torstai 3. tammikuuta 2013

Ensimmäinen ateria

Ensimmäset maistiaiset oikeaa ruokaa Aarni sai 5,5 kuukauden ikäisenä. Edellisenä päivänä Aarni oli ottanut äidin lautaselta vähän mansikkakakkua, mitä ei onneksi suuhun asti ehtinyt päätyä. Poika myös istui tukevasti ja vei kaiken mahdollisen suuhun, joten päätimme aloittaa varovaisen tutustumisen ruoan ihmeellisen maailmaan. Mikään kiire kiinteiden aloittamisella ei kuitenkaan ollut, sillä tyyppi kasvaa rintamaidolla hienosti.

Tarjolla oli höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa. Äitiä pikkasen jännitti! Syöttötuolia ei oltu vielä hankittu, vaan ruokailu tapahtui turvallisesti äidin sylistä käsin. Aarni ihmetteli paloja aikansa, kunnes lopulta työnsi parsakaalin kukintoa suuhunsa. Vatsaan asti ruokaa ei päätynyt, vaan suurin osa lensi lopulta lattialle koirien iloksi. Mutta matka onkin vasta alussa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti