kivasti, joten meidän ei tarvitse ainakaan sen takia sormiruokailun riittävyyttä epäillä. Sitäpaitsi meillä on aivan ihana neuvolan terveydenhoitaja, joka on suhtautunut sormiruokailuun avoimesti ja positiivisesti. Tällainen suhtautuminen ei ilmeisesti ole todellakaan kovin yleistä neuvolassa.

-Fiiliksiä:
Jos ajoittaisia turhautumisen hetkiä ei lasketa, on tämä kolmen kuukauden sormiruokailuun tutustuminen ollut mielenkiintoista, hauskaa, opettavaista ja suurimmaksi osaksi tosi mukavaa. Vaikka syömisen opettelu on tapahtunut paljon hitaammin, kuin alussa odotin, olen silti sitä mieltä että tämä on meidän perheelle paras tapa siirtyä maidosta kiinteisiin ruokiin. Pikkuhiljaa, lapsentahtisesti ja pilke silmäkulmassa.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Porkkana-linssipihvit


Nämä eivät maistuneet poitsulle ensimmäisillä kerroilla, mutta myöhemmin pihvit ovat osoittautuneet aika hyviksi. Uusiin makuihin tottuminen vie siis aikansa. Ohje on Omin sormin suuhun -kirjasta, mutta lisäsin mukaan hieman chiliä ja alkuperäisen ohjeen vehnäjauhot korvasin tattarilla. Näitä pihvejä syö koko perhe. Äitin ja iskän annos tarjotaan kermaviilikastikkeen kanssa.

1 dl punaisia linssejä
4 isoa porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 kananmunaa
3 rkl tattarijauhoja
2 rkl limemehua
0,5 dl tuoretta hienonnettua korianteria
pieni chili
oliiviöljyä

Huuhtele linssit ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta porkkanat, silppua sipuli ja valkosipuli. Sekoita kasvikset linssien kanssa. Riko sekaan kananmunat ja lisää jauhot, korianteri, chili ja limemehu. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sivele leivinpaperi öljyllä. Muotoile taikina pihveiksi ja paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.