Violettia puurorieskaa

Kokeilin laittaa mustikkaa puurorieskaan, ja tulipas hauskan värisiä leipäsiä! :)

Aamupalaksi vesimelonia ja mustikkarieskaa.

Ohje:

5 dl vettä

1,5 dl riisihiutaleita

n. 2 tl kookosöljyä

vajaa 1 dl tattarijauhoja

pari kourallista mustikoita

Valmista puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää ensin mustikat, sitten öljy ja jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi puurosta pellille 8-9 kekoa ja painele ne kevyesti lyttyyn. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Päristelyä ja pinsettiotteen harjoittelua

Aarni on tänään seitsemän kuukautta vanha. Merkkipäivänsä kunniaksi poika esitteli aamiaisella äidille miten hienosti pinsettiote on jo hallinnassa. Pientä hienosäätöä toki vielä tarvitaan, mutta tosi taitavasti Aarni käsittelee pieniä palasia. Harjoittelu tekee mestarin, ja harjoitella Aarni todella haluaa! Välillä isommat ruoan palat eivät kiinnosta ollenkaan, vaan mielenkiinnoon kohteena ovat ne kaikista pienimmät muruset.

Pinsettiotteen harjoittelua Talk muruilla ja mustikoilla

Toinenkin tapa on tullut mukaan ruokailuhetkiin - päristely. Sitä tehdään kyllä muuallakin, mutta erityisen hauskaa se tuntuu olevan ruokapöydässä. Ensin suu täyteen ruokaa, sitten vähän päristellään. En usko viime päivinä ruokaa menneen kovin paljon vatsaan asti, sillä kaikki lentää päristellessä ulos. Päristelyn lisäksi Aarnilla on tapana hakata ruokaa muussiksi kädellään. Ehkä hän haluaa pilkkoa isommat palaset pieniksi, jotta voi harjoitella pinsettiotetta. :) Jokatapauksessa syöminen ei todellakaan ole ollut se ykkösjuttu ruokapöydässä viime aikoina.

Pärrrrrristelläääään!!!

Muutenkin tässä on ollut käynnissä jonkinlainen suvantovaihe. Aloittaessamme sormiruokailun olin hämmästynyt miten nopeasti poika oppi käsittelemään ruokaa suussaan ja käsissään. Jo parin viikon harjoittelun jälkeen Aarni katseli tarkkaavaisesti käsissään olevaa hedelmä- tai vihannespalaa, käänteli ja tutkaili joka suunnasta kunnes vei palasen suuhunsa. Hän todella söi ruokaa, ja äiti oli ihmeissään. Nyt otetaankin sitten takapakkia, eikä syöminen ole tällä hetkellä niin kiinnostavaa Aarnin mielestä. Ainakaan niin kiinnostavaa kuin kaikki muu, mitä ruokapöydässä voi tehdä!

7 kk :)

Suojavarustuksesta

Kuten olen jo aiemmin todennut, on sormiruokailu sotkuista puuhaa. Onneksi en ole koskaan ollut mitenkään tarkka kodin siisteydestä. Lattialla saa olla ruoanmurusia (harvoin niitä kuitenkaan on, kiitos koirien) ja nurkissa pyörivät koirankarvalla päällystetyt pölypallot. Kyllä meillä imuroidaan monta kertaa viikossa, mutta ei siitä ole juuri hyötyä.

Tässä touhussa ei kuitenkaan sotkeudu ainoastaan koti, vaan myös ruokailija itse on aina ruokailun päätyttyä pesun tarpeessa (usein myös äiti ja iskä). Vauvan herkkä iho reagoi jatkuvaan pesemiseen kuivumalla, vaikka en mitään pesuaineita käytäkään. Kookosöljy on ollut kovassa käytössä sekä pojan kylpyvedessä että kosteusvoiteena.

Välillä kokeilin antaa Aarnin syödä pelkässä vaipassa, mutta sitten alkoi kuivua vatsakin pesemisestä. Suojavarustus on siis oltava, ja olemmekin kokeilleet nyt kolmea eri vaihtoehtoa.

1. Äitiyspakkauksen ruokalappu. Ei mitään apua.

Äitiyspakkauksen ruokalappu

2. Citymarketista ostettu mekkomallinen suojaessu. Muuten ihan hyvä, mutta käsivarret jäivät edelleen paljaaksi ja kuivuivat jatkuvasta pesemisestä. Lisäksi essu on aika kovaa muovia ja oli jatkuvasti tiellä. Kiinnitetään solmimalla kahdesta kohtaa selkäpuolelle, joten ei niin nopeakaan. Parempi vaihtoehto kuitenkin kuin pelkkä ruokalappu.

Vähän liian jäykkää muovia.

3. Ikeasta ostettu paitamallinen essu. Paras vaihtoehto tähän mennessä! On hiukan iso, mutta onneksi Aarnikaan ei ole pienimmästä päästä. Hihat suojaavat käsivarsia ja essu on mukavan ohutta kangasta. Helppo ja nopea kiinnittää tarroilla. Miinuspuolena ehkä kahiseva ääni, mikä häiritsee välillä syömiseen keskittymistä.

Ikean essu on paras tähän mennessä.

Poskia ei oikein voi suojata mitenkään, joten niitä täytyy vain rasvata kovasti. Onneksi kohta (on se ihan kohta!) tulee kesä mikä varmaan vähentää kuivumista. Niin ja tietysti asiaa auttaa sekin, että sotku toivottavasti vähenee vielä joku päivä, kun ruoka alkaa mennä ihan ensimmäisellä yrityksellä suuhun asti. :)

Vielä joku päivä se lusikka osuu ekalla yrityksellä suuhun eikä sinne päin.

Hampaat, pirulaiset!

Aarni oli vasta parin kuukauden ikäinen, kun aloimme jo odotella hampaiden puhkeamista. Oireita oli havaittavissa; kuolaamista, huulien imeskelyä, maiskuttelua, kuolaamista, tavaroiden maanista järsimistä, nyrkkien imeskelyä, kuolaamista, kitinää, muutama levoton yö, vähän lisää kitinää... mainitsinko jo kuolaamisen? Parin kuukauden ajalta kaikissa Aarnista otetuissa valokuvissa hänellä roikkuu kuolavana suusta!

"Vähän vaikea vaihe menossa, varmaan hampaita tulossa" oli vastaus aika monta kertaa, kun joku kyseli kuulumisia. Hampaita ei vaan näkynyt, ja pojan puolivuotispäivään mennessä olin jo hyväksynyt ettei pojalle kasva hampaita ollenkaan. Kunnes eräänä päivänä huomasin jotain valkoista pilkistävän suusta. Siellä se oli, ensimmäinen hammas pienenpienenä helmenvalkoisena nystyränä, joka ei ollut varmaan milliä korkeampi. Ja se oli tullut ihan yhtäkkiä. Melkein heti perään viereen kasvoi toinen helmi ja nyt Aarnilla on komeat kaksi hampaan alkua suussaan. Äiti on aika ylpeä. :)

Hampaita näkyvissä!

 Joskus kuulee ihmeteltävän, miten vauva pystyy järsimään palasia ruoasta kun eihän sillä ole vielä hampaitakaan. Ikenillä saa kyllä yllättävän hyvin pienennettyä ruokaa, kunhan se on vain tarpeeksi pehmeää jo valmiiksi. Parsakaalit ja hunajamelonit murenevat ihan yhtä pieneksi silpuksi ikenillä kuin hampaillakin. Kannattaa kokeilla joskus antaa sormensa hampaattomalle vauvalle "puruleluksi" niin huomaa kuinka paljon voimaa ikenissäkin on. Aarni on syönyt jopa riisikakkua hampaattomana eikä siinä ollut mitään vaikeuksia. Alkuunhan syöminen on imeskelyä, eikä siinä hampaita tarvitse.

Hampaiden puhkeaminen vaikutti meillä ruokailuun siten, ettei ruoka ole maistunut niin hyvin. Tai korjaan, lämmin ruoka ei ole maistunut. Kylmiä hedelmiä ja kurkkutikkuja Aarni voisi syödä loputtomasti. Voi tietysti olla niinkin, että tässä vaiheessa meillä olisi meneillään hedelmäkausi hampaista huolimatta (vauvoilla on kuulemma vaiheita, jolloin he suostuvat syömään vain jotain tiettyä ruokaa vaikka kokonaisen viikon). Niin tai näin, jääkaapissa on tällä hetkellä oltava aina kurkkua ja hunajamelonia. Mielellään myös vesimelonia. Se on niin hauskan väristä. :)

Puurorieskaa!

 Sormiruokaillessa ei voi välttyä sotkulta. Mutta se sotku, mikä syntyy kun antaa puolivuotiaan syödä puuroa itse, on ihan omaa luokkaansa. Onneksi luin jostain, että puurosta voisi tehdä myös rieskoja. Meillä kyllä kokeiltiin puuron syömistä sekä käsin että lusikalla (lusikka tietenkin Aarnin omaan käteen), mutta muutaman kerran siivottuani aamupuuron keittiön (ja vähän olohuoneenkin) ympäristöstä ja löydettyäni kovettunutta puuroa pitkäkarvaisen koiramme turkin uumenista päätin, että olisi aika kokeilla jotain muuta. Riisipuuro muuntui helposti vähemmän sotkuisiksi rieskoiksi, jotka maistuvat hyvin pikkuruokailijallemme.

Aarni ei ole saanut vielä muita viljoja kuin riisiä ja tattaria. Rieskat syntyvät siten, että teen riisipuuron paketin ohjeen mukaan, sekoitan valmiiseen puuroon vähän kookosöljyä, tattarijauhoja ja raastettua omenaa tai päärynää, taputtelen satsista rieskoja pellille ja paistan niitä 200 asteessa reilun vartin. Nämä säilyvät hyvinä jääkaapissa muutaman päivän, joten aamulla tarvitsee vain lämmittää rieskaa puoli minuuttia mikrossa ja aamiainen on valmis.

Uusia makuja

Omena pistää naurattamaan ja avokado tekee mietteliääksi

 Aarni on maistellut uusia ruokia aika tiheään tahtiin. Aluksi annoimme uusia makuja vähän varovaisemmin, mutta nyt kun mistään ei ole tullut mitään allergia- tai vatsaoireita (kopkop), niin olemme ottaneet rennommin ja Aarni maistelee uusia ruokia jatkuvasti. Uusimpina testivuorossa ovat olleet omena, avokado ja maissinaksut. Hyvin kelpasivat kaikki, omenaa poitsu jyysti oikein antaumuksella! :) Maissinaksut aiheuttivat vähän hämmennystä, ne kun vain sulivat suuhun. Avokadoa Aarni mutusteli mietteliäänä, eikä koskenut tarjolla olleeseen toiseen palaseen. Kaikkea uutta tyyppi kuitenkin maistaa uteliaana ja innoissaan.

Hassut maissinaksut sulavat suuhun!

Sormiruokailun perusajatus lyhyesti

Törmäsin ensimmäisen kerran sormiruokailu -termiin Aarnin ollessa noin kaksi kuukautta vanha. Luin netistä aiheesta ja se alkoi kiinnostaa minua. Ostin ensin Gill Rapleyn ja Tracey Murkettin kirjan Omin Sormin Suuhun ja sen jälkeen vielä kotimaisen Hanna-Mari Arosillan, Ulla-Maija Lähteenmäen ja Soile Ruottisen kirjoittaman Minä Syön Itse. Ne luettuani olin vakuuttunut siitä, että sormiruokailu olisi meidän juttu tai ainakin halusin yrittää. Se tuntui luonnolliselta ja minun maalaisjärkeeni sopivalta tavalta. En olisi malttanut odottaa joulukuuta, jolloin poika olisi sen puoli vuotta ja voisimme aloittaa.

Sormiruokailu ei ole tietenkään mikään ainoa oikea tapa huolehtia vauvan ruokailusta. Syöttämällä soseita kasvaa taatusti terveitä ja onnellisia ihmisiä. :) Sormiruokailu on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, ja muiden ruokintatyylien tapaan on siinä omat hyvät ja huonot puolensa, joita aion tässä blogissa käydä läpi sekä kirjatiedon että omien kokemusteni perusteella. Vaikka puhunkin sormiruokailun puolesta (ainakin tässä vaiheessa ;)), en missään nimessä pidä soseiden syöttämistä pahana.

Meillä imetys sujui ja sujuu edelleen onneksi tosi hienosti, joten pystyimme venyttämään kiinteiden aloitusta puolivuotiaaksi saakka. Sormiruokailua ei voi aloittaa ennen kuin vauva osaa istua tuettuna, joten jos kiinteät täytyy aloittaa jo neljän kuukauden ikäisenä, sormiruokailu ei tietenkään ole vaihtoehto (mutta siihen voi siirtyä joko osittain tai kokonaan heti kun vauva on puolivuotias ja kasvaa hyvin). Virallisten suositusten mukaan vauvaa tulisi  imettää tai syöttää korvikkeella kuuden kuukauden ikään asti.

Sormiruokailu eli baby-led weaning (suomennettuna vauvajohtoinen vieroitus) antaa vallan syömisessä vauvalle itselleen. Kun lapsentahtisessa imetyksessä vauva päättää itse, kuinka usein ja miten paljon syö maitoa, on sormiruokailu tälle luonnollinen jatkumo. Vauva saa itse valita mitä hän syö, kuinka paljon ja miten kauan. Vauvalle ei syötetä, hänelle ei tuputeta ruokaa eikä houkutella syömään enemmän. Blw:n perusajatuksiin kuuluu, että vauvalla on vaistot joita ei haluta sammuttaa. Vauva kyllä tietää itse kuinka paljon hän tarvitsee ruokaa. Blw:n periaatteen mukaan vauva myös tietää, mitä ruokaa hän tarvitsee. Omin sormin suuhun -kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa vauva ei ole koskenutkaan vaikkapa appelsiiniin, vaikka kaikkea muuta hän on syönyt, ja myöhemmin on paljastunut vauvan olevan appelsiinille allerginen. Erään teorian mukaan vauva valitsee makuaistinsa ohjaamana vaistomaisesti sellaisia ruokia, joiden sisältämistä ravintoaineista hänellä mahdollisesti on puute.

Sormiruokailu aloitetaan antamalla vauvalle mahdollisuus tarttua ruokaan itse. Vauva istuu aikuisen sylissä tai syöttötuolissa ja hänen eteensä laitetaan sopivan isoja ja pehmeitä paloja ruokaa. Joskus vauvalla menee viikkoja, ennen kuin hän edes vie mitään syötäväksi kelpaavaa suuhunsa. Silloin voisi olettaa, ettei vauva ole vielä valmis syömään kiinteää ruokaa. Kun sitä kuitenkin sinnikkäästi tarjotaan, vauva kyllä alkaa jossain vaiheessa sitä myös syömään. Ja vaikka vauva alkaisikin viemään ruokaa suuhunsa, menee yleensä pari kuukautta ennen kuin hän ymmärtää ruoan vievän nälän. Jos on kiire päästä imetyksestä tai korvikkeesta nopeasti eroon, ei kannata valita sormiruokailua. Ruokailuhetket ovat vauvalle pitkään leikkiä. Leikin avullahan vauva oppii maailmasta muutenkin, joten miksei tämä pätisi myös syömiseen.

Lukemieni kirjojen mukaan sormiruokailussa on useita etuja. Tässä muutama niistä:

- Vauvasta kasvaa ennakkoluuloton ruokailija, joka rohkeasti maistaa uusia makuja. Vauvalle kehittyy terve asenne ruokaa kohtaan kun hän saa syödä sen verran mitä tarvitsee eikä häntä pakoteta maistamaan tai syömään mitään. Kun vauva itse saa päättää syömänsä ruoan määrän, ei hän ylensyö. Positiiviset ruokailukokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisikään asti.
- Vauvan hienomotoriikka saa hyvää harjoitusta. Sorminäppäryys sekä käsien ja silmien yhteistyö kehittyy.
- Vauva oppii alusta asti pureskelemaan, liikuttelemaan ja käsittelemään ruokaa suussaan. Nämä taidot ovat hyödyksi esimerkiksi puheen oppimisen kannalta.
- Vauva saa alusta asti hallita itse syömistään, kuunnella kehoaan ja sen tarpeita. Hän oppii luottamaan vaistoihinsa. Vauvan itseluottamus kasvaa.
- Vauva oppii ruoan koostumuksista, väreistä, mauista, pinnoista, tuoksuista...
- Vauvalle ei tarvitse tehdä omia ruokia, vaan hän voi syödä sitä mitä muukin perhe, kunhan se on terveellistä (alle vuoden ikäiselle on tietysti rajoituksia, esim. suolaa ei saa vauvan ruokaan laittaa. Myös tukehtumisvaaran aiheuttavat ruoat kuten pähkinät eivät sovi vauvoille). Itsekin tulee samalla syötyä terveellisemmin, kun haluaa tarjota vauvalle terveellistä ruokaa. Vauvalla ei ole myöskään omia ruoka-aikoja, vaan hän ruokailee muun perheen kanssa samaan aikaan. Vanhemman ei tarvitse syöttää, vaan koko perhe voi syödä yhtäaikaa rennossa tunnelmassa.
- Sormiruokailu on luonnollista: vauva oppii itse kääntymään, ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, täysin omassa tahdissaan eikä häntä voi näissä taidoissa hoputtaa. Miksei hän siis oppisi myös syömään?

Itselläni ei ole vielä juurikaan kokemusta sormiruokailusta, sillä olemme harjoitelleet tätä esikoiseni kanssa vasta kuukauden. En siis pysty sanomaan vielä pitävätkö yllä olevat väitteet paikkansa Aarnin kohdalla. Meille kuitenkin riittää yksi ainoa syy tämän tyylin jatkamiseen: sormiruokailu on ihan superhauskaa koko perheen mielestä! :)

Tämä on ihan huippuhauskaa!!!

Lisää Blw:n periaatteesta löytyy esimerkiksi tästä kirjoituksesta. Jos haluaa lukea lisää sormiruokailusta käytännössä, tässä on yksi hyvä teksti. Myös aihetta käsitteleviä blogeja löytyy, esimerkiksi:

- Ella ja Essu
- Lenni-led Weaning
- Diapers and delicatessen

Kuoritaan, pilkotaan, syödään, siivotaan

Välillä tuntuu, että elämä pyörii tällä hetkellä pelkän ruoan tai sen valmistuksen ja tähteiden siivoamisen ympärillä. Aamulla heti ensimmäisenä laitan Aarnille aamiaista, eli pilkon hedelmää ja kurkkua sopivan kokoisiksi paloiksi ja lämmitän puurorieskan mikrossa. Sen jälkeen kehitän itsellenikin jotain syötävää. Sitten istutaan aamiaispöytään ja ruokailun päätyttyä siivotaan sotku. Ja sitä on paljon! (Vähemmän kuitenkin kuin mustikalla maustetun riisipuuron syömisen jälkeen...) Sama toistuu päivän kaikkien aterioiden yhteydessä. Onneksi joka kerta ei tarvitse kuitenkaan alusta asti tehdä kaikkea, vaan voi ottaa jääkaapista valmiiksi kypsennettyjä palasia ja lämmittää vain ne uudelleen. Vaikka ruokaa ei koko ajan tarvitsekaan tehdä, on se mielessä kuitenkin usein. Olen vielä niin innoissani tästä touhusta, että jatkuvasti mietin mitä kaikkea uutta Aarni voisi seuraavana maistaa.

Näin alkuvaiheessa ruokaa menee vielä paljon lattialle (eli koirille), joten sitä pitää olla valmiina melko paljon jotta edes pieni osa menisi vatsaan asti. Kerralla pystyn valmistamaan maksimissaan kolmen päivän ateriat, joten välillä on päiviä jolloin ruokaa ei tarvitse tehdä ollenkaan (aamu- ja iltapalan pilkkomista lukuunottamatta). Minusta ruuan laittaminen on kuitenkin mukavaa, enkä olisi tähän hommaan ryhtynytkään jos en nauttisi kokkailusta muutenkin. :)

Kesäkurpitsat ja perunat uuniin, porkkanat ja kukkakaalit aikuisten keiton päälle höyrystymään.

Värikästä lounasta ja mustikan kuorintaa

Annoin vähän aikaa sitten Aarnille jäisiä mustikoita. Ja pakko myöntää, sorruin antamaan mustikan pojan huulille eli periaatteessa syöttämään. Pinsettiote ei ole ihan hallussa vielä, vaikka yritystä on kovasti!

Mustikkasuu

Hetken aikaa Aarni pyöritteli sitä suussaan ja hämmästyksekseni työnsi kohta mustikan kuoret ulos. Sama toistui uudelleen. Taitavasti hän siis jo osaa pyöritellä marjaa suussaan ja työntää ulos sellaiset osat, joita ei halua tai voi niellä. Myös esimerkiksi hunajamelonia syödessä hän imeskelee ja pyörittelee haukkaamaansa palasta suussaan ja kun mehukkain neste on saatu talteen voidaan loppupala tiputtaa suusta pöydälle. Se olisikin liian suuri nielaistavaksi.

Värikästä lounasta on hauska syödä!

Meillä ei ole vielä kunnollista essua (tai paremmin sanottuna kokopukua) suojaamassa Aarnin vaatteita ruokailutilanteissa, joten yksi päivä hän sai ruokailla pelkkä vaippa yllään. Sisällä on sen verran lämmin eikä poika ole mikään vilukissa, joten tuskinpa tuosta haittaa on.

Ensimmäinen kuukausi sormiruokailua takana

Puuroa suuhun lusikalla ja käsin!

Aloitimme sormiruokailun Aarnin kanssa melkein kuukausi sitten.Tarkoituksenani oli kirjoittaa useampi eri teksti tuolta ajalta, mutta päätinkin koota ensimmäisen kuukauden kokemukset tähän yhteen tekstiin.

Aarni on kehittynyt ruokailussa valtavasti, vaikka harjoittelua on takana näinkin vähän. Tässä lista ruoista, joita Aarni on maistellut: parsakaali, porkkana, kukkakaali, bataatti, peruna, kesäkurpitsa, kurkku, hunajameloni, appelsiini, vesimeloni, päärynä, banaani, riisipuuro, mustikka, riisikakut. Ehdoton suosikki on hunajameloni ja kurkku tulee hyvänä kakkosena. Kumpaakin on helppo imeskellä, ja jääkaappikylminä auttavat hampaita tehtaileviin kutiaviin ikeniin.

Vesi- ja hunajameloni maistuvat puolivuotiaalle.

 Aloitimme yhdellä aterialla päivässä, ja vajaan viikon välein siirryimme ensin kahteen, sitten kolmeen ja nyt Aarni syö meidän kanssa aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan.

Suurin osa ruoasta päätyy edelleen syliin ja lattialle. Eikä pelkästään vahingossa, vaan nyt on myös opittu heittämään ruokaa lattialle, ja sekös vasta on hauskaa! Kuitenkin osa menee vatsaan asti, siitä on ihan todistusaineistoakin! Enpä olisi ennen Aarnin syntymää kuvitellut miten innokkaana sitä odottaa, että pääsee pesemään kakkavaippaa ja tutkimaan, mitä kaikkea ruuan palasia sieltä löytyy. :) Äidinmaito on kuitenkin edelleen Aarnin pääasiallinen ravinnonlähde, ja tulee olemaan vielä seuraavat puoli vuotta.

Alun haasteista suurin (ja ainoa) oli kakominen! Kerran hyppäsin jo pystyyn valmiina hakkaamaan Aarnin selkää (tai tarvittaessa vaikka roikottamaan poikaa jaloista), mutta poitsu selviytyi tilanteesta hyvin itsekin. Vaikeinta on siis ollut pysyä itse rauhallisena ja luottaa siihen, että tyyppi kyllä pärjää. Toistelin vain mielessäni hyvin opiskeltujen kirjojen lauseita "kakominen kuuluu asiaan, se ei tarkoita että vauva on tukehtumassa, tärkeintä on pysyä rauhallisena..." Onneksi kakominen väheni yllättävän nopeasti, ja enää sitä ei ole juuri ollenkaan. Joskus Aarni työntää kurkkutikkua liian syvälle suuhun ja sitten alkaa yökkimään, mutta tukehtumisen näköistä kakomista ei ole ollut oikeastaan ensimmäisen viikon jälkeen. Nykyisin ruokailuhetket sujuvat rennossa ja rauhallisessa tunnelmassa, ja voi että meillä kaikilla on hauskaa! :)

Tonttu tomera odottaa joulupuuroa.

Eka kerta syöttötuolissa

Aarni oli maistellut ruokaa vain muutamia kertoja kotona kun lähdimme joulun viettoon Mikkeliin. Sinne oli hankittu ruokailua helpottamaan syöttötuoli, ja näin äitikin pääsi ensimmäistä kertaa seuraamaan kaverin touhuja ja maisteluja.

Ruokalistalla oli edelleen parsakaalia ja porkkanaa, joista parsa kiinnostaa selvästi enemmän. Se myös sotkee enemmän! Parsakaalin kukinnon pienenpieniä palasia löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Täytyy kyllä sanoa, että onneksi meillä on loistava siivouspartio, joka pääsee hommiin aina ruokailun päätyttyä.

Kakominen vähentyi muuten jo parin maistelukerran jälkeen, ja näyttäisi siltä että ruokaa päätyy myös vatsaan asti.

Ensimmäinen ateria

Ensimmäset maistiaiset oikeaa ruokaa Aarni sai 5,5 kuukauden ikäisenä. Edellisenä päivänä Aarni oli ottanut äidin lautaselta vähän mansikkakakkua, mitä ei onneksi suuhun asti ehtinyt päätyä. Poika myös istui tukevasti ja vei kaiken mahdollisen suuhun, joten päätimme aloittaa varovaisen tutustumisen ruoan ihmeellisen maailmaan. Mikään kiire kiinteiden aloittamisella ei kuitenkaan ollut, sillä tyyppi kasvaa rintamaidolla hienosti.

Tarjolla oli höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa. Äitiä pikkasen jännitti! Syöttötuolia ei oltu vielä hankittu, vaan ruokailu tapahtui turvallisesti äidin sylistä käsin. Aarni ihmetteli paloja aikansa, kunnes lopulta työnsi parsakaalin kukintoa suuhunsa. Vatsaan asti ruokaa ei päätynyt, vaan suurin osa lensi lopulta lattialle koirien iloksi. Mutta matka onkin vasta alussa. :)