tiistai 22. tammikuuta 2013

Suojavarustuksesta

Kuten olen jo aiemmin todennut, on sormiruokailu sotkuista puuhaa. Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään tarkka kodin siisteydestä. Lattialla saa olla ruoanmurusia (harvoin niitä kuitenkaan on, kiitos koirien) ja nurkissa pyörivät koirankarvalla päällystetyt pölypallot. Kyllä meillä imuroidaan monta kertaa viikossa, mutta ei siitä ole juuri hyötyä.

Tässä touhussa ei kuitenkaan sotkeudu ainoastaan koti, vaan myös ruokailija itse on aina ruokailun päätyttyä pesun tarpeessa (usein myös äiti ja iskä). Vauvan herkkä iho reagoi jatkuvaan pesemiseen kuivumalla, vaikka en mitään pesuaineita käytäkään. Kookosöljy on ollut kovassa käytössä sekä pojan kylpyvedessä että kosteusvoiteena.

Välillä kokeilin antaa Aarnin syödä pelkässä vaipassa, mutta sitten alkoi kuivua vatsakin pesemisestä. Suojavarustus on siis oltava, ja olemmekin kokeilleet nyt kolmea eri vaihtoehtoa.

1. Äitiyspakkauksen ruokalappu. Ei mitään apua.

Äitiyspakkauksen ruokalappu
2. Citymarketista ostettu mekkomallinen suojaessu. Muuten ihan hyvä, mutta käsivarret jäivät edelleen paljaaksi ja kuivuivat jatkuvasta pesemisestä. Lisäksi essu on aika kovaa muovia ja oli jatkuvasti tiellä. Kiinnitetään solmimalla kahdesta kohtaa selkäpuolelle, joten ei niin nopeakaan. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin pelkkä ruokalappu.
Vähän liian jäykkää muovia.
3. Ikeasta ostettu paitamallinen essu. Paras vaihtoehto tähän mennessä! On hiukan iso, mutta onneksi Aarnikaan ei ole pienimmästä päästä. Hihat suojaavat käsivarsia ja essu on mukavan ohutta kangasta. Helppo ja nopea kiinnittää tarroilla. Miinuspuolena ehkä kahiseva ääni, mikä häiritsee välillä syömiseen keskittymistä.
Ikean essu on paras tähän mennessä.
Poskia ei oikein voi suojata mitenkään, joten niitä täytyy vain rasvata kovasti. Onneksi kohta (on se ihan kohta!) tulee kesä mikä varmaan vähentää kuivumista. Niin ja tietysti asiaa auttaa sekin, että sotku toivottavasti vähenee vielä joku päivä, kun ruoka alkaa mennä ihan ensimmäisellä yrityksellä suuhun asti. :)

Vielä joku päivä se lusikka osuu ekalla yrityksellä suuhun eikä sinne päin.

3 kommenttia:

  1. Hei, tosi kiva blogi ja ajankohtainen, koska aloitan tyttäreni kanssa pian sormiruokailut.

    En saa sun blogia millään lisätty blogilistan suosikeihin, miksiköhän? Jaksaisitko vääntää blogiisi "seuraa blogilistalla" -laatikon?

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva kuulla että tykkäät! :) Olen aika onneton tämän bloggerin (ja tietotekniikan) kanssa, joten en ole vielä kaikkia asetuksia saanut kohdilleen. Yritän kyllä korjata tämänkin asian!

    VastaaPoista
  3. Harrah's Casino Philadelphia - JT Hub
    Harrah's Casino Philadelphia is located in the center of the 춘천 출장샵 Philadelphia 청주 출장안마 skyline, a 충주 출장안마 brief stroll from 나주 출장샵 Harrah's 당진 출장샵 Casino Philadelphia. A lively mix of casual

    VastaaPoista